Tulta ja tappuraa

No nythän ne masentavat syyskelit sitten iski päälle ihan rytäkällä. Viikonloppu oli harmaa kuin tuhkapilvessä olisi harhaillut. Tosin oli märkää ja viimaista. En ole kuitenkaan ihan kokonaan vastaan näitä vihmaisia ja sateisia päiviä, tai etenkään iltoja. Saa hyvällä omalla tunnolla skipata lenkin ja voi sen sijaan ryömiä sohvan nurkkaan kliseisesti teekuppi kourassa kynttilöiden lepatellessa valoaan. Poltan kynttilöitä lähes tulkoon joka ilta. Ja määrä todellakin korvaa laadun.
candle_box
Tämä pätsi (jota asunnoksikin kutsutaan) ei kaipaisi kyllä taloyhtiön säätämän lattialämmityksen kaveriksi yhtään lisälämpöä kynttilöistä, mutta pakkohan tältä pimeydeltä ja synkkyydeltä on yrittää taittaa niskoja. Ja kynttilöillähän tämä käy helposti ja edullisesti, kunhan muistaa paloturvallisuuden.

Tykkään yhdistellä erilaisia kynttilänjalkoja toisiinsa, siinähän ne sulassa sovussa menee niin designklassikot kuin halpisversiotkin. Ja aika helppo tapa tuoda pikkusärmää sisustukseen. Myös eri värisillä kynttilöillä muuttaa ilmettä helposti uuden näköiseksi. Tykästyin viime vuonna etenkin mustiin ja harmaisiin kruunukynttilöihin. Aiemmin olin jotenkin ihan täysin tuikkutyyppi, mutta nykyään suurin osa kynttilänjaloistani on näköjään juurikin kruunukynttilöille. No antaapahan enemmän valoa. Ja voi vaihdella kynttilöiden värejä.
candles_box
Löytyykö sieltä kynttilätyyppejä? Tai miten muuten piristätte itseänne tämän synkkyyden keskellä?

eng Finnish autumn and winter are quite dark so candles are needed.

@: unelmamaja@gmail.com
Facebook // Instagram // Bloglovin // Blogit.fi

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s