Pikku Pietarin torikujan joulu

Piipahdin viime viikon lopulla kotona Kuopiossa. Pääsin nauttimaan jopa hieman lumesta sekä pyydystämään joulufiilistä ihanan tunnelmalliselta Pikku Pietarin torikujalta. Torikuja on normaalisti auki vain kesäisin, mutta joulun alla kuja ja sen aittarakennuksen putiikit aukaistaan pariksi viikonlopuksi. Kuja on ihan ehdoton vierailukohde, jos pyörit Kuopiossa päin. Kesällä ja joulunaikaan tunnelmat ovat omanlaisensa, joten suosittelen käymään tuolla kumpanakin ajankohtana, jos se vain on mahdollista.
pikku_pietarikranssi
Kuja oli viime lauantaina mukavan täynnä joulutunnelman etsijöitä, lahjojen metsästäjiä sekä kiireettömiä fiilistelijöitä. Paikalla oli myös tyttökuoro laulamassa heleällä äänellä kauniita joululauluja. Kun putiikeissa on kierrellyt riittämiin ja pakkanen iskee nenänpäähän, pääsee kylmyyttä pakoon pistäytymällä suloisen tunnelmallisessa kahvilassa, jossa tuoksuu tuore korvapuusti ja kahvi.
kahvilakuja
Jouluinen torikuja on auki vielä tällä viikolla perjantaista sunnuntaihin 18.-20.12. Käykäähän kipaisemassa joulufiilistä sekä viimehetken lahjat.

PE-LA 10-17
SU 12-17

Jokos olet pistäytynyt Pikku Pietarin torikujalla?

eng Have you heard about Pikku Pietari’s Torikuja? It’s a small market street in Kuopio, Finland. It’s a great place to get some Christmas feeling and presents.

@: unelmamaja@gmail.com
Facebook // Instagram // Bloglovin // Blogit.fi

Advertisements

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s