Lempipaikka

Muutama viikko sitten päädyin melkoisten sattumien kautta supermakealle laavupaikalle, jonka nimi on otsikon mukaisesti Lempipaikka. Kuvasimme Kantasolurekisterille videopätkiä ja still-kuvia näissä maisemissa. Eipä paljon parempia puitteita olisi voinut olla.  Lue loppuun

Maailman paras harrastus

Olen ollut partiossa noin 17 vuotta. Väliin on mahtanut muutama hiljaisempi vuosi, mutta sen jälkeen on oltu kyydissä taas enemmän kuin uskaltaa edes ajatella! Meinaa pää mennä pyörälle, kun ajattelen kaikkia mahtavia kokemuksia, joita olen partion kautta saanut. Lue loppuun

Miljoona linnunpönttöä

Oletko jo kuullut YLEn maaliskuussa lanseeraamasta Miljoona linnunpönttöä -kampanjasta, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti saada Suomeen miljoona toimivaa linnunpönttöä? Kampanja kalskahtaa ehkä vähän antiikkiselta, mutta ihan ajanhermolla tässä ollaan. Tällä kamppiksella nimittäin vastataan kolopesijöiden asuntopulaan. Nyt on kerrankin kampanja, johon osallistuminen on helppoa sekä konkreettista. Kamppiksen tiimoilta on järjestetty jo erilaisia tempauksia ympäri maata ja kampanjan nettisivuilla on vinkkivitosta ynnä muuta mielenkiintoista aiheeseen liittyvää.
Lue loppuun