Tuparilahja

Viime viikko oli mukavin pitkään aikaan, ja viikon kruunasi vielä onnistunut viikonloppu. Lauantaina pääsin vihdoinkin herkuttelemaan 3. Linjan brunssille ja illalla juhlimme ystäväpariskunnan tupaantuliaisia. Kirsikkana kakun päälle oli sunnuntainen PUF korttelikirppis, jossa sain vaatteita ja asusteita mukavasti kiertoon sekä paisutettua hieman rahakukkaroa. Ei hullumpi viikko siis.
Lue loppuun

Mainokset

Paras pataleipä

Sain joululahjaksi Sarpanevan emaloidun valurautapadan. Joulusta saakka olenkin sormet syyhyten selannut ohjeita pataleivän tekoon. Tällä viikolla viimein rohkaistuin ja kokeilin tehdä elämäni ensimmäisen pataleivän. Ohje oli sama, mikä löytyy lähes jokaisen pataleipäohjeen takaa. Tosin siinä puuhastellessani tuntui, että pataleipäkokeiluni ei helppoudessaan silti menisi ihan kuin Strömsössä. Lue loppuun