Robottinen trikoomekko

Nyt kun arki on jo asettunut uomiinsa ja illat alkavat pimentyä, olen päässyt taas pikkuhiljaa kiinni käsitöiden maailmaan. Olen varsin innokas aloittamaan eri käsityöprojekteja, mutta aika usein ne tuppaavat jäädä kesken pitkiksikin ajoiksi. Tällä kertaa rykäisin kuitenkin trikoomekon alusta loppuun aika nopeasti, ihan parissa illassa.  Lue loppuun

Mainokset

Unelmien kesälomapaikka

Matkustelin menneenä kesänä ennätyksellisen paljon. Matkat suuntautuivat niin ulkomaille kuin rakkaaseen kotimaahankin. Laskeskelin, että olin kesäkuun kahdeksannen ja elokuun viidennentoista välillä maksimissaan kolme yötä samassa tukikohdassa kolmea paria yötä pidempää stoppia lukuunottamatta. Melkoista kiertolaiselämää on tullut elettyä siis.  Lue loppuun

Vintage Garden

Budapestin kadut ja kujat kätkevät sisäpihoilleen tunnelmallisia rauniobaareja ja laadukkaita ravintoloita, joihin ei välttämättä löydä tuosta vain. Osa paikoista pitää tietää tai hyvällä tuurilla niihin saattaa osua ihan sattumalta pienen seikkailumielen johdattamana.  Lue loppuun