Matkahaaveita

Kai tämmöisenä aikana matkahaaveilu on vähän eri huudossa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Nykyään pitäisi olla tiedostava matkailija esimerkiksi lentojen suhteen ja huomioida maailmalla jylläävä pandemia. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, ettenkö rakastaisi matkailua.

On joitakin kohteita, jotka kuuluvat pysyvästi matkahaavelistalleni, kuten Indonesia ja erityisesti Balin seutu, Brasilia sekä Italia. Viime vuoden syksyllä tautitilanteen rauhoituttua hetkeksi pääsin nauttimaan uudestaan Kööpenhaminasta, joka sekin huutelee nimeäni tasaisin väliajoin. Uskon ja toivon, että maailma alkaa avautua hiljalleen lisää ja useimpiin kohteisiin pääsee matkustamaan huolettomasti jo tämän vuoden 2022 aikana. Omia matkahaaveita tälle vuodelle on sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2022 haaveilen muutamista reissuista.

Hiihtolomareissu Savoon
Täällä Etelä-Suomessa pääsemme nauttimaan koulujen talvilomaviikosta jo ihan parin viikon sisään. Omana matkasuunnitelmanani on suunnata Savoon moikkaamaan vanhempiani ja ystäviäni. Haaveilen vähän laskupäivästä Tahkolla tai Kasurilan laskettelukeskuksessa. En ole lautaillut taas muutamaan vuoteen, niin tiedän jo nyt, että penikat huutavat hoosiannaa jo muutaman laskun jälkeen. Upeinta olisi päästä johonkin vieläkin pohjoisemmaksi laskureissulle ihan koko viikoksi vaikkapa kaveriporukalla, mutta se saa jäädä tuleviin talviin odottamaan.

Tallinna
Tallinnassa on jotain, mikä vetoaa minuun. Pidän kaupungista etenkin ravintola- ja kahvilasaralla. En malttaisi myöskään odottaa, että pääsisin haahuilemaan trendikkäällä Kalamajan alueella ja tunnelmallisilla vanhan kaupungin kujilla. Haluaisin niin kovin päästä käymään myös Tallinnan Fotografiska-valokuvamuseossa. Puhelimeni muistutteli juuri, että vietin kolme vuotta sitten herkullisen ruokaviikonlopun Tallinnassa sooloreissatessani. Tuolloin kävin myös upeassa Vabamu-museossa. Olin jo varannut tulevalle alkukesälle tosi upean majoituksen, mutta majoitus piti perua, sillä samalle ajankohdalle osui eräs toinen matkakohde.

Sisilia
Ja tämä eräs toinen matkakohde, jonka vuoksi peruin Tallinnan majoituksen, on Sisilia! Tämä on sellainen, mistä olen haaveillut jo pidempään. Olen miettinyt Sisiliaa matkakohteena varmaan siitä saakka, kun vanhempani kävivät siellä ja kehuivat paikkaa. Ja koska kohde on ollut minulla että poikaystävälläni haaveissa, päätimme varata lennot ja majoitukset, kun osui hyvä diili kohdalle. Nyt vain toivon, että pääsemme matkaan aiottuna ajankohtana. Sisiliaa on kehuttu erinomaisesta keittiöstään ja omanlaisesta tunnelmastaan. Ainakin etukäteisselvittelyjen perusteella uskon, että viihdymme Sisiliassa oikein kivasti!

Ahvenanmaa
Olen käynyt Ahvenanmaalla viimeksi ehkä 12-vuotiaana, eli kaksi vuosikymmentä sitten. Myös Ahvenanmaa lukeutuu niihin kohteisiin, joihin olen useaan kertaan miettinyt matkaavani uudestaan, mutta poikkeuksetta jokin kaukaisempi kohde on lopulta vienyt voiton. Kesällä olisi kiva mennä kiertelemään saarta ympäriinsä. Tällä kertaa matkahaaveissani matka suuntautuisi Ahvenanmaalle kuitenkin syksyllä. Varasin nimittäin Ahvenanmaalle jo viime syksynä yhden majoituksen vuodelle 2022, kun varmistui, että siellä pelataan golfin naisten Euroopan kiertueen osakilpailu, jota olisi kiva mennä katsomaan. Ladies European Tourin Suomen osakilpailu Finnish Ladies Open pelataan Ålands Golfklubilla, Kastelholmassa Ahvenanmaalla. Varasin majoituksen jo tosiaan heti, kun tieto kisasta tuli. Kesän lopulla pitää sitten katsoa, osuuko kalenteri tapahtuman kanssa yksiin, mutta toivon todella, että Ahvenanmaa kutsuisi alkusyksystä.

Bengtskär
Bengtskärin majakka olisi upea kotimaan kohde, jossa on eksotiikkaa omasta takaa. Majakassa yöpyminenkin on kiinnostanut jo hetken aikaa, mutta nyt kiinnostus on kasvanut jo niin suureksi, että aloin tutkailla varauskalentereita. Varausakalenteri täyttyy Bengtskärin kohdalla vuodesta toiseen todella pikaisesti. Uskon ja toivon, että tulevina kesinä pystyn opettajan pitkän kesäloman hyödyin löytämään itselleni sopivan aikaslotin varauskalenteristakin.

Nolla Cabin
Kuten Bengtskär, myös hiilineutraalit pikkumökit kiinnostivat jo pari kesää sitten. Viime kesänä kyttäilin varauskalentereita, mutta tässäkin kohteessa kalenteri täyttyi ja mökit odotetustikin varattiin todella nopeasti loppuun. Ehkä tänä vuonna onnistun löytämään jonkin sopivan kolosen varauskalenterista. Varsinkin kun Nolla Cabineja on tänä vuonna taas entistä enemmän tarjolla. Karun luonnon keskellä oleva Nolla Cabin olisi mieletön kokemus! Tietysti myös Isosaaren mökit kiinnostavat, sillä samalla pääsisi heiluttelemaan myös golfmailaa, vaikkei pieni kenttä tasoltaan mikään erikoinen olekaan, mutta elämyksenä varmasti hauska. Enkä pistäisi ollenkaan pahakseni melontamahdollisuutta.

Telttaretki
Pidin ihan valtavasti viime kesän pienestä soolomatkastani Turun saaristoon sekä ystävän kanssa tehdystä vaellusreissusta Repovedelle. Haaveilen jostain samanmoisesta myös tälle kesälle. Tahtoisin kylläkin telttailla enemmän kuin kaksi yötä koko kesänä.

Tämänhetkiset matkahaaveet suuntautuvat siis melko lähelle, vaikka haaveilen toki myös kaukomaista. Olisi älyttömän ihanaa päästä yli 13 vuoden tauon jälkeen käymään Brasiliassa moikkaamassa host-perhettä ja lukioaikaisia ystäviä. Lisäksi huomaan kaipaavani Balille ihan hirmuisesti. Tuttujen kohteiden lisäksi listalla olisi loputtomasti uusiakin kohteita, kuten Krugerin kansallispuiston safarireissu tai Yhdysvaltojen länsirannikolta San Fransisco ja Los Angeles. Näidenkin vuoro tulee vielä joskus, mutta nyt toivon vain, että edes suurin osa suunnitelluista matkahaaveista toteutuisivat tässä hullussa maailmassa. Sen jälkeen on sitten näiden isompien matkahaaveiden vuoro.

Onko sulla jotain matkahaaveita nyt? Kotimaassa tai ulkomailla?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Yksi kommentti artikkeliin ”Matkahaaveita

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s