Aurinkoihottumaa ja jäätelöä

Viime viikkona Suomikin pääsi nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Itse en kylläkään tätä ollut todistamassa, sillä viime viikko vierähti helteisissä tunnelmissa, kun suuntasimme Italiaan, Tosacanan auringon alle.

sunsetItalia ja etenkin Toscana asettuvat hyvin korkealle matkustuslistallani. Olen nyt viimeisen neljän vuoden aikana ollut onnekas ja päässyt joka vuosi nautiskelemaan Italiasta ja näistäkin kerroista kahdesti olen päässyt Toscanaan. Korkeita vuoria, loputtomia viiniviljelmiä ja sympaattisia pikkukyliä kapeine kujineen. Avaankin nyt ihan pikaisesti pääpiirteittäin matkaamme sekä vilautan muutaman kuvan viikon varrelta.
gelatohammock
Reissuköörimme kokoonpano koostui vanhemmistani ja enoni perheestä. Hauska sekoitus kymmenvuotiaasta viikarista yli viisikymppisiin aikuisiin. Kahdeksanhenkinen porukkamme majoittui valtavassa huvilassa Arezzon kukkuloilla, mistä oli mielettömät näkymät alas laaksoon. Saimme nautiskella uima-altaasta, tenniskentästä sekä henkeä salpaavan kauniista auringonlaskuista huvilan omalla pihalla. Ei yhtään hullumpi majapaikka!

Viikon aikana ehdimme reissata huvilan pihalta useampaankin lähikylään vuokra-autolla sekä junailemaan Firenzeen valtavien turistimassojen keskelle. Iltapäivisin päiväkohteista palattuamme olikin ihana pulahtaa uima-altaaseen ennen kuin suuntasimme Arezzon keskustaan illalliselle tai nautimme oman illallisen huvilan grillistä. Avaan reissumme päiväkohteita vielä tarkemmin omissa kirjoituksissaan, jotta niistä voisi olla iloa muillekin alueelle matkustaville.
mandariini
Matkasta jäi päällimmäisenä mieleen söpöt pikkukylät, neljääkymmentä lämpöastetta hipovat helteet, herkulliset gelatot, iloiset sukulaiset ja kutiava aurinkoihottuma. Tosiaan, aurinkoihottuma iski oikein rytinällä päälle. Ensimmäisten päivien jälkeen huomasin nimittäin olevani täynnä punaista, kutiavaa syheröä, joka oli heti tunnistettavissa aurinkoihottumaksi. Aiemmin olen kärsinyt vain pienistä näpyistä, jotka ovat hävinneet päivässä, mutta nyt kohdalleni osui oikein kunnon ihottuma. Ihottuma valtasi koko kroppani jalkapöydistä aina olkapäihin asti. Aihetta lisää tutkittuani, totesin kuuluvani hyvinkin riskiryhmään ja taidan saada tämän ihottuman seurakseni tulevinakin kesinä.

Ainakin tuli taas tehokas muistutus auringon vaaroista ja suojautumisen tarpeesta, vaikka ihottuma johtuukin pääosin auringonvalosta eikä niinkään suojaamattomuudesta. Nytkin käytössä oli koko reissun ajan 30- ja 50-suojakertoimet. Ensi viikolla starttaa kuukauden reissu Unkariin ja rinkkaan onkin jo pakattu aurinkorasvat, ettei vaan jää matkasta.
moonrisepoppyKoska aurinko taitaa vähän ujostella tänä juhannuksena, niin haluankin näillä aurinkoisilla kuvilla toivottaa mukavaa juhannusta juuri sinulle! Saadaan edes kuvien muodossa vähän aurinkoa keskikesän juhlaan.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Aurinkoihottumaa ja jäätelöä

  1. Päivitysilmoitus: Cortona – Unelmamaja

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s