Meidän koti

Hups, kymmenen kuukautta on kulunut kuin siivillä, enkä ole saanut otettua asunnostamme juuri mitään kuvia näytille ennen tätä päivää. Vaikka itse sanonkin, asumme kämppisteni kanssa koko Joensuun siisteimmässä opiskelijakodissa. Asunto on jopa ehkä yksi Suomen makeimpia opiskelijakoteja. Toki tämä saattaa olla vähän puolueellinen mielipide, mutta aika moni meillä kyläillyt on ainakin osittain kanssani samaa mieltä.
livingroom_view
Päädyimme asumaan tähän asuntoon kahden ystäväni kanssa kymmenen kuukautta sitten, viime vuoden vappuna. Vappu meni muuton ja juhlimisen merkeissä, ja  asunto muotoutui heti alkutekijöistä lähtien kodiksi. Meidän kolmen tavarat loksahtivat yllättävän kivuttomasti yhteen, eikä uusia hankintoja ole tarvinnut juurikaan tehdä. Nykyinen sohva on uusi hankinta, mutta sekään ei ollut mikään pakollinen ostos, sillä meillä oli jo olemassa kolmen istuttava sohva. Onneksi asunnossa on vajaat sata neliötä, joten kaksikaan sohvaa ei aiheuta tungosta tai tilanpuutetta, vaan tilaa ja väljyyttä on runsaasti. Asunnon parhaimpia puolia onkin sen avaruus ja valoisuus.
livingroomolohuonekitchen_livingroomdetails
Meillä jokaisella on omat makuuhuoneet, joiden jako hoidettiin viime keväänä arpomalla. Arpa antoi minulle asunnon pienimmän huoneen ja omistaessani eniten koko kolmikosta tavaraa, tuntui arpatuomio aluksi aika ahdistavalta. Kun saimme muutossa tavarat paikoilleen ja elämän rullaamaan, olen huoneeseeni enemmän kuin tyytyväinen. Pieni, soma soppi, jossa vietän aikaani lähinnä nukkuen ja silloin tällöin koneella istuen. Kun asun näin ihanassa asunnossa rakkaiden ystävieni kanssa, en vain malta vetäytyä omaan huoneeseeni puuhaamaan omia juttujani, vaan löhöämme porukalla jättimäisellä sohvalla, höpötämme ja tuijotamme telkkaria. Voittaa yksin koneella istumisen sata nolla. Toki välillä nautin myös oman huoneeni suomasta rauhasta, mutta yleisimmin kodissamme vietetään aikaa olohuone-keittiö-tilassa vaihtelevalla porukalla.

Olohuone-keittiö on luonnollinen hengailupaikka ja tarjoaa aivan mielettömät puitteet rentoutumiselle, etenkin iltaisin auringonlaskun aikaan. Valtavien ikkunoiden takaa näkymät avautuvat suoraan Pielisjoelle ja Pyhäselälle, johon aurinko laskeen upeiden sävyjen saattelemana. Asunto ei kaipaa oikeastaan taulujakaan, kun luonto tarjoaa parastaan upeina taideteoksina jokaiseen huoneeseen. Edelleen melkein vuoden asumisen jälkeen ihastelemme upeita maisemia ääneen lähes tulkoon joka päivä.
kitchentabledanilightboxplantTäällä on hyvä ihmisen asua.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s