Mennään museoon – syksy 2020

Museot herättävät mielestäni kahdenlaisia vahvoja tunteita, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa ja toinen osa rakastaa möyriä erilaisissa museoissa. Maailmassa on mitä ihmeellisimpiä museoita ja väitänkin, että tarjonnasta löytyy ihan varmasti jokaiselle jotakin, kunhan vain jaksaa tutkia tarjontaa.
muumipeikko
Yksi ehdottomasti parhaimpia hankintojani on ollut Museokortti (ei vieläkään valitettavasti maksettu yhteistyö), jonka hommasin ekan kerran viime vuonna ja pari viikkoa sitten ostin uuden jäsenyyden jälleen vuodeksi. Vuosi maksaa 69 euroa, mikä voi tuntua joidenkin korvaan isolta hinnalta, mutta itselleni ne ovat olleet hyvin käytettyjä euroja omaan henkiseen hyvinvointiini, kulttuurin nälkään ja yleissivistykseen. Viime vuoden museokäyntieni hinnaksi tuli noin 4€/kerta, vaikka käytin korttia vain muutaman kuukauden ajan asuessani kesän Helsingissä. Nyt kun asun pysyvästi Helsingissä, uumoilen kortille paljon käyttökertoja ja museokäynneilleni aika pientä kertamaksua lopputulemana.

Suomessa on ihan hulluna eri museoita (pelkästään jo Museokortilla yli 300 kohdetta), mutta tiivistin tähän suosikkini kolmeen Helsingissä olevaan, ainakin tämän hetkisten näyttelyiden perusteella. Kirjoituksen lopussa muutama vinkki myös Helsingin ulkopuolelle. Näyttelythän toki vaihtuvat jatkuvasti, mutta silti nämä museot pysyvät oikeastaan näyttelystä toiseen omina lemppareinani. Oli muuten myös hauska huomata viimeisimpien museokäyntieni aikana, kuinka näyttelyistä tehdään koko ajan interaktiivisempia kävijöiden kanssa ja useammassakin museossa näyttelyesineisiin saa koskea, ottaa niiden kanssa kuvia jne.

  1. Kansallismuseo – Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75
    Kansallismuseo on arkkitehtuuriltaan upea ja kunnioitusta herättävä. Pienet yksityiskohdat ihastuttavat joka kerta sisäänkäynnin sodanaikaisesta luodin lävistämästä lasiruudusta aina vessojen lukkoihin saakka. Kansallismuseon pysyvä näyttely on yksi omia lemppareitani, mutta vieläkin parempia ovat yleensä alakerran vaihtuvat näyttelyt. Nyt esillä on vuoden 2021 helmikuun loppuun asti ihan mielettömän ihana Muumi-näyttely. Näyttely on visuaalisesti upea ja toteutus on mietitty loppuun pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Paljon kuvattavaa, kosketeltavaa ja etsittävää. Hienosti toteutettu näyttely, jossa viihtyvät kävijät vauvasta vaariin. Muumi-näyttelyn jälkeen suosittelen käymään myös Suomen tarina -näyttelyn kerrosta ylempänä. Siellä itseäni kiehtovat erityisesti sauna- ja presidenttihuoneet. Jos intoa ja jaksamista on, kannattaa käydä myös Esihistorian puolella savupirtissä.
    muumitalo
  2. Suomen valokuvataiteen museo K1 – Douglas Kirkland: Coco & Marilyn
    Pari viikkoa sitten avattu Suomen valokuvataiteen museo K1 löytyy keskeltä kaupunkia Kämp Gallerian kellarikerroksesta. Museotila on modernisti remontoitu ja visuaalisesti kauniin yksinkertainen. Avajaisnäyttelynä siellä on joulukuun loppupuolelle saakka esillä yhdysvaltalaisen Douglas Kirklandin tunnelmallisia valokuvia 60-luvulta ikonisista Marilyn Monroesta ja Coco Chanelista. Tilasta löytyy myös hauska sänkyasetelma, johon saa köllähtää ottamaan itsestään Marilyn Monroe -henkisiä kuvia valkoisissa lakanoissa. Kirklandin näyttelyn kanssa samaan aikaan esillä on myös Liisa Vääriskosken eli @munalissun absurdi ja humoristinen näyttely sosiaalisesta mediasta.
  3. LUOMUS – Luonnontieteellinen keskusmuseo
    Kampissa sijaitseva luonnontieteellinen museo on aivan upea ja monipuolinen museo pysyvällä näyttelyllään. Museossa ei tosiaan ole muuten vaihtuvaa näyttelyä kuin vaihtuvat valokuvanäyttelyt museokahvilassa, mutta pysyvän näyttelyn tarjonta on niin laaja, että siellä riittää ihmeteltävää useammaksikin kerraksi. Museo on arkkitehtuuriltaan äärettömän kaunis ja näyttelyt ovat hienosti koostettuja. Omia lemppareitani ovat Maailman luonto ja Elämän historia.
    munalissu

Mielestäni kätevintä ja kivointa museokortissa on se, että museoihin ja näyttelyihin menemiseen on todella pieni kynnys. Kun kortin on jo maksanut, ei tarvitse miettiä, onko joku näyttely nyt vaikkapa 16 euron arvoinen tai onko juuri siinä hetkessä käytettävissä kolmea tuntia museon kiertämiseen. Minulla onkin tapana piipahdella museoissa pienissäkin pätkissä, mitä ei raaskisi tehdä, jos joka kerta pitäisi maksaa täysi hinta. Nyt saatan piipahtaa katsomassa osan jostain näyttelystä, jos minulla on esimerkiksi 20 minuuttia luppoaikaa ennen seuraavaa sovittua menoa. Näin saan päiviini aika huomaamattomasti museohetkiä, eikä tule sellaista ähkyä, kun yrittää tykittää vaikkapa Kansallismuseon tai Ateneumin koko tarjonnan kerralla.

Näiden yllä mainittujen näyttelyiden lisäksi muita tänä syksynä kiinnostavia näyttelyitä ovat ainakin 20.9. saakka Ateneumissa esillä oleva Inspiraatio – nykytaide & klassikot, 9.10 Amos Rexissä avautuva Egyptin loisto -näyttely ja Designmuseon vaihtuva näyttely Travel as a Tool (kävin katsomassa, suosittelen).

Haluan myös Vantaan puolella sijaitsevaan Tiedekeskus Heurekaan, sillä se lisättiin vihdoin Museokortin kohteeksi tänä kesänä. Sieltä kiinnostavat SuperPUU ja Pellolta avaruuteen -näyttelykokonaisuudet. PK-seudun ulkopuolelta kiinnostavat Kuopiossa RIISA – Suomen ortodoksinen kirkkomuseo ja jo lapsuudestani ikisuosikkina pysynyt VB-valokuvakeskus.  Harmittaa, etten todennäköisesti ehdi katsomaan siellä juuri nyt esillä olevaa Gertrude Bell & Meeri Koutaniemi: Hidden Freedom – Kätketty vapaus -näyttelyä, joka on esillä 27.9. saakka. Turussa haluaisin päästä käymään taas tutuissa suosikeissani: Turun linnassa, Puolalanpuistossa sijaitsevassa upeassa Turun taidemuseossa ja uutta sekä vanhaa esittelevässä Aboa Vetus & Ars Novassa.

K1
Ei ihan yhtä sensuelli otos kuin Marilyn Monroesta 60-luvulla, vaikka tätäkin kuvaa otettaessa taustalla soi Sinatra.

Onko sinulla kiikarissa jotain mielenkiintoisia näyttelyitä tälle syksylle tai joku museo, jota suosittelet erityisesti?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s