Adventtikynttilät

Täällä kävi taas perinteinen, enkä jotenkin yhtään tajunnut, että ensimmäinen adventti on jo tänä viikonloppuna. Tavallaan tiesin, mutta kun sairastellessa päivät ja oikeastaan viikotkin menevät jo vähän sekaisin, ei tämmöisiä aina muista.

Lue loppuun

Kun kaksi muistoa sulautuvat yhdeksi

Olen muutamia vuosia ajatellut, etten todellakaan enää roudaa simpukoita tai muita vastaavia matkamuistoja Suomeen, kun ei niillä kotona tee kuitenkaan mitään ja jäävät vain lojumaan laatikoiden pohjalle. Pyörsin päätökseni ja toin sitten kuitenkin Balilta mukanani simpukoita.
Lue loppuun