Onko joulua ulkomailla?

Olen viettänyt muutamia jouluja ulkomailla eri kokoonpanoilla. Tämä joulu on itselleni viides joulu kaukana Suomesta ja tutuista ympäristöistä. Moni onkin hämmästellyt ja kysellyt,  millaista on viettää joulu ulkomailla ja onko siellä jossain muualla joulua tai joulufiilistä.
IMG_20161215_164827
Toki nämä kaikki riippuu aika paljon kohteesta ja matkaseurasta, mutta ennen kaikkea omasta asenteesta. Olen viettänyt joulua Brasiliassa ensimmäisen host-perheeni seurassa, Kanarialla silloisen poikaystäväni kanssa,  Australiassa juhlaseurana olivat vanhempani ja aussi-sukulaiseni, Kanadassa vietimme joulua vanhempieni ja veljeni kanssa ja nyt tonttuilen yksin Indonesiassa.

Kaikki näistä jouluista ovat olleet tosi erilaisia toisiinsa verrattuna. Brasilian joulua lukuunottamatta olen tykännyt jouluista ulkomailla. Toki seuralla on ollut valtava merkitys. Kun ne tärkeimmät tyypit on ympärillä, niin siitähän se joulu syntyy. Nyt onkin jännä nähdä, miten tämä joulu menee, kun olen reissussa ihan yksin. Nyt ei ole edes sitä ensimmäistä host-perhettä, jonka kanssa sukset oli jouluna jo aika ristissä.
IMG_20161222_204229.jpgJoulu on niin universaali juhla nykyään, ettei sitä ihan täysin voi välttää oikein missään maailman kolkassa. Myös täällä balilaisen hindulaisuuden keskellä joulu näkyy, ainakin kammottavina joulukoristeina, vilkkuvaloina ja joululauluralleina. Toki joulufiilis on aika kaukana, kun lämpömittari huitelee yli kolmenkymmenen asteen, mutta enpä minä hirveästi joulua tänne tullut viettämäänkään. Väittäisin, että joulutunnelmaan täälläkin pääsisi, jos niin haluaisi.

Tässä elämänvaiheessa joulu on minulle oikeastaan vain syy lomailuun, lorvailuun ja loputtomaan joutenoloon. Kun ei ole pieniä lapsia tai omaa perhettä, jotka aika monelle oman ikäiselleni tekee joulusta joulun, on joulu ikään kuin katkolla toistaiseksi. Veljeni asustaa toisella puolen maapalloa, eikä pääse jouluisin kotiin, niin jouluna minä ja vanhempani juhlisimme kolmestaan. Nyt kun asun melko lähellä vanhempiani, tulee kotona käytyä useammin ja siksipä joulukaan ei ole nyt sellainen ”pakottava syy mennä käymään kotona”, vaan voin käydä siellä oikeastaan milloin vain. Onneksi vierailuun ei vaadita juhlapyhiä ja voin hurauttaa vanhemmilleni parissa tunnissa vaikka joka viikonloppu.

Nyt kun olen täällä lämmössä ja paisteessa, kaukana pimeydestä, lumesta ja siitä minulle oikeasta joulutunnelmasta, niin aion aiempien ulkomaajoulujen tapaan tälläkin kertaa keskittyä aattona lähinnä syömään hyvin ja ihan vain olemaan. Tosin eihän sitä tiedä, millaiset joulubileet esimerkiksi meidän hostelli ja sen asukkaat laittavat pystyyn. Ainakin toistaiseksi jouluaaton ohjelmaksi riittää hyvä ruoka, aurinko ja lämpö sekä muutama puhelu Suomeen. Saatan kyllä repäistä ja suunnata Ubudin apinametsään joulun kunniaksi.
IMG_20161223_181553.jpg
Tämän kirjoituksen myötä haluan toivottaa ihanaa ja stressivapaata joulun aikaa juuri sinulle!

Onko sinulla kokemuksia ulkomailla vietetyistä jouluista? Mitä pidit?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

22 kommenttia artikkeliin ”Onko joulua ulkomailla?

  1. Itsestä on mukava että voi olla joka vuosi erilainen joulu eri paikoissa ja vähän eri kokoonpanoilla. Ulkomaille ei yleensä tule jouluna lähdettyä sen takia että matkakulut on silloin paljon korkeammat esim kuin tammikuun lopussa. Hyvää joulua sinne lämpöön! 🙂

    Tykkää

    1. Erilaiset joulut rikastuttavat ja eipähän ala puuduttaa touhu vuodesta toiseen. Jouluna lennot yms on kieltämättä kalliimpia, mutta joulun aikaan minulla on yliopistosta kuukauden breikki, niin silloin on aika hyvä sauma matkustaa 🙂

      Tykkää

  2. Itse en ole ikinä viettänyt joulua ulkomailla, enkä välttämättä haluaisikaan. Talvi tuo ihanasti joulun tunnelmaa, joten lämpimään maahan en ainakaan suuntaisi! Mutta kuten sanoit, läheiset tekee joulun, varmasti myös ulkomailla. 🙂 itselläni tämä joulu menee töissä.

    Tykkää

    1. Itse olin myös pitkään sitä mieltä, etten halua viettää joulua ulkomailla, mutta ensimmäisen ulkomaajoulun jälkeen se ei ollutkaan enää ylitsepääsemätön ajatus. Toki jos haluan kunnon joulufiiliksen, niin silloin Suomi-joulu on myös itselleni se ihan ehdoton.

      Tykkää

  3. Aasialainen joulu on kyllä aika hirveä – rakastan siis kyllä Aasiaa, mutta en niitä hirveitä räikeitä koristeita ja sitä että joulu siellä on pelkkää materiaa ja shoppailua. Toki jos ne pystyy ohittamaan, niin vaikka Indonesiaankin pystyy varmasti rakentamaan ihan omannäköisensä joulun. Nauti lämpimästä ja valoisasta joulusta!

    Tykkää

    1. Ainakin Balilla joulu oli todella maltillinen ja jouluvaloja ja koristeita näkyi vain harvakseltaan. Eniten joulun huomasi muutamissa paikoissa soitetuista joululauluista ja 25. joulukuuta kuulleista Merry Christmas -toivotuksista.

      Tykkää

  4. Monia jouluja olemme aikoinaan viettäneet maailmalla – tai oikeastaan luultavasti vielä useampia siten, että olemme olleet reissussa pari viikkoa ennen joulua ja palanneet sitten joulunpyhien aikana Suomeen (kun työt vaativat panostusta vuodenvaihteessa). Nuo viikot ennen joulua ovat olleet hyviä reissuviikkoja – ja useimmiten halpoja verrattuna jouluun! Sittemmin vapaammilla aikatauluilla eläessämme mieluiten matkustamme marraskuussa ja olemme kotona joulun – ei sen joulun takia vaan siksi, että silloin maailmalla on ruuhkaista ja kallista. Mutta ainahan ei lomiaan voi valita 🙂

    Tykkää

    1. Itsekin matkustaisin mieluiten marraskuussa. Tällä hetkellä, kun en voi lomiani valita, käytän joulukuun kuukauden breikin yliopistosta mielelläni matkusteluun 🙂

      Tykkää

  5. Olen viettänyt vain yhden joulun ulkomailla, kun olin lukiosta vaihto-oppilaan Norjassa. Joulu oli siellä aika samanlainen kuin täällä. Suurin ero oli se, että jouluaattona pukeuduttiin juhlavaatteisiin. Meillä kotona on aina käyty päivällä joulusaunassa ja siitä syystä illan vaatetus on ollut hyvin rento. Pieni yksityiskohta, mutta ymmärsin silloin, että kaipasin oloasuaattoa Suomessa ja perhettä myös. Nyt haaveilen joulusta jossain lämpimässä. Ehkä haave vielä toteutuu lähivuosina.

    Tykkää

    1. Oi, norjalainen joulu on varmasti ollut kokemuksena mukava, juhlavaatteista huolimatta. Meilläkin jouluisin ollaan rennoissa löhöasuissa ja kunhan rentoudutaan. Suosittelen viettämään joulua myös jossain lämpimässä. Jos se ei olekaan oma juttunsa, niin jouluhan on joka vuosi uudestaan, niin seuraavan voi aina viettää taas Suomessa.

      Tykkää

  6. Olen viettänyt lukuisia jouluja ulkomailla. Nyt jo teini-ikäiset poikani ovat joka toinen vuosi isällään joulut, joten en ole löytänyt yhtään hyvää syytä jäädä Suomeen. Nyt on joulu Suomessa. Vuonna 2018, jos rahat ja muut taivaankappaleet sallivat olen taas ulkomailla.

    Tykkää

    1. Tekisin sinun tilanteessasi varmaan tismalleen samalla tavalla. Joulu kun kuitenkin syntyy niistä läheisten seurasta ja jos heidän kanssaan ei voi olla, on mielestäni sama suunnata reissuun.

      Tykkää

  7. Olen viettänyt kaikki jouluaatot Suomessa, mutta juuri ennen joulua tai heti sen jälkeen olen ollut ulkomailla. On ollut tosi mielenkiintoista nähdä, miten Espanja valmistautuu jouluun ja millaiset joulukoristeet New Yorkissa on, puhumattakaan texasilaisten omakotitalojen jouluvaloista. Joulutunnelma tulee minulle pitkälti lumesta, ruoasta ja läheisten kanssa vietetystä ajasta. Ehkä joulutunnelma voisi tulla myös ulkomailla, kun palaset loksahtaisivat kohdalleen.

    Tykkää

    1. Itsekin pidän valtavasti siitä, että näkee, kuinka joulu on rakennettu ulkomailla. Joulufiiliksen kannalta olikin ihanteellisinta matkustaa juuri ennen joulua tai heti sen jälkeen, ja viettäisi joulun läheisten ja lumen keskellä Suomessa. Valehtelisin jos väittäisin, että joulu olisi yhtä jouluinen vaikkapa täällä Indonesiassa.

      Tykkää

  8. Silloin kun asuin vielä Suomessa, joulun vietto ulkomailla silloin tällöin oli mukavaa vaihtelua. Ei se joulu miltään joululta ole tuntunut jossain Sri Lankassa tai Balilla tai Ausseissa, mutta ei se joulun tunnelman puute ole haitannutkaan. Vuosien Ausseissa asumisen jälkeen olen kuitenkin alkanut kaivata suomalaista joulua, se on se ainoa oikea minulle 🙂

    Tykkää

    1. Niinpä! Ei näissä lämpöisissä paikoissa saa kiinni siitä joulutunnelmasta, mutta toistaiseksi se ei haittaakaan. Varmasti useamman vuoden lämpöisten joulujen jälkeen Suomi-joulua alkaa tosissaan kaivata.

      Tykkää

  9. Terkkuja Baskimaasta. Aika mones joulu peräkkäin maailmalla. Useimmiten olen ollut jossain, missä on lämpimämpi, mutta toisaalta niin monen tänä vuonna Aasiassa vietetyn kuukauden ja liian kalliiksi käyneiden lentojen vuoksi päädyin Espanjaan. Olen nimenomaan joulupakolainen. Ei sinänsä haittaa, jos jouu kohteessa näkyy, mutta en halua viettää sitä. Vieraassa maassa ei tarvitse.

    Tykkää

    1. Kiitos ja terkut takaisin täältä tropiikista! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt oman tapasi viettää tai paeta joulua. Se näissä on just parhaimpia juttuja, että jokainen saa valita sen oman tavan viettää elämäänsä ja jouluja 🙂

      Tykkää

  10. On kyllä kokemusta, sillä viimeiset viisi vuotta olen ollut ”joulupakolainen” ja viettänyt joulua niin Karibialla, Intiassa, Nicaraguassa, Argentiinassa kuin nyt viimeisimpänä Marokossa. Liputan ehdottomasti omannäköisen joulun puolesta, ja ainakin itselleni tämä ulkomailla koettu joulu sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni parhaiten. Tänä vuonna joulu ei oikeastaan näkynyt ollenkaan muslimimaassa reissatessani, enkä kyllä joulua huomannut kaipaavanikaan kaiken sen eksotiikan keskellä. 🙂 Ihanaa oleilua sinne Balille! ❤

    Tykkää

    1. Olen hyvin samaa mieltä joulusta ja joulupakolaisuudesta juuri tässä elämänvaiheessa. Tällä hetkellä ulkomailla vietetyt joulut tuntuvat hyvältä ajatukselta. Täälläkään joulu ei kyllä tuntunut tai näkynyt juuri mitenkään, enkä sinunlaillasi sitä kaivannutkaan 🙂

      Tykkää

  11. Tänä vuonna me vietettiin ensimmäinen joulu ulkomailla. Oli kyllä vaikeaa saada perinteistä joulutunnelmaa ylle, kun maassa ei ole lunta ja oma perhe on maapallon toisella puolella. Toki oli mahtava kokea erilainen joulu, mutta liputetaan kyllä perinteisen joulun puolesta oman perheen kanssa. 🙂

    Tykkää

    1. Itsekin liputan suomalaisen joulun puolesta, silloin kun oikeasti haluan joulua viettää. Eihän se joulu oikein joululta tunnu näin tropiikista käsin 😀

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.