Niin kuin saatatkin tietää, minulla on luokanopettajan pätevyyden lisäksi myös käsityönopettajan pätevyys, mutta en osaa neuloa villasukkia. Tai siis en osannut. Nykyään sentään osaan, ainakin YouTube-videoiden avulla.
En tiedä, mitä muille on opetettu peruskoulussa, mutta itsestäni tuntuu, että olen väistänyt kaikki niin sanotut pakolliset opittavat. En ole koskaan joutunut lukemaan koulussa Seitsemää veljestä tai Häräntappoasetta, valmistamaan löylykauhaa tai opetellut neulomaan niitä villasukkia. Sen sijaan olen lukenut Sockerbullan-näytelmän käsikirjoituksen ja opetellut sen ulkoa, hitsannut kellon, dreijannut savimöykkyjä sekä kehittänyt pimiössä valokuvia. Oikeastaan ainoa asia, mikä koulujen jälkeen harmitti oli se, etten osannut soittaa kitaraa enkä neuloa villasukkia.
Molemmissa asioissa otin kuitenkin yliopistossa opeopinnoissa härkää sarvista. Ainakin hetkellisesti. Opeopintoihini kuuluivat soittotunnit joko pianon tai kitaran kanssa. Valitsin kitaran, mutta pakko myöntää, etten kyllä vieläkään osaa soittaa kitaraa, edes välttävästi. Villasukat otin projektikseni käsityötieteen opinnoissa, mutta jotenkin sielläkin homma pääsi luisumaan sormieni välistä ja sukat jäi neulomatta ensimmäistä nilkkaresoria ja kantalappua lukuunottamatta.
Viime talvena päätin vihdoin kuitenkin ryhdistäytyä ja neuloa elämäni ensimmäiset villasukat. Neulominen itsessään ei ole minulle uutta hommaa ja olen ihan kohtalaisen paljon neulonutkin, mutta villasukkien kantapäästä oli ehtinyt syntyä jo melkoinen mörkö omaan mieleeni. Aina sitä kantapäätä voivoteltiin ja siitä varoiteltiin. Kaikesta pelottelusta sisuuntuneena päätin neuloa sukat Novitan opetusvideoiden avulla. Novitalla on monta opetusvideota aina yhdestä vaiheesta sukan neulomisen etenemisestä. Selasin videoita ja etenin kohta kohdalta, jotta sain homman pelittämään. Säädin esitysnopeutta hitaammaksi sekä katsoin tarvitsemiani kohtia uudestaan ja uudestaan. Lopulta minulla oli kuin olikin kasassa kaksi samankokoista villasukkaa. Tykkäsin villasukista niin paljon, että neuloin melkein samantien toiset perään. Toisellakin kerralla käytin apunani samaisia opetusvideoita, ja toisella kertaa homma pelitti jo todella paljon helpommin. Tunsin onnistuneeni niin hyvin, että tilasin villasukkaohjelehdenkin kotiin. Sitä en kylläkään ole vielä korkannut, mutta senkin aika vielä tulee. Ehkä jopa nopeammin kuin ajattelenkaan.
Kaiken tämän pointtina olikin vain kannustaa yrittämään, vaikka jännittäisi. Olipa se sitten villasukan neulominen, uuden kielen opettelu, vanhan harrastuksen pariin palaaminen tai vaikkapa uuteen ihmiseen tutustuminen. Yritä! Saatat vaikka onnistua!
Unelmamaja 