Aamulla meikkivoidetta levittäessäni katselin silmäkulmissani olevia ryppyjä, että kyllähän niissä alkaa tähän asti eletty elämä näkyä, mutta niin kuuluukin. Sillä ylihuomenna, siis ylihuomenna täytän 30. Kolkyt vuotta on jo aika paljon ja kyllähän se näkyy sekä tuntuu. Mutta antaapa näkyä ja tuntua vaan. Kolmekymppisenä se kuuluu asiaan. Ja ihan kohta käynkin jo keski-ikää, huh ja hah!
Äitini vähän epäili, että kärsin kolmenkympin kriisistä, mutta itse en koe olotilaani ihan kriisiksi. Totta kai asioita on tullut mietittyä huomattavasti enemmän kuin vaikkapa silloin, kun täytin 28 vuotta. Sen kyllä allekirjoitan, että tutkimusten mukaan kolmekymppisyyteen nivoutuu yleensä enemmän kriisiä rakkauselämään liittyen ja nelikymppisenä sitten uraan. Toki neljästäkymmenestä en osaa vielä sanoa mitään, mutta uran suhteen on tällä hetkellä hyvin rauhallinen olo, rakkauselämä sen sijaan saisi ottaa jo tuulta purjeisiinsa. Silti koen oloni hyvinkin tyyneksi ja hyväksi. Kohdallani on ollut oikeastaan aina niin, että juuri kulloinenkin ikä tuntuu juuri oikealta ja sopivalta, niin nytkin.
Mitä sitten ajattelin tehdä kolmekymppisenä? Ihan ekaksi juhlin. Rakastan juhlia, olen aina rakastanut. Mielestäni juhlia järjestetään ihan liian vähän, vaikka koskaan ei ole liian pientä syytä juhlaan. Tänään taidankin vähän juhlia Suvin ja Anninan kanssa sitä, että isäni täyttää upeat 60 vuotta (vaikka olemmekin eri mantereilla juuri nyt) sekä sitä, että omat kouluhommani ovat tältä lukukaudelta paketissa, Suvi sai kandin tutkinnosta pisteet ja Annina ilahduttaa olemuksellaan jokaista päivääni. Perjantaina, kun syntymäpäiväni oikeasti koittaa, ajattelin aloittaa aamun jotenkin spessusti. Ainakin sampanjaa on jo kylmässä. Illalla myös veljeni sekä paras ystäväni saapuvat Joensuuhun. Tätä päivää en olisi uskonut näkeväni, kun veljeni matkustaa paljon parjaamaansa periferiaan, muuten kuin jääkiekon perässä. Ihmeiden aika ei ole siis ohi! Lauantaina saan lisää rakkaitani tänne susirajalle, sillä juhlin isosti omia pyöreitäni. Kimallusta, ystäviä ja hauskanpitoa, mikäs sen parempaa!
Sitten matkustan. Juhlien jälkeen en ehdi makaamaan laakereillani kuin päivän, kaksi ja heitän repun taas selkääni. Suuntaan ensi viikolla askeleeni lämpöiseen, sillä reissaan pari viikkoa Vietnamissa. Ihan uusi maa minulle, joten odotan reissua mielenkiinnolla. Olen pusertanut melko tiukan suunnitelman, että ehdin nähdä edes jotain tuosta valtavasta maasta. En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan reissusuunnitelmiani! Jälkiraporttia varmastikin taas luvassa. Ja paljon Instagram-tykitystä matkaltani.
Kolmekymppisenä valmistun vihdoin kasvatustieteen kandiksi, toivottavasti myös maisteriksi. Nyt vuoden vaihtuessa pitäisi olla kurssimerkinnät ja rästihommat sillä mallilla, että voin vihdoinkin hakea kandidaatin tutkintoani ulos laitokselta. Ensi lukukautena olisi tarkoitus aloittaa myös gradun pakertaminen (mitä en odota innoissani, sillä olen enemmän tekijä- kuin tutkijatyyppiä). Sen jos saisin ulos vielä 2020 syyslukukautena, niin maisteriksi valmistuminen olisi hyvinkin mahdollista vielä kolmekymmenvuotiaana.
Kaikkein eniten aion kuitenkin katsoa innolla ja hymyillen eteenpäin, vaikka selkä ja niska meinasivatkin jo prakata viime viikolla. Kolmekymmentä, olen valmis!
Unelmamaja 