Matkalla joogaopettajaksi – koulutus Balilla

Jotta saisit paremman kokonaiskuvan, suosittelen, että luet joogataustoistani ja -historiastani ensin täältä, ennen kuin jatkat tämän toisen osan pariin. Jos ja kun olet jo lukenut ensimmäisen osan, eipä muuta kuin etiäpäin, sanoi mummo lumessa.

Minulla oli jalo ajatus kirjoitella omia ajatuksia, tuntemuksia ja oivalluksia ylös pitkin koulutusta, mutta todellisuudessa päivät olivat sen verran tiiviitä ja intensiivisiä, ettei kirjoittelulle jäänytkään paljoa aikaa tai energiaa. Joitain pikaisia muistiinpanoja kuitenkin sain rustailtua muistikirjan ja puhelimen kätköihin vapaana vellovien muistikuvieni tueksi. Näiden pohjalta yritänkin nyt sanoittaa kokemuksiani mahdollisimman ymmärrettävään muotoon.

KOULUTUKSEN FASILITEETIT

Valitsin Balin Canggussa sijaitsevan The Peaceful Warriors -joogakoulun koulutuspaketin, johon kuului majoitus koulutuspaikan kanssa samoissa tiloissa, niin etenkään aamuisin ei tarvinnut käyttää aikaa tai energiaa shalaan siirtymiseen. Majoituksessa oli valittavana majoitus yhden hengen huoneista aina kolmen hengen yhteismajoitukseen. Majoitun yhteisessä huoneessa kahden herttaisen naisen kanssa, ja meillä klikkasi samantien. Pidin majoituspaketin valitsemista äärettömän hyvänä, sillä päivät alkoivat joka aamuseitsemältä kahden tunnin meditaatio- ja joogaharjoituksella. Aamuisin siis riitti, kun heräsin noin vartin ennen harjoitusta ja vain kipusin omasta huoneestani portaat ylös joogashalaan auringon ensimmäisten säteiden saattelemana. Aamuharjoituksen jälkeen meillä oli 1,5 tunnin aamupalabreikki, jolloin vaihdellen söimme joko kämpillä tai jossain lähistön lukuisista kahviloista. Päivät jatkuivat aamupalan jälkeen intensiivisillä luennoilla (ihmisen anatomia, joogan historia ja filosofia), joiden jälkeen piipahdimme lounaalle. Lounas oli hyvä pitää melko kevyenä, sillä lounaan jälkeen meillä oli aina asana lab, jossa asanat purettiin osiin ja harjoittelimme niiden opettamista muille. Iltapäivisin opiskelimme vielä lisää joogan filosofiaa tai historiaa. Koulutuspäivät päättyivät iltaisin auringonlaskun jälkeen puoli seitsemän aikoihin. Kuten mainittua, koulutuspäivät olivat pitkiä ja intensiivisiä. Toistuvien teemojen lisäksi meillä oli erilaisia master classeja pienemmistä kokonaisuuksista, kuten raskaus- ja lapsijoogasta sekä yrityssuunnitelman tekemisestä. Koulutuksessa oli kolme opettajaa ja yksi avustaja, joita näimme päivittäin, näiden lisäksi koulutuksessa oli mukana muutama muu opettaja, jotka opettivat omia erikoisosaamisiaan.

Maanantaisin meillä oli aina yhteinen aamiainen katettuna majoitukseen ja maanantai-illat olivat pyhitetty palauttavalle restoratiiviselle yinjoogalle. Lauantaisin meillä oli joko puolikas päivä koulutusta, yhteistä ohjelmaa tai vapaata. Vapaavalintaisena yhteisenä ohjelmana oli surffausta ja vesisiunaus paikallisella hindutemppelillä. Sunnuntait saimme aina olla vapaalla ja palautua. Vapaapäivät tekivätkin oikein hyvää, sillä itkin, nauroin, innostuin, turhauduin ja hikoilin kuukauden aikana enemmän kuin aikoihin. Kouluttautuminen kävi siis ihan täydestä työstä, mutta oli kaikessa rankkuudessaan ja intensiivisyydessään aivan mielettömän upea kokonaisuus. Pääsin sukeltamaan joogamaailman syvään päätyyn, haastamaan itseäni, tutustumaan upeisiin ihmisiin ympäri maailman, tutkiskelemaan omaa sisintäni ja avartamaan omaa maailmankatsomustani.

VIIKKO I
Koulutus alkoi jo edeltävän viikon suununtaina yhteisellä aloituspiirillä, jossa saimme siunauksen paikalliselta hindupapilta ja jaoimme ensiajatuksiamme koulutuksen aloittamisesta. Heti seuraavana aamuna, maanantaina, hyppäsimme koulutuksen pariin toden teolla, sillä ensimmäinen harjoitus alkoi auringonnousussa. Päivät täyttyivät upeista fyysisistä harjoituksista, meditaatioista, älyttömän mielenkiintoisista luennoista ihmisen anatomiasta, joogan filosofiasta ja historiasta. Pääsimme ohjeistamaan jo alusta lähtien toisiamme ja auttamaan asanoiden linjauksissa. Päivät soljuivat aika samalla aikataululla. Lauantaina meillä oli puolikas koulutuspäivä, jonka jälkeen vaihdoimme vapaalle ja kävimme nauttimassa pitkän kaavan mukaan auringonlaskusta, illallisesta ja toistemme seurasta. Sunnuntai oli vapaa, jonka vietin rauhallisen aamupalan parissa ja rannalla samoillessa.
VIIKKO II
Koulutuksen toinen viikko oli jollain tapaa aivan upea! Arkipäivät toistivat jo ensimmäiseltä viikolta tuttua kaavaa, harjoitteiden ja luentojen sisältöjen tietenkin vaihdellen. Päivien kohokohtia olivat anatomiatuntien välissä pidetyt tanssituokiot, jolloin meidän porukkamme yhteishenki oli aistittavissa erityisen hyvin. Toisen viikon aikana pääsimme lennähtämään myös ilmajoogan maailmaan yhden master classin verran. Saimme naustikella lisäksi parin tunnin sointukylvystä Balin illan pimeydessä. Itselleni sointukylvyt olivat jo ennestään tuttuja, mutta monelle tämä oli ensikosketus sointukylpyihin ja äänimaljoihin. Lauantaina halukkaat pääsimme surffaamaan paikallisten surffiopettajien avustuksella. Viimeisimmästä omasta surffikerrastani oli kulunut jo yli neljä vuotta, joten huomasin olevani hiukan peloissani isohkojen aaltojen ääressä. Onneksi minulla oli mukava surffiope, joka kuunteli ja tsemppasi sopivasti. Sain lopulta vietettyä kivan hetken meressä laudan päällä. Sunnuntai kului tuttuun tapaan lepäillen ja ympäristöön tutustuen. Työstin vapaapäivänä myös ensimmäisiä arvioitavia joogatuntien suunnittelmia.
VIIKKO III
Kolmas viikko oli ikimuistoinen ja tapahtumarikas. Viikko alkoi 108 aurinkotervehdyksen tekemisellä koko koulutusryhmän voimin. Jokainen kurssilainen ohjasi oman osan tervehdyksistä eri versioin. Kokonaisuudessaan tähän meni kaksi tuntia aurinkotervehdyksiä yhteen putkeen. Kolmannen viikon teoriatunneilla tutustuimme chakroihin ja sukelsimme muutenkin joogan filosofiassa hyvin syvälle. Ylipäätään luennot olivat tälläkin viikolla todella mielenkiintoisia. Koulutuksessa jo heti alusta alkaen ympärilleni muodostui neljän hengen ydinporukka, jonka kanssa vietimme kolmannella viikolla hauskan juhannusaaton italialaisen "perheillallisen" äärellä, johon kokoontui entuudestaan toisilleen tuntemattomat illallistamaan. Kolmannen viikon aikana pakarani alkoi temppuilla, kun pakarajänne ärtyi ja tulehtui. Vaiva tunnetaan joogapiireissä nimellä joogapylly. Kolmannen viikon loppupuolella saimme tietoomme loppukoeryhmämme ja jokaisen oman vastuualueen loppukoetunnista. Kolmannen viikon lauantai oli koulutuksesta vapaa ja alkoi jo ennen auringonnousua, kun matkasimme koulutusporukallamme Ubudin lähistölle Tirta Empul -temppelille vesipuhdistusseremoniaan, joka jäikin vahvana muistijälkenä mieleeni kaikessa hienoudessaan. Temppelin jälkeen jäin viettämään vuorokauden soololomaa Ubudiin, jonne jäi myös muutama muu yöksi, kaikki omiin majoituksiinsa saadakseen hiukan hengähtää. Vuorokausi oli kuitenkin riittävästi, sillä sovimme porukalla treffit seuraavalle päivälle Ubudin Yoga Barniin joogatunnille. Tunnin jälkeen lähdimme yhdessä takaisin Cangguun ja kohti viimeistä koulutusviikkoa.
VIIKKO IV
Neljäs eli viimeinen viikko sujui tutulla aikataululla, mutta lisämausteensa toivat loppukokeen joogatunnin suunnittelu ja harjoittelu yhdessä oman loppukoeporukan kanssa. Viimeisellä viikolla jouduin jättämään joitain aamuharjoituksia välistä, jotta joogapyllyni sai levätä ja olisin iskussa loppukokeessa. Tämä turhautti, ärsytti ja itketti paikoiteillen valtavastikin. Lopulta lepo oli kuitenkin oikea valinta ja pystyin levon ohella sopivasti harjoittelemaan loppukoetta varten yhdessä porukkamme kanssa. Viimeisen viikon master classin aiheena oli akrojooga, joka olikin aivan superhauskaa. Perjantaina koittivat ensimmäiset loppukokeet, jolloin meidän ryhmämme ohjasi oman tuntimme. Lauantaiaamuna oli viimeisten ryhmien ohjaukset. Osana koulutustamme osallistuimme kaikkien ryhmien tunneille, joten perjantai ja lauantai olivat täynnä joogatunteja ja asanaharjoitteita. Koska ryhmämme oli pienempi kuin normaalisti, olivat ohjaamamme pätkät hiukan pidempiä kuin normaalisti ja tuntimme snadisti lyhyempiä, jottei kenellekään tullut kohtuuttoman pitkää pätkää ohjattavaksi. Viikon päätteeksi vietimme lauantai-iltana valmistujaisia ja kokoonnuimme vielä kerran yhteen lopetuspiiriin jakamaan kokemuksiamme ja tuntemuksiamme kuukauden rypistyksestä.

AJATUKSET KOULUTUKSEN JÄLKEEN

Kuukausi oli ikimuistoinen, tietyllä tapaa epätodellinen ja kaikkinensa upea! Kaikki opettajamme olivat niin avuliaita, sydämellisiä ja halusivat aidosti tietää, kuinka meillä meni.  Meitä opiskelijoita oli 15 hengen pikku porukka, joka hitsautui jo alusta saakka hyvin tiiviiksi. Yleensä koulutusporukka on vähintäänkin tuplaten isompi, eli noin 30 henkeä. Kuukausi hujahti tuolla porukalla hurjaa vauhtia ohi ja pian olimmekin jo valmistujaisseremoniassa kukkaseppeleet kaulassa ja todistukset kourassa. Heinäkuun alussa 2023 olimme pienellä joogijoukollamme uuden edessä valmiina sertifioituina joogaopettajina.

Alkujani päädyin hakemaan koulutukseen haastaakseni itseäni ja kehittääkseni omaa joogaharjoitteluani. En vieläkään tiedä, tulenko koskaan varsinaisesti opettamaan joogaa sen enempää, mutta huomaan opetuskipinän kytevän hiljaisesti rinnassani. Sain myös niin ihanaa palautetta koulutuksemme pääopettajalta, että kipinä on kasvanut jo pieneksi liekiksi. Ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä, sillä haaveilen jo tietyistä lisäkoulutuksista ja tietojeni syventämisestä muun muassa erilaisten retriittien järjestämisen parissa. Koulutuksesta on nyt aikaa jo puolitoista vuotta ja olen päässyt ohjaamaan muutamia joogatunteja, pitänyt oman pienen joogailtaman ja kouluttautunut lisää äänimaljojen parissa. Edelleenkään minulla ei ole selkeää tavoitetta tai suunnitelmaa, mihin suuntaan joogailujani vien, mutta aika näyttää. Välttämättä se ei vie tämän pidemmälle, ja sekin on täysin ok!

Sain koulutukselta kaiken, mitä toivoin, ja enemmänkin! Tuo kuukausi oli unelmieni täyttymys ja palaan siihen ajatuksissani usein. Olen kiitollinen omalle uteliaisuudelleni ja elämässäni oleville resursseille, että pystyin hyppäämään tähän upeaan seikkailuun mukaan.

Olen jooga(opettajuus)polullani vasta aivan alussa, mutta olen äärettömän utelias oppimaan, kehittymään ja löytämään oman tyylini sekä oppilaani tuon polun varrelta.

Aina kannattaa unelmoida ja uskaltaa hypätä vähän tuntemattomaankin. Ikinä ei tiedä, mitä se tuo tullessaan.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.