Miniopas Lontooseen

Lontoo on yksi maailman suosituimpia matkakohteita, ja ihan syystä! Kaupungista löytyy tekemistä ja nähtävää moneen eri makuun, eikä kaupunkia aivan heti kolua läpi. Kävin viime lokakuussa Lontoossa kolmannen kerran ja tälläkin kertaa ihastuin kaupungin tarjontaan sekä löysin vanhojen tuttujen nurkkien lisäksi lukuisia uusia. Toki ensimmäistä vierailukertaani ei kyllä varsinaisesti voi laskea, koska olin tuolloin vasta 2,5-vuotias. Mutta kaksi viimeisintä muistan elävästi ja varjelen niitä muistoja sydämessäni varmasti lopun elämääni.

Lue loppuun

Mitä nähdä ja tehdä Berliinissä?

Kun on kyse miljoonakaupungista, niin harvemmin kaipaa sen kummoisempaa tekemistä, sillä jo kaupungin koluamiseen ja ihmettelemiseen menee oma aikansa. Silti on kuitenkin ihan kiva, jos on tiedossa edes muutamia paikkoja, joita voisi mahdollisesti katsastaa ihmettelyn ohessa.
Lue loppuun