Vinkkivitonen Torontoon

Pikkuhiljaa olisi koluttu läpi Toronto-materiaalit ja enää on loppusilaus jäljellä. Ajattelin päräyttää tiskiin vielä muutamia vinkkejä puuhailusta Kanadan suurimmassa kaupungissa. Itse tykkään lueskella kauheasti kaikista eri kaupungeista ja maista matkavinkkejä, vaikkei kyseessäoleva kohde olisikaan listalla lähitulevaisuudessa, tai mahdollisesti ikinä. Yleensä tällaisista kirjoituksista kuitenkin saa jotain ideoita muillekin matkoille tai löytää kokonaan uuden kohteen. Myös pelkkä omalla sohvalla virtuaalimatkailu on virkistävää. 

canada

CN Tower
Päätin aloittaa vinkkaukseni sillä selvimmällä mahdollisella, eli CN Tower -vierailulla. Pakko myöntää, etten tiennyt tornin olleen aina vuoteen 2007 saakka maailman korkein rakennus. Torontossa ollessa kannattaa ehdottomasti suunnata torniin ihailemaan näkymiä. Vasta tornissa ollessani sain edes pientä osviittaa, kuinka helkutin isosta kaupungista oikeasti onkaan kyse. Kävimme kahdella vierailutasanteella, matalammalla vierailutasanteella (342 m korkeudessa) on myös kuumottava lasilattia. Jos olet korkeanpaikankammoinen, niin ei kuoleman hätää, koko kerros ei sentään ole lasia, vain pieni alue. Korkeampi vierailutasanne on 446 metrin korkeudessa. Tässä kerroksessa meinasi kyllä nippaista mahanpohjasta, kun katseli alas katujen vilinää. Silti mielestäni alempi taso oli vakuuttavampi, sillä siellä oli isommat ikkunat, joista näki paremmin ulos.

Torniin pääsi ISIC:n opiskelijakortilla hieman normaalihintaa edullisemmin sisään. Samoin kuin monessa muussakin paikassa. Eli jos olet suuntaamassa Kanadaan ja olet opiskelija, suosittelen hommaamaan nimenomaan tuon ISIC:n kansainvälisen opiskelijakortin. Joka paikassa kysyessäni opiskelija-alennuksesta, oli  vastaus poikkeuksetta, että kyllä on alennusmahdollisuus, mutta ainoastaan ISIC:n kortilla.
cntower_blockcntower_floor

Distillery District
Gooderham and Worts -tislaamo oli 1860-luvulla maailman suurin tislaamo ja sijaitsi aivan Toronton downtownin kupeessa. Myöhemmin tislaamo siirtyi toisaalle ja nykyään vanhan tislaamon alue on aktiivinen ja kaupunkilaisille avoin kulttuuripaikka, jossa on erilaisia ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja taidegallerioita. Alueella järjestetään myös paljon tapahtumia, kuten keikkoja. Me päädyimme tänne joulun alla joulumarkkinoiden perässä. Alueen tunnelma olikin aivan ihana! Vanhossa punatiilisissä teollisuusrakennuksissa vaan on sitä jotain.

Tällä kertaa keskityimme lähinnä joulumarkkinoihin, kahvitteluun ja muutaman putiikin kiertämiseen, mutta Distillery Districtilla saisi kulutettua aikaa vaikka kuinka. Nytkin kalseassa talvisäässä aika hujahti nopeasti ja tallustelimme sekä ihmettelimme alueella parisen tuntia. Voin vain kuvitella, kuina ihanan tunnelmallista täällä olisi hämäränä kesäiltana jonkun keikan aikana.
discoballdistillery

St. Lawrance -kauppahalli
Matkalla downtownista Distillery Districtiin, on matkalla kauppahalli, johon oli pakko päästä käymään sisällä. Sisältä löytyikin katutasosta mahtava tarjonta erilaisia elintarvikkeita mahtavista lihapaloista aina taidokkaasti koristeltuihin pikkuleipiin. Alakerrassa on ruokatorimaisempi tila, jossa voi nautiskella muutaman eri kojun ruokia paikan päällä tai napata mukaan sekä shoppailla luomuruokakaupassa, karkkikaupassa tai matkamuistomyymälässä. Kauppahallissa on kiva tunnelma ja sen yleisilme on hyvin siisti.
markethallolives

Kensington Market
Tämä nimi onkin vilahdellut täällä blogin puolella muutamaan otteeseen jo aiemminkin, esimerkiksi parin eri kahvilan kohdalla. Nyt kerron kuitenkin tästä alueesta vähän enemmän. Kensington Market on siis yksi Toronton naapurustoista ja minun mielestäni se kaikkein tunnelmallisin ja viihtyisin. Alue on aika pieni ja sijaitsee aivan keskustan sykkeessä Chinatownin naapurissa. Kensington on sopivalla tavalla boheemi ja hipahtava. Eli minulle juuri sopiva. Naapurustossa on sympaattisia ruokapaikkoja, kahviloita, leipomoita ja pikkukauppoja. Lauantaisin alue on pääosin autovapaa, jolloin jalankulkijat voivat kävellä kapeilla autoteillä ja kaduilla vapaasti.

Kensington marketin populaatio on hyvin kansainvälinen ja se on ollutkin vaihdellen eri etnisten ryhmien aluetta. 1900-luvun alkupuolella juutalaiset ja italialaiset kuuluivat alueen enemmistöön. Nykyään Kensingtonin naapurissa onkin Little Italy. Toisen maailmansodan jälkeen paikalle saapui paljon porukkaa Azoreilta, Karibialta ja Aasiasta. Myöhemmin latinalainen väestö lisääntyi alueella. Nämä vivahteet näkyvät alueella yhä edelleen. Kensington Market on nykypäivänä trendikäs alue, jossa asuu muun muassa taiteiljoita ja kirjailijoita.
KensingtonCasa_coffee

Sekalainen läjä tärppejä
Jos urheilu vähääkään kiinnostaa, kannattaa suunnata pariinkin paikkaan fiilistelemään maan kansallislajia, jääkiekkoa. Hockey Hall of Famessa pääsee tutustumaan jääkiekkoon, varhaisesta historiasta ihan nykypäivään saakka sekä ihailemaan haluttua Stanley Cupia. Lisäksi ihan ehdoton on kotijoukkueen, Toronto Maple Leafsin, kotipeli! Kokemus, jota en unohda koskaan. Suosittelen myös, että käyt kannustamassa Kanadan ainutta NBA-joukkuetta torontolaisen Raptorsin pelissä. Kaupungista löytyy jääkiekon ja koripallon lisäksi vielä suosittu baseball-joukkue Blue Jays. Eikä pidä unohtaa jalkapalloakaan. Urheilukulttuuria löytyy siis vähän joka lajista.

Jos urheilu ei nappaa, tai vaikka nappaisikin, niin suosittelen vierailemaan myös kaupungin lukuisissa etnisissä kaupunginosissa. Näissä paikoissa pääset nauttimaan taivaallisia ruokia ja pääset eri maiden tunnelmiin yhdellä reissulla. Chinatownissa on loputtomasti ravintoloita, tilpehöörikauppoja ja esimerkiksi parturi-kampaamoita, joista yhtä testasinkin menestyksekkäästi. Little Portugalissa pääsin herkuttelemaan kunnollisilla Pastel de natoilla ja Little Italyssa pörräsi Alfa Romeoita kadulla. Kuinka stereotyyppistä, heh.

Tärkeimpänä vinkkinä sanoisin kuitenkin, että kulje silmät ja mieli avoinna ympäri kaupunkia. Pistäydy vaikkapa leffassa tai kanadalaisessa Tim Hortons -kahvilaketjun kahvilassa, josta saa muuten aivan törkeän hyviä minttusuklaakeksejä! Pääasia, että teet juuri niitä asioita, joista nautit ja saat matkastasi irti mahdollisimman paljon. Nämä vinkit toivottavasti auttavat siinä.
cineplex

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

41 kommenttia artikkeliin ”Vinkkivitonen Torontoon

  1. Täytyy myöntää ettei Toronto ole käynyt mielessäkään kun olemme suunnitelleet tulevia reissujamme, mutta kaupungissahan on vaikka mitä kivaa. Torniin pitäisi ainakin päästä, vaikka korkeanpaikankammoinen olenkin. Myös Distillery District ja kauppahalli kuulostavat ihan mun jutuilta. Ja niinhän se on, että on kiva lukea juttuja myös niistä paikoista, joihin ei ole suunnitellut ihan lähiaikoina menevänsä. Sillä kaikki kiinnostaa, eikä koskaan voi tietää kuinka paljon yhtäkkiä innostuukin jostain uudesta paikasta. 🙂

    Tykkää

    1. Myönnettäköön, että Toronto ei kuulunut omalle listallenikaan, ennen kuin oma veli muutti asumaan sinne. Olen kuitenkin superonnellinen, että hän valitsi juuri tuon kaupungin ja pääsin tutustumaan todella valloittavaan kaupunkiin. Ja ehkä saan näillä kirjoituksillani herätettyä muidenkin kiinnostusta tuohon Pohjois-Amerikan hyvin suojeltuun helmeen 🙂

      Tykkää

  2. Mä olen käynyt Kanadassa kerran, mutta lisää reissuja toivottavasti mahtuu lähitulevaisuuteen! Monet Kanadan kaupungeista vaikuttaa mielenkiintoisilta ja rennoilta, joten Torontossakin voisin aivan hyvin käydä. Mä tykkään kamalasti näköalapaikoista, joten tuonne CN Toweriin varmasti ainakin suunnistaisin. Oli aika jännä, että Montreal, jossa reissullani kävin, tuntui katutasossa pieneltä ja kodikkaalta kylältä, mutta sitten kun kaupunkia kiipesi katsomaan Mont Royalin huipulta, niin olipas se kumminkin suuri paikka!

    Tykkää

    1. Mulla tuli ihan sama fiilis Torontossa! Kaduilla kävellessä kaupunki tuntui pieneltä ja kotoisalta, mutta yläilmoista sen vasta tajusi, kuinka valtavasta kaupungista onkaan kyse.

      Tykkää

  3. En ole itse käynyt Kanadassa kertaakaan, joten hankala hahmottaa eri kaupunkeja siellä. Tästä kirjoituksesta nyt ainakin sai kivan kuvan Torontosta!

    Tykkää

    1. Minullakaan ei ole muista kaupungeista mitään sanottavaa, kun kokemukseni rajoittuu vain Torontoon. Toivottavasti pääsen kuitenkin joskus vielä laajentamaan Kanada-tietämystäni muidenkin kaupunkien suhteen.

      Tykkää

    1. Niinpä! Eikö ole aika ihanaa, että ei välttämättä tarvitse edes matkata toiselle puolen maapalloa, vaan paikkoihin voi nykyään tutustua niin laajasti ihan omalta kotisohvaltakin? 🙂

      Liked by 1 henkilö

  4. Kiva listaus! Olen aina halunnut käydä Kanadan kaupungeista Montrealissa, mutta mikseipä Torontossakin! Viihtyisiltä vaikuttivat tuo kauppahalli ja Kensington Market. Ai niin ja se panimoalue! ^_^

    Tykkää

    1. Itsekin toivon vielä joskus pääseväni myös Montrealiin. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten 🙂 Ja juu, nuo oli nimenomaan viihtyisiä alueita, tykkäsin kovasti.

      Tykkää

  5. Ihana Kanada! Maa on todella mielenkiintoinen. Harmillisesti vasta kerran päässyt käymään ja hyvinkin pikaisesti, mutta nähtävää tuolla riittää – näköjään myös Torontossa. Joulumarkkinat ja kauppahallit on ihania! ❤

    Tykkää

    1. Sinäpä sen sanoit! Valtava maa ja paljon tekemistä. Toivon ja uskon, ettei tämä ollut kohdallani ainut kunnon vierailu maahan, vaan pääsen tutustumaan vielä enemmän joskus myöhemmin. Joulumarkkinoissa ja kauppahalleissa on niin oma ja ihana tunnelmansa!

      Tykkää

    1. Varmasti aika samoja reittejä olen tosiaan tallannut kuin suurin osa muistakin kaupungissa vierailleista 🙂 Ja ymmärrän todella hyvin, ettet lasilattialle mennyt! Itsekin mietin hetken aikaa… 😀

      Tykkää

  6. Noi etniset alueet kuullostaa tosi mielenkiintoisilta! Chinatowneissa tykkään käydä aina kun sellaisia tulee vastaan, mutta enpä ole maailmalla vielä päässyt esim. Little Portugaliin!

    Tykkää

  7. Matkapostausten lukeminen todellakin kannattaa, sillä aina oppii jotain uutta: ennen tämän postauksen lukemista en tiennytkään, että Toronto on näin kivan oloinen kaupunki! Varsinkin tislaamon alue ja kauppahalli näyttävät aivan ihanilta 🙂

    Tykkää

    1. Niinpä! Itsekin olen bongannut monta paikkaa blogien kautta ja loppuvuoden matkani pohjautuukin hyvin paljon blogeista saatuihin ideoihin 🙂 Toronto on aivan ihana kaupunki ja musta tuntuu, että kaikki ketä tiedän, jotka tuolla ovat käyneet, ovat ihastuneet.

      Tykkää

  8. Olen ilmeisen rajoittunut, koska minulla on olemassa lista kohteista, joihin haluan matkustaa, eikä sinne listalle oteta ( toistaiseksi) uusia kohteita, kuin jostain hyvin erityisestä syystä 😀 Kazakstan juuri kiilasi ihan puskasta kaikkien muiden kohteiden ohi…Mutta on hauska lukea, millaisia paikkoja maailmalla oikein onkaan. Ja itselleni uskollisena en oikein tahdo päästä yli tuosta oliivikuvasta – mikä valikoima ❤

    Tykkää

    1. Taidan olla sitten aikalailla vastakohtasi, sillä tuntuu, että omalle listalleni nousee jatkuvasti uusia kohteita, eikä kohteille tunnu tulevan loppua 😀 Eikä oliivi uppoa kyllä missään muodossa täällä päässä. Kuvana menee, mutta muuten big no! 😉

      Tykkää

    1. Kiitos! Kuvasta on kiittäminen äitiäni, joka kuvan napsaisi. Enkä minäkään olisi tajunnut napata kuvaa todisteeksi, mutta hän onneksi huikkasi, että otetaas kuva 🙂 Ja Torontoa suosittelen todella suurella sydämellä!

      Tykkää

  9. Toronto ei ole päässyt millekään listallemme, vielä ainakaan. Mutta tuon kuvan maapallosta toivoisin kyllä maabongaajana itse napanneeni 🙂 Tim Hortonit ovat tuttuja viime syksyiseltä Halifaxin vierailuiltamme, hyvän tuntuisia pikaruokaloita!

    Tykkää

    1. Onneksi listat elävät koko ajan ja ehkä vielä joku päivä Torontokin kipuaa listallenne. Maapallo oli aika hauska ilmestys Kensington Marketissa ja pakkohan siitä oli kuva napsaista. Itsekään en käynyt Hortonsissa kuin kerran, mutta tulipahan testattua täydellinen suklaakeksi ja keskiverto tee. Veljeni onkin todennut, että siellä on huonoa kahvia, mutta paikka on niin kanadalainen, että sen kestää 🙂

      Tykkää

  10. Tästä heräsi vienoinen kiinnostus matkustaa joskus Torontoon! Tosi kivan näköistä tuolla Distillery Districtillä ja Kensington Marketissa. Little Portugal olisi pakko tsekata myös! 🙂

    Tykkää

    1. Mahtavaa, jos edes pieni kipinä syttyi! Voin suositella kaupunkia todella lämpimästi. Itselläni on jo suunnitteilla uusi matka ensi vuoden keväälle/kesälle. Ja näin brassi-tyyppeinä Little Portugal on kyllä just meille 😉

      Liked by 1 henkilö

  11. Eiköhän mekin täältä Kaliforniasta suunnata jossain vaiheessa käymään Kanadassa. Ensi kohteena tosin on varmaan Vancouver, mutta mielellään kiertelisin enemmänkin Kanadaa. Mielenkiintoisia kohteita näyttää olevan tuolla Torontossakin.

    Tykkää

    1. Kannattaa todellakin suunnata! Itseänikin kiinnostaisi kovasti Vancouverin ympäristö. Siellä on ihan mahtavan näköisiä luontokohteita, jotka kiinnostaa itseäni todella paljon.

      Tykkää

  12. Tuo Distillery District ja Kensington Market vaikuttavat tosi makeilta paikoilta, joihin helposti itsekin suuntaisin. Torni muistuttaa mua muuten tosi paljon Berliinin TV-tornista :).

    Tykkää

  13. Tästä sai mukavan kuvan Torontosta, vaikka ei varmaan Kanadaan ihan lähivuosina ollakaan suuntaamassa. Kauppahallit ja marketit on aina ihania, ja myös johonkin näköalatorniin on aina piipahdettava.

    Tykkää

    1. Mukavaa, että sai edes vähän tällaista virtuaalimatkailua ja jotakin osviittaa kaupungista 🙂 Suosittelen joskus suuntaamaan Torontoon ehdottomasti. Itselläni olisi ehkä jäänyt kokematta tämä mahtava kaupunki, jos veljeni ei olisi muuttanut tänne asumaan. Onneksi muutti!

      Tykkää

    1. Montreal on itsellänikin vielä kokematta, mutta toivottavasti senkin vielä joku päivä pääsen kokemaan. Tästä nyt Toronton vinkit taskuun ja suunnittelemaan Kanadan matkaa! 😉

      Tykkää

    1. Itselläni ei ollut Torontoa kohtaan oikeastaan mitään odotuksia, joten yllätyin todella positiivisesti ja kaupunki kiilasikin aika ylös listallani. Mukava ja kiinnostava kaupunki!

      Tykkää

  14. Toronto vaikuttaa mielenkiintoiselta! Erityisesti kiinnostaa CN Tower ja sen lasilattia, vaikka olenkin vähän korkeanpaikankammoinen. Tai ehkä juuri siksi. 😉

    Tykkää

    1. Toronto on mukavan monipuolinen kaupunki! Heh, tunnistan myös itseäni tuosta korkeanpaikankammosta ja kiinnostuksesta lasilattiaan 😉 Oli aika voittajafiilis, kun aluksi tepastelin vain lasien välissä menevillä metallipalkeilla, mutta sitten uskaltauduin ihan lasin päälle.

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.