Voihan elämän kevät

Mistähän tuo otsikon sanonta oikein tulee? Tulipa mistä hyvväänsä, on se sopinut tämän vuoden alkupuoliskoon enemmän kuin hyvin. On nimittäin ollut melkoinen kevät, elämän kevät oikein kerrassaan.
Lue loppuun

Mainokset

Helppo juhannustuliainen

Niin tässä vaan juhannusviikkoa huristellaan eteenpäin kovaa vauhtia. Monella tuntuu olevan tänään jo  vapaata ja juhannukseen valmistaudutaan asiaan kuuluvalla hartaudella. Itsekin olen puolen päivän jälkeen vihdoin siirtynyt juhannuslaitumille ja suuntaan maaseudun rauhaan kuuntelemaan kuikkien kujellusta. Eilen iltana päätin kuitenkin vielä väsätä nopeat juhannusviemiset.
Lue loppuun

Yllätyksellinen Rooma

Vietin viime viikolla pidennetyn viikonlopun sydämeni hurmanneessa Italiassa, tarkemmin sanottuna maan pääkaupungissa, Roomassa. Vaikka kaupunki olikin jo ennestään hieman tuttu viime kesäisen vierailun johdosta, pääsi se tälläkin kertaa yllättämään kerran jos toisenkin.  Lue loppuun

Vinkkejä Roomaan

Vietin viime kesänä kolmisen viikkoa superhelteisessä ja ihastuttavassa Italiassa. Tuosta ajasta muutama päivä vierähti tietenkin myös Roomassa. Nyt olenkin melkoisen onnen kantamoisen seurauksena suuntaamassa varvassandaalini jälleen kohti Roomaa ja sen lukuisia nähtävyyksiä sekä kapeita kujia.  Lue loppuun