Matkahaaveita

Kai tämmöisenä aikana matkahaaveilu on vähän eri huudossa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Nykyään pitäisi olla tiedostava matkailija esimerkiksi lentojen suhteen ja huomioida maailmalla jylläävä pandemia. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, ettenkö rakastaisi matkailua.

Lue loppuun

Aina kannattaa lähteä

Mulla ainakin on vähän sellainen huono tapa, etten oikein jaksaisi lähteä tai tehdä asioita, ainakaan kovin spontaanisti. Vaikka olisin sopinut jonkin menon yhdessä muiden kanssa, tulee minulle usein olo menon lähestyessä, että miksi pitikin mennä lupautumaan, että ei yhtään jaksaisi. Kuitenkin kun jaksaa raahautua paikalle, tulee oikeastaan aina olo, että onneksi jaksoin lähteä.

Lue loppuun

Tunnin pikaretki Italiaan

Kun saavuin kesäloman viettoon Kuopioon, en ajatellut päätyväni italialaisiin tunnelmiin muuta kuin ehkä ruoan merkeissä. Kesälomani on jo ensimmäisten päivien aikana näyttänyt, että suunnitelmat saattavat muuttua nopeallakin aikataululla, niin myös tässä Italia-hommassa.

Lue loppuun

Unelmien kesälomapaikka

Matkustelin menneenä kesänä ennätyksellisen paljon. Matkat suuntautuivat niin ulkomaille kuin rakkaaseen kotimaahankin. Laskeskelin, että olin kesäkuun kahdeksannen ja elokuun viidennentoista välillä maksimissaan kolme yötä samassa tukikohdassa kolmea paria yötä pidempää stoppia lukuunottamatta. Melkoista kiertolaiselämää on tullut elettyä siis.
Lue loppuun

Kallo

Olen ravannut Porissa useamman kerran vuoteen koko ikäni, sillä suurin osa sukulaisistani asuu siellä. Silti en ollut koskaan käynyt Porin upeimmalla paikalla, Kallossa. Tieto tuli hieman järkytyksenä äidilleni sekä muille sukulaisilleni, niinpä asia täytyi korjata.  Lue loppuun