Unelmamaja 1 v. -synttäriarvonta

Huh, johan on vuosi hurahtanut melkoista vauhtia! Tuntuu, että vasta vähän aikaa sitten viilailin sivupalkkeja ja kategoriapilveä kuntoon, jotta uskalsin julkistaa blogipohjani maailmalle. Toisaalta samaan aikaan tuntuu, että Unelmamaja olisi ollut pystyssä jo pidempäänkin, kun miettii, mitä kaikkea sen aikana on ehtinyt tapahtua.

Vuosi omalla blogipohjalla on opettanut bloggaamisesta, kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta jälleen paljon uutta. Tuntuu, että blogin oma polku on pikkuhiljaa löytynyt ja oma tyyli havaittavissa. Ainakin hiljalleen. Välillä iskee hiljaisempia jaksoja ja välillä juttua riittäisi vaikka joka päivälle, mutta sellaistahan se elämä on. Joskus iskee kunnon flow päälle ja toisena hetkenä tuntuu kuin tervassa uisi. Ei niistä kannata ainakaan stressata.
arvonta
Pieni sydämeni läikähtää jokaisesta teidän tykkäyksestä ja kommentista yhä edelleen, tai oikeastaan yhä vain enemmän ja enemmän ajan saatossa. Kiitos näistä kuuluu teille! Ja koska yksivuotissynttärit on aina iso juttu sekä kiitos teille paikoillaan, halusin järjestää pienen synttäriarvonnan teidän kesken. Arvon kaikkien kommenttia jättäneiden kesken setin itä-suomalaisia tuotteita*. Pakettiin kuuluu:

Siilinjärveläisen MinDecon tiskirätti
Kuopiolaisen Ateljee Keltainen Talon postikortti
Iisalmelaisen Blawhi Graphicsin postikortti x 2
Sotkamolaisen Ninnimoin postikortti
sekä minun suunnittelema ja toteuttama pääkalloheijastin

Osallistut arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommenttia sähköpostiosoitteesi kera 9.10.2016 klo 21.00 mennessä. Arvonta ilmestyy blogin lisäksi Unelmamajan Facebook-sivulle ja Instagram-tilille, joten kannattaa ottaa myös nuo kanavat seurantaan, osallistua ja näin monistaa omat voittomahikset. Eipä sitten muuta kuin Unelmamaja jatkaa synttärijuhliaan ja toivottaa sulle tsemppiä synttäriarvontaan!
arvontapaketti

*Postikortit ja tiskirätti saatu viime keväänä Design Marketin yhteydessä järjestetyssä blogitapahtumassa.
@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI

20 kommenttia artikkeliin ”Unelmamaja 1 v. -synttäriarvonta

  1. Olen luullut että olisit pitänyt blogia kauemminkin! 🙂 Onnittelut ensimmäisestä vuodesta! Itse kahlaan vielä aloitusfiiliksissä ja etsin omaa tyyliä, mutta sinun tarinasi on rohkaiseva esimerkki siitä että se löytyy kyllä kun vaan jatkaa eteenpäin! Kiitos hienosta blogista ja onnea myös uudelle vuodelle!

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Anna! Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoistasi. Tunnustettakoon, että olen blogannut enemmän tai vähemmän kolmisen vuotta, mutta omalla alustalla ja nykyisen blogin nimellä vasta tämän vuoden. Harjoittelin pari vuotta ensin Lilyn alla, ennen kuin uskaltauduin omilleni ja nykyisen blogin pariin 🙂 Sieltä se oma tyyli pikkuhiljaa löytyy tekemällä ja testailemalla. Tsemppiä bloggailuihin! 🙂

      Liked by 1 henkilö

    1. Moikka Aino, ja kiitos! Ihana kuulla, että ulkoasu ja kuvat miellyttävät. Ne on kuitenkin se osa, mitä eniten jännään blogini kohdalla 🙂

      Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Kävin tsekkaamassa blogisi. Vautsi, miten hyvännäköinen! Upeita kuvia ja vielä upeampia leivonnaisia yms. Täytyykin klikkailla seurattavien listalle.

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.