Kaiken keskipiste

Uusi koti alkaa olla jota kuinkin valmis ja kotiutuminen on sujunut aika kivuttomasti. Muutamat tavarat vielä etsivät paikkaansa, mutta päällisin puolin kaikki on jo reilassa. Kitarateline odottaa vielä kiinnitystä ja pari taulua nojailee seinää vasten, mutta ne on aika pieniä seikkoja, kun katsotaan kokonaisuutta.

workdeskdetails

Kaikista tyytyväisin taidan olla itseasiassa huoneeni kokonaisuuteen. Asun siis kaksiossa kämppiksen kanssa ja kummallakin on omat huoneet sekä yhteiset muut tilat. Keskityn tässä omaan huoneeseeni. Muuton aikaan mulla ei ollut mitään hajua, millainen huoneestani muotoutuisi. En esimerkiksi tiennyt kuinka yhdistän kaksi aivan erilaista metallihyllyä (jotka ei edes olleet aiemmin minun) sekä muut tavarani. Pakko kuitenkin myöntää, että lopputuloksesta tuli aika kiva ja ennen kaikkea kodikas. Kuten sanottu, muutamat kohdat vielä huutavat apua, mutta ei kiinnitetä niihin huomiota vaan keskitytään niihin kivoihin ja onnistuneisiin kohtiin. Kuten vaikkapa työpisteeseen. Paikka, jossa naputtelen kaikki postaukset, käsittelen kuvat, etsin herkullisia reseptejä ja plärään käsitöiden ohjeita. Okei, okei. Ja katson Netflixiä sekä yritän joskus myös päntätä koulujuttuja.

Pöytänä toimii isofammun vanha, satavuotias (ehkä vanhempikin) Husqvarnan ompelukonepöytä. Onneksi tämä on sellaista fiksua mallia, jossa kone pyörähtää pöydän alle ja pöydän saa koko pinta-alaltaan käyttöön. Pöytä on aika rustiikkinen ja kolhujakin löytyy, mutta mun mielestä ne nimenomaan kuuluu asiaan, kun on kyse vanhasta kalusteesta. Aisaparina antiikkiselle pöydälle toimii modernin linjan iMac. Toimii mun silmään todella hyvin juuri tuon suuren kontrastin vuoksi. Työpöydän tavarat ja asetelma olikin oikeastaan ainut mietitty kokonaisuus muuton aikoihin. Työtuoli ei ole omaan silmään se lempparein, mutta tiedättekö, on ihan älyttömän vaikeaa löytää hyvännäköistä työtuolia, jossa olisi vielä hyvä istua. Päädyin tähän tuoliin reilu vuosi sitten ja kyllä tämä on yksi niistä parhaimmista, joihin olen törmännyt. Eli mennään toistaiseksi tällä.

tyopoytahusqvarnaMillaisia työpisteitä teiltä löytyy? Tai millainen olisi unelmien työpisteesi?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI
Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kaiken keskipiste

  1. Kivalta näyttää! Ja vau, (en tiedä olenko ainoa lajiani) mutta en ole tiennyt että on vanhoja teollisuusompelukoneita jotka saa käännettyä noin näppärästi pois tieltä! Hyvää suunnittelua. Hienoa kun ei tarvitse purkaa vanhaa aarretta, vaan se saa olla juuri sellainen kun on aina ollutkin! 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos kivasta kommentista! Tässä pisteessä kyllä viihtyy mukavasti kirjoittelemassa ja surffailemassa. Käsittääkseni nämä vanhemmat koneet ei ole varsinaisesti teollisuuskoneita, vaan ihan entisajan kotikäyttöön. En tosin pistän päätäni tästä pantiksi. Piti muuten ihan googlailla, niin totta tosiaan, suurin osa näistä konepöydistä näyttäisi olevan kiinteällä koneella. Itse kun on pienestä pitäen tuijottanut tätä käännettävää versiota, niin ei ole ajatellut niin erikoisuudeksikaan 🙂

      Liked by 1 henkilö

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s