Olen huomannut aina välillä päätyväni kysymään tämän kysymyksen itseltäni mitä erikoisimmissa tilanteissa. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Viime viikonloppuna vietin ihanimman, hauskimman ja nostalgisimman viikonlopun pitkään aikaan. Matkustin Helsinkiin, kavereiden kesken Hessoihin tai Hesuliin, ja nautin, nautin isolla ännällä. Ja kysyin itseltäni useita kertoja tuon kysymyksen.
Esimerkiksi kun ystäväni pyysi minua vaeltamaan Kuusamon erämaahan viiden (kuulemma) maailman parhaan sinkkumiestyypin kanssa ja tehtävänäni olisi vain nauttia ja tehdä ruokaa, päätyy sitä kyselemään itseltään, kuinka päädyin tähän tilanteeseen.
Tai kun kerron illallispöydässä, kuinka partiotaitojen SM-mitalistina olen rakentanut joikurummun ja valmistanut poron verestä röstiä lumihangessa, alkaa meininki väkisinkin naurattaa ja päädyn jälleen kysymään itseltäni, kuinka päädyin tähän tilanteeseen.
Kun ryhmähalaan viidentoista ihanan ja hassun ystävän kanssa Aleksanterinkadulla sadetakki päälläni. Tai kun seiskaratikassa yksi maailman hauskimmista tyypeistä jakaa meille ystävilleen rairuohopusseja ja pitää mieltä lämmittävän puheen. Näissä tilanteissa ihmettelen pienessä mielessäni, kuinka päädyin tähän tilanteeseen.
Tai kun kiherrämme ystävieni kanssa skumppapäissämme Hiltonin aulabaarissa blogiyhteistöistä (käypä vilkaisemassa kielellisesti ja sisällöllisesti nerokasta 87100 Kajaani -blogia) mitä älyttömimpien ideoiden varjolla, ja mahaa sekä poskia nipistää kaikesta siitä naurusta ja onnesta. Siinä vaiheessa on melkein pakko nipistää itseään ja kysyä, miten päädyin tähän.
Illan kruunaa hetki, kun istun samaisen hotellin aulabaarissa takkatulen ääressä, kuuntelen, kun flyygeliä soittaa tanskalainen komistus ja hänen ystävänsä lauleskelevat säestyksen mukana. Eihän tuollaisessa tilanteessa voi kuin hymyillä ja kysyä itseltään, kuinka päädyin tähän.
Viikonlopun huippuna on hotelliaamiainen kymmenen mielettömän tyypin kanssa. Hyvää ruokaa, väsyneitä juttuja ja monta naururyppyä silmäkulmissa. Siinä onnen tunteessa voi vain huokaista ja olla onnellinen, että on päätynyt juuri tähän tilanteeseen.
Tuntuu, että liian usein kysyn tuon otsikon kysymyksen itseltäni vähemmän mukavissa tilanteissa, etenkin viime vuosien tehtyjä päätöksiä on tullut kyseenalaistettua ja mietittyä, kuinka päädyin tähän. Onneksi viimeisen vuoden aikana olen myös päässyt ihmettelemään tätä kysymystä yhä useampana hetkenä, kun olen ystävieni ympäröimänä äärimmäisen onnellisena. On aivan valtava rikkaus, että elämääni kuuluu niin paljon rakkaita ihmisiä, eri elämänvaiheista. Joidenkin ystävieni kanssa näemme viikottain, jopa päivittäin ja osan kanssa ei edes joka vuosi. Silti joka kerta, kun tapaamme, onnellisuuden kerä pesiytyy syvälle mahanpohjaani ja tekee minut valtavan onnelliseksi.
Kiitos teille, että olen päätynyt tähän, teidän ympäröimäksi.
Nämä kaikki kuvat on otettu viime viikonloppuna poikkeuksellisesti häthätää puhelimella, ilman sen kummempia mietintojä valaistuksista ynnä muista hömpänpömpistä, ihan vain hetkestä nauttien. Joten, eiköhän mennä samalla mentaliteetilla myös tämä viikonloppu. Nautitaan olostamme ja ystävistämme!
Unelmamaja 
Terkkuja, ihania hetkiä sulla ollut. Ja olet ne kaikki ansainnut. Aurinkoa kevääseen!
TykkääTykkää
Kiitos, ja terkkuja myös sinne suuntaan! Vietinkin viime viikonlopun teidän kulmilla partiohommissa 🙂 Kiitos ihanista sanoista, Suvi ja aurinkoista kevättä koko poppoolle!
TykkääTykkää