Pari viikkoa sitten, kun saimme nautiskella ihanan aurinkoisista ja lämpimistä päivistä, suuntasin yksi ilta Ruissaloon. Olin liikkeellä puoli yhdeksän aikaan, jolloin on otollista törmätä bambeihin, eli valkohäntäpeuroihin. Kävin katsomassa muutaman vakiopaikan, mutta jäin reissulta tyhjin käsin. Ei peuran peuraa. 
Olin jo luovuttanut bongailun suhteen, kun paluumatkalla silmiini osui pari valkohäntäistä otusta kaukana pellon laidalla. Ajoin auton parkkiin ja lähdin hipsimään kamera kaulassa kohti pellon nurkkausta, jossa peurat olivat. Lähestyminen kesti pienen ikuisuuden ja välillä piti jähmettyä aivan paikoilleen, ettei eläimet lähtisi matkoihinsa. Kun pääsin lähemmäs, huomasin, että pusikossa oli vielä kolmaskin peura. Veikkaan, että se oli näiden kahden veijarin äiti. Sain muutaman räpsyn näistä kauniista eläimistä, ennen kuin ne koikkelehtivat matkoihinsa.
Palasin autolle ja lähdin kotiin päin. Matkalla bongasin kuitenkin vielä yksinäisen valkohäntäpeuran keskeltä peltoa, aivan Kansanpuiston laidalta. Ajoin autolla hissukseen lähemmäksi, näpsäisin muutaman kuvan ja seurasin, kun uljas peura hyppelehti kohti tammimetsää. Peuroissa on jotain satumaisen upeaa ja lumoavaa. Voisin ihastella näitä eläimiä vaikka pienen ikuisuuden. Välillä tulee suunnattua Ruissaloon ihan vain ja ainoastaan peurojen takia. Tiedän muutaman hyvän bongauspaikan näitä varten. Ja kun on kerran onnistunut etsimään näitä maaston seasta, harjaantuu silmä etsimään niitä jatkossa tehokkaamminkin. Kaikki luonto- ja eläinkuvaaminen on vaan niin lumoavaa ja maagista. Luin tänään juuri Rajalan karhusafarista, jossa kuvataan villejä karhuja niiden omassa ympäristössään. Pikkusenko siistiä! En edes osaa kuvitella, kuinka fiiliksissä olisin tuolla, kun olen jo aivan pilvissä suht kesyistä peuroista.
Unelmamaja 