Viikunavuohenjuustonyytit

Nyt marraskuun korvilla kauppojen HeVi-osastoilta löytyy vaikka minkälaisia hieman eksoottisempiakin hedelmiä edullisempaan sesonkihintaan. Näihin aikoihin nappailen ostoskoriini etenkin persimoneja, granaattiomenoita, avokadoja ja viikunoita. Jälkimmäisistä teinkin ihan mielettömän hyviä nyyttejä viikonloppuna ja ajattelin nyt jakaa idioottivarman, mutta huikaisevan herkullisen ohjeen teidän kanssanne. Vaikka tässä mennäänkin valmistaikinalla ja kaupan hillolla hieman aidan matalammasta päästä, ei se lainkaan heikennä lopputulosta.
figs_up
Tarvitset
3 levyä lehtitaikinaa
Viikunahilloa
150 g vuohenjuustoa (sellainen iso kiekko, pikkukiekkopötkö maistuu kloorilta)
Mustapippuria
Kananmuna kevyesti vatkattuna
Pari tuoretta viikunaa
figs_chevre
Ja näin ne tehdään
Lämmitä uuni 175°
Leikkaa hieman sulaneet lehtitaikinalevyt puoliksi
Laita jokaiselle levypalalle pari teelusikallista viikunahilloa
Leikkaa juustokiekko kahteentoista osaan ja annostele juustoa kaksi palaa per levypala
Heitä ripaus mustapippuria jokaisen levyn päälle
Rypytä taikinalevyjen päätyjä, jotta saat levyt nyyttimäisiksi
Voitele kananmunalla
Paista uunin keskitasolla n. 10-15 min tai kunnes nyytit ovat kauniin kullankeltaisia

Viimeistele tuoreilla viikunan viipaleilla ja tarjoile hieman jäähtyneinä.
plate
Mitä sinä tekisit viikunoista?

eng Figs and chevre – quite perfect.

@: unelmamaja@gmail.com
Facebook // Instagram // Bloglovin // Blogit.fi
Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Viikunavuohenjuustonyytit

  1. Päivitysilmoitus: Kotibrunssi | Unelmamaja

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s