Tiesitkö tätä kaikkea minusta?

Jos tunnet minut perin pohjin, niin silloin tuskin tulee mitään uutta ja yllättävää tästä tekstistä, mutta kannattaa silti lukaista läpi, tunnetko kuitenkaan minua niin hyvin. Ja jos sinulla ei ole mitään hajua minusta, tulet varmasti oppimaan uutta.


Sain idean tähän aiheeseen, kun selasin läpi somekalenteria ja sieltä silmiini osui Guinness World record -päivä, jota vietetään huomenna, 8. marraskuuta. Ja miten tämä nyt liittyy tähän aiheeseen? Yllättyisitkö, jos kertoisin, että olen rikkonut Guinnessin maailman ennätyksen ja kuvani on tuossa milleniumin halutuimman kirjasarjan vuoden 2005 painoksessa? Saatan yllättää muutamalla muullakin jutullani.

Tosiaan, olen rikkonut Guinnessin maailman ennätyksen partioporukalla vuonna 2005. Ennätys tehtiin partiopiirimme johtajille suunnatussa tapahtumassa, jossa huusimme maailman kovimman ryhmähuudon, 127,2 desibeliä. Lukema ei tunnu ehkä hirveän isolta, mutta pienellä ihmismäärällä (muutamia kymmeniä) päihitettiin aiempi ennätys, johon oli osallistunut tuhansia ihmisiä Isossa-Britanniassa.

Minua on pistänyt skorpioni keskellä Amazonin sademetsää. Tästä olenkin maininnut muutamaan kertaan aiemmin blogissani, mutten ole koskaan kunnolla avannut tapahtumaa sen kummemmin. Olin 2006-2007 vaihto-oppilaana Brasiliassa ja osallistuin vaihtoni loppupuolella vaihtareille järjestetylle Amazon-matkalle. Viimeisenä kokonaisena viidakkopäivänä pysähdyimme ihanalle (ja ainoalle näkemälleni) hiekkarannalle Amazonilla. Vietimme leppoisaa aikaa, kuvasin kamerallani ja osa porukasta pelasi jalkapalloa rannalla. Olin kävelemässä norjalaisen vaihtaritytön kanssa takaisin jokilaivoillemme päin, kun tunsin jonkin terävän pistävän jalkapohjaani. Voihkaisin ääneen, jolloin tämä norjalainen tyttö sanoi, että: ”Älä säikähdä, mutta tuo taisi pistää sinua” ja osoitti pientä, vaaleaa skorpionia. Saman tien oikeaan jalkaani iski järkyttävä kipu ja polte. En pystynyt kävelemään kivun vuoksi, hyperventiloin tuskissani ja panikoin. Muutama vaihtaripoika kantoi minut jokilaivaan (samalla huutaen, että kuolen), josta lähdin oppaamme kanssa pienellä veneellä kohti trooppisten tautien sairaalaa. Onneksi noin tunnin päässä laivoistamme oli aivan upea, viiden tähden viidakkolodge, jossa oli oma laboratorio ja josta sain armottoman ison piikin oikeaan kankkuuni skorpionin vastamyrkkyä ensihoidoksi. Hotellilta jatkoimme vielä parin tunnin matkan sairaalaan, jossa minulta otettiin verikokeet ja tsekattiin muutenkin kuntoni. Sain ohjeeksi palata välittömästi sairaalaan, jos nenästäni tai korvistani alkaisi vuotaa verta. Onneksi selvisin koko tapauksesta säikähdyksellä, ja hyvällä tarinalla.
LRM_EXPORT_1688790265218868_20190930_004813191.jpeg
Olen polttohaudannut lemmikkihamsterini. Ensimmäinen lemmikkini, Viltsu kuoli 2001, kun olin 11-vuotias. Olin juuri menettänyt myös ensimmäisen isovanhempani. Jälkikäteen järkeiltynä käsittelin hamsterini kuoleman kautta vaarini kuolemaa. Halusin polttohaudata hamsterini, kuten vaarinikin oli polttohaudattu. Niinpä tein reippaana tyttönä nuotion mökkimme pihaan ja asettelin Viltsun tyhjässä After Eight -suklaalaatikossa nuotioon. Pahvin lämmetessä laatikon kansi aukesi ja pitkäkarvainen hamsterini pelmahti tuleen. Totta kai tämä oli 11-vuotiaalle tytölle traaginen näky, mutta isäni hoiti tilanteen hienosti ja suojasi minua näkymältä. Myöhemmin pyysin isääni keräämään nuotion jäännöksistä hamsterini tuhkat (joita varmaan oli ihan hiton paljon, hah) tyhjään suolakurkkupurkkiin, josta ne sitten myöhemmin hautasin mökkirantaamme ja asettelin haudalle veistämäni ristin. Myöhemmin hieman järkytyin lisää, kun isäni lanasi traktorilla haudan yli tehdessään rantamökin pohjia. Äitini kuitenkin totesi, että harvalla hamsterilla on yhtä massiivista muistomerkkiä. Nyt Viltsulla on siis muistomerkkinä rantasauna.

Arvostan (ruoka)estetiikkaa. Vaikka asun yksin ja syön usein ihan vain omassa seurassani, laitan ruokani aina kauniisti esille, kauniissa astioissa. Vaikka söisin itsekseni esimerkiksi tortilloja, joihin tulee vaikka minkälaista täytettä ja pöytään kannetaan useampaakin täytettä, laitan ne aina kauniisiin astioihin. Salsa ja creme fraiche kyllä yleensä saavat olla omissa purkeissaan, mutta ei ole ihmeellistä, jos kippaan nekin kauniisiin posliiniastioihin. Vihaan sitä, kun ruoat on esillä jossain pakastepurkeissa tai muissa muovikipoissa. Kauniit astiat ja kauniisti esille laitettu ruoka tekevät ruokahetkestä heti paljon kivemman ja arvokkaamman.

En osaa neuloa villasukkaa. Minustahan tulee luokanopettaja ja kässänope, mutta silti en ole koskaan eläessäni neulonut villasukkaa. Monesti se on ollut tavoitteena ja viime talvena pääsin jo pidemmälle kuin koskaan ennen. Silti en ole vielä päässyt kantalappua pidemmälle. Villasukat voisivatkin olla tämän(kin) talven tavoitteenani. Luulen, että rakastaisin neuloa villasukkia, mutta se kantapää vain tuntuu niin ylitsepääsemättömältä, henkinen Akilleen kantapääni.
LRM_EXPORT_1688366485780391_20190930_004109411.jpegOlen harrastanut keramiikkakerhoa, kun olin neljännellä luokalla. Kävin joka maanantai-ilta keramiikkakerhossa Kuopion Pirtin koululla. Saven muotoilu on ihanan terapeuttista puuhaa ja lasitteen tekemisessä jotakin maagista. Olisin halunnut osallistua tänä syksynä kansalaisopiston keramiikkakurssille, mutta tajusin ilmoittautumisen siinä vaiheessa, kun kaikki kurssit olivat jo täynnä. Minulla on muuten ollut lapsena sellaiset leffojen kliseiset kiusaamisalttiit harrastukset: partio ja savikerho. Onneksi astma puhkesi vasta aikuisiällä, heh. Ja aikuisena juuri nämä lapsuuden harrastukseni ovat melko siistejä ja sellaisia down shiftaus -henkisiä.

Kuvittelen yleensä olevani hyvin perusterve aikuinen, vaikka oikeasti sairastan useampaakin kroonista sairautta: astmaa, migreeniä, ferritiinin puutostilaa ja olen allerginen useammalle asialle. Ei onneksi siis mitään sellaista, mikä vaikuttaisi koko ajan päivittäiseen elämääni vakavasti. Ikävimmät ja haitallisimmat näistä ovat migreeni ja ferritiinin puutostila, jotka muistuttelevat useimmin olemassaolostaan. Näiden lisäksi krooninen matkakuume tuntuu pöhisevän ihon alla jatkuvasti.

Rakastan listoja. Tämäkin on eräänlainen lista, kun rustaan ylös asioita itsestäni. Alkuviikosta kirjoitin kattavan listauksen Berliinin ruokapaikoista, edellisiltana lähetin ystävälleni pitkän listan Netflix-sarjoista ja -dokkareista, joita suosittelen (tein listaa tunnin, veljeni oli vakuuttunut listan pituudesta), minulla on puhelimessa tälläkin hetkellä yli 20 erilaista listaa aina blogikirjoitusaiheista ostoslistaan.

Tuliko uusia juttuja vai tunnetko minut jo kauttaaltaan?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s