Tylsä aikuinen

Pääosin meidän perusaikuisten elämä taitaa olla suurimmaksi osaksi perusarkea, johon kuuluvat tietyt rutiinit ja aikataulutukset. Vaikka itse en olekaan tällä hetkellä aamukasista neljään -työssä ja elämänrytmini vaihtelee aika paljonkin, onhan se arki aina silti arkea ja rutiinit ovat osa elämää. Olen siis tylsä aikuinen.
surfers
Tajusin olevani tylsä aikuinen siinä vaiheessa, kun varasin viime viikolla jälleen lennot toiselle puolen maapalloa joululomaksi. Joku voisi pitää tätä tylsyyden vastakohtana, mutta kun valitsee kohteeksi viime vuodelta vanhan tutun Balin, ei se ehkä olekaan enää niin jännittävää. Vietinhän viime joulunakin yksin vajaan kuukauden Balilla ja tänä vuonna suuntaan sinne yli kuukaudeksi. Olen ollut pitkään vähän sitä mieltä, että on aika turhaa matkustaa useamman kerran samaan kohteeseen, mutta viime vuosina olen huomannut matkaavani tuttuihin kohteisiin useammankin kerran. Ja kerta kerralta tutut paikat ovat aina tarjonneet jotain tuttua, mutta sitäkin enemmän myös uutta.

Koin viimeksi Balin itselleni niin sopivaksi, että matkustan sinne jälleen mielelläni. Aion olla tylsä (ja vähän myös laiska) ja käydä muutamassa tutussa suosikkipaikassani, mutta aion totta kai tutustua myös uusiin kohteisiin. Esimerkiksi luoteis- ja pohjoisosat saaresta ovat vielä aivan tuntematonta seutua itselleni. Lisäksi voisin tällä kertaa suunnata myös Gili Menolle, jonka jätin viime kerralla välistä, kun en halunnut yksin matkaavana eronneena naisena suunnata häämatkalaisten keskelle. Nyt olen valmis siihenkin. Haluaisin suorittaa Gileillä myös sukelluksen peruskurssin.
lazyuhrilahja
Aion olla tylsä ja viettää aikaani ainakin tutussa Canggussa, josta olenkin jo varannut matkani ensimmäisen majoituksen tutusta jooga-guesthousesta. Myös Gili Air ja sen ihana majoitus teki minut niin onnelliseksi viimeksi, että sekin houkuttaa. Tällä kertaa ehdin olla Balilla viikon pidempään kuin viimeksi, joten uuttakin ehdin puuhastella, vaikka piipahdan myös vanhoissa ja tutuissa paikoissa. Tiedän, ettei Bali ole enää mitenkään kovin eksoottinen kohde, koska sinne suuntaa ihan älytön määrä turisteja jatkuvalla syötöllä, mutta silti se on sopiva kohde minulle juuri nyt.

Viime kerralla kävin niin sanottuja pakollisia nähtävyyksiä läpi, kuten apinametsän, riisipellot, temppelit ja tulivuoritrekkauksen. Nyt olisikin ihanaa mennä niihin vähän tuntemattomampiin tai erikoisempiin kohteisiin. Aiemmat Bali-kirjoitukseni löydät täältä. Ja tajusin muuten juuri, etten ole kirjoittanut vieläkään läheskään kaikkia Bali-aiheitani ulos. Tämä täytyykin korjata mahdollisimman pian! Sillä välin, heitähän kehiin sun parhaat vinkit Balille ja Balin lähistölle!
sunset

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset