Tyylitellyt pääsiäismunat

Aika rientää ihan hurjaa vauhtia ja tällä viikolla on jo palmusunnuntai! Virpojia, eli trulleja, kuten meillä päin Savossa on tapana sanoa, ilmestyy pajunvitsojensa kanssa hakemaan namisaaliitaan. Ajattelinkin, että vaikka en ole aikuisiällä ollut mikään pääsiäis- tai sesonkikoristelija, olisi tänä vuonna kiva laittaa esille edes jotain vähän pääsiäisestä muistuttavaa. Niinpä päädyin tekemään koristeita tarvikkeista, joita löytyi jo valmiiksi kotoa.  Lue loppuun

Jauhottomat piparikoristeet

Olohuoneen sohvapöydällä ajelehti epämääräisesti taas yksi päivä korkkiset lasinaluset. Aikani niitä tuijoteltuani sain päähäni, että niistähän voisi syntyä aika veikeitä joulukoristeita piparkakkuhengessä. Näihin pipareihin ei tarvitse edes jauhoja tai leipurin taitoja. Lue loppuun