Näillä Canggu hurmasi minut

Bali on aivan erilainen paikka kuin missä olen aiemmin käynyt. Myös aika erilainen, millaiseksi sen kuvittelin. Toisaalta minulla ei ollut juuri mitään odotuksia ja sitten kuitenkin olin osannut maalata tietynlaisia oletuksia ja odotuksia kohteesta. Osa toteutui, osa ei.
cof
Aloitin reissuni Balin saaren länsirannikolta Canggusta. Canggu (lausutaan jota kuinkin tsanguu) sijaitsee aivan Kutan ja Seminyakin naapurissa pohjoispuolella, mutta on ilmapiiriltään melko erilainen kuin nämä edellä mainitut paikat. Canggu on pienehkö ja helposti haltuun otettava kaupunki tai kasvanut kylä, jossa surffaus, terveelliset elämäntavat ja rentous paistavat kaikkialta.

Bali on valtavan suosittu turistikohde ja kaupungit kasvavat jatkuvasti, niin myös Canggu on kasvanut hurjaa vauhtia. Vielä pari vuotta sitten paikka on ollut kuulemma aivan erilainen kuin nyt. Parin vuoden päästä paikka on varmasti jälleen muuttunut valtavasti. Ympäriinsä näkyi rakennustyömaita ja uusia rakennuksia nousee jatkuvalla syötöllä. Erilaisia kahviloita, ravintoloita ja majataloja rantautuu paikalle yhä enemmän turistimassojen kasvaessa. Paikka on melko täynnä länkkäreitä, jotka ovat tulleet surffaamaan, joogaamaan ja nauttimaan olostaan. Paikalliset, turistit ja ekspatit kulkevat skoottereineen sulassa solussa Canggun shortcutilla matkalla biitseille, hierontoihin ja acai bowleilleen. Skootteri onkin aika ehdoton, jos haluaa saada paikasta mahdollisimman paljon irti. Pidin Canggun meiningistä niin paljon, että vietettyäni viikon surffileirillä Canggussa ja reissattuani pari viikkoa ympäriinsä, päätin palata vielä muutamaksi päiväksi kylään. Tein alle aika pitkän listan paikoista, joissa suosittelen käymään, jos päädyt Cangguun.
cof
CAFE ORGANIC
Äärettömän kaunis kahvila/lounaspaikka sijaitsee Canggun pääkadun varressa, aivan shortcutin lähellä. Paikka miellyttää niin silmää kuin makuhermoja. Vietin viimeisen Bali-päiväni tämän terassilla ja olisin vain halunnut skipata paluulennon ja jäädä tänne.
Jalan Pantai Batu Bolong No.58, Canggu

OEMG
Pieni, paikallinen warung, josta saa parilla eurolla valtavia ruoka-annoksia, vastapuristettua hedelmämehua ja sydämellistä palvelua. Surffileirillä meidän vakkarimesta.
Jl. Raya Semat No.16, Tibubeneng

cof
SATU-SATU CAFE
Törmäsimme Satu-Satuun ystäväni kanssa ensimmäisen kerran yhtenä sateisena iltana, kun paikka oli jo kiinni. Tuolloin pimeä kahvila ei houkutellut luokseen yhtään, mutta onneksi ajelin paikan ohi myös aurinkoisena aamuna, jolloin paikka osoittautui kauniiksi kahvilaksi. Satu-Satu tarjoaa esimerkiksi herkullista aamupalaa all day long! Täällä voisin kuvitella istuvani läppärini kanssa, jos tekisin etätöitä Balilta käsin.
Jl. Pantai Berawa No.31, Tibubeneng

cof
LA BRISA

Kerrassaan upea paikka auringonlaskujen ihasteluun! La Brisa yllätti tunnelmallaan, valtavalla koollaan ja upeilla puitteillaan. Kannattaa tosin varautua maksamaan parhaista paikoista auringonlaskun aikaan. Parhailla paikoilla on iltaisin minimiostoraja, jotta näihin pöytiin pääsee istuskelemaan.
Jl. Pantai Batu Mejan Gg. La Brisa Echo Beach, Canggu

cof
THE SHADY SHACK

Jos on vähääkään Instassa etsinyt Canggun paikkoja, on todennäköisesti törmännyt Shady Shackiin. Hieman sivummassa, mutta silti lähellä keskustaa sijaitseva vegaanimesta, josta saa herkullisia mehuja, leivonnaisia ja syötävää. Pihan omasta mangopuusta poimitaan mangot mehuihin.
Jl. Tanah Barak No.57, Canggu

montagu
MONTAGU
Kiva sisustus houkutteli luokseen ja etenkin pimeään aikaan valot ja lyhdyt ovat kutsuvan näköisiä. Melko edullinen paikka, ottaen huomioon, että Montagu sijaitsee pääkadun varressa, missä paikat saattavat olla melkein Suomen hinnoissa. Miinuksena hyttyset, joita pörräsi härnäämässä päivällistäni, muuten sai olla aika rauhassa ja fiilistellä pimenevää Canggua.
Jl. Pantai Batu Bolong No.94, Canggu

cof
LA LAGUNA
Myönnettäköön, etten osaa sanoa tästä paikasta muuta kuin, että se on lumoava. En syönyt täällä tai viettänyt muutenkaan kummemmin aikaa, kunhän kävin ihastelemassa paikan fiilistä ja rantaa. Paikassa on omanlaisensa, hieman satumainen tunnelma.
Jalan Pantai Kayu Putih, Berawa, Canggu

konkrete-2
KONKRETE STORE
Surffaus, skeittaus ja kaikki näihin liittyvä on kova juttu Canggussa. Konrete on kauppa, ravintola ja skeittiparkki, kaikkea tätä samaan aikaan. Kävin ensin ravintolan puolella syömässä Konkreten mustan hampparin, minkä jälkeen siirryin hipelöimään kaupan tarjottavia ja lopuksi parkkeerasin itseni skeittialtaan ääreen ja fiilistelin hyvää musiikkia sekä eri tasoisia skeittitemppuja Canggun lämpimässä illassa.
Jl. Pantai Berawa No.13, Tibubeneng

cof
NÜDE
Nüde sijaitsee aivan Konkreten naapurissa ja kuuluu trendikkäiden ravintoloiden sarjaan. Täältä saa herkullisia mehuja/smoothieita ja raikkaita ruoka-annoksia. Surffin jälkeen oli ihana istua Nüden terassilla ja nauttia superherkullista kanawrapia, joka vei nälän mennessään.
Jalan Pantai Berawa, Tibubeneng, Raya Sematin risteyksen liepeillä

motioncafe
MOTION CAFE
Kahvila/ravintola löytyy Canggun pääkadun varresta, aivan läheltä Organic Cafeta. Itse suhasin paikan ohi kahdesti huomaamatta sitä, kunnes laitoin skootterin parkkiin ja suunnistin paikkaan kävellen. Tämäkin ravintola keskittyy puhtaaseen ja ravitsevaan ruokaan. Tilasin listalta ei-niin-kauniin, mutta sitäkin herkullisemman marokkolaisen padan, joka sopi sadesäähän kuin nenä päähän. Myös kylmäkaapin ja tiskin herkut sekä toinen toistaan paremman kuuloiset juomat houkuttelivat ostoksille.
Jalan Pantai Batu Bolong No.69B, Canggu

OLD MAN’S
Yksi Canggun varmasti kuuluisimmista ravintoloista/baareista/menopaikoista on Old Man’s. Ravintola sijaitsee pääkadun varressa aivan meren rannassa. Ravintolasta saa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, ja kun ruokailut on ruokailtu, on juomien aika. Old Man’sissa on joka iltapäivä happy hour ja iltaisin päivästä riippumatta voi jorata yhteen saakka livebändin tai DJ:n säestyksellä. Yhden jälkeen bileet siirtyvät ravintolasta rantahiekalle, jonne kaikki siirtyvät yhtenä ryppäänä paikan sulkeuduttua.
Jl. Pantai Batu Bolong, Kuta Utara, Canggu

cof
SERENITY ECO GUESTHOUSE AND YOGA
Pakko mainita myös Serenity Eco Guesthouse and Yoga, jossa majoituin kolme yötä Canggussa ollessani. Hippimäinen, mutta silti vähän jokaiseen makuun sopiva majatalo, jossa on laaja valikoima erilaisia jooga- ja meditaatiotunteja sekä ihana uima-allas ja oma ravintola. Majatalo sijaitsee aivan rannan tuntumassa ja Canggun pääkadullekin on matkaa vain puolisen kilsaa. Yllätyin majatalon suuruudesta, sillä varasin majoituksen ihan vain parin kuvan perusteella ja halvan hinnan perässä. Harmitti oikein, että olin matkan loppuajasta täällä, enkä voinut pidentää oleiluani. Osallistuin täällä myös ilmajoogatunnille, mikä oli aika paljon hikisempää Balilla kuin Joensuussa.
Jl. Nelayan, Canggu, lähellä rantaa

Muita suositeltavia paikkoja:
Deus Ex Machina: Vaatekauppa ja ravintola, josta saa torstaisin tacoja ja ilmaisia tatuointeja.
Hungry Bird Coffee: Sympaattinen ja herkullinen aamiais-/lounaspaikka.
Pretty Poison: Shortcutin varrella edestä vaatimattoman näköinen baari, jonka takapihalla on skeittiallas ja livemusiikkia ja/tai DJ soittamassa.
Peloton Supershop: Suomalaisesta nimestään huolimatta ei tarjoile muusia ja lihapullia, vaan maukasta vegaanista safkaa. Ei tietääkseni mitään Suomi-yhteyksiä. Sisustus ja ruoka ovat hyvin Instagram-ystävällisiä.
Warung Bu Mi: Buffet-tyyppinen paikallinen rafla, jossa saa syötyä todella edullisesti äärettömän maukasta sapuskaa. En todellakaan pystynyt nimeämään kaikkea, mitä lautaseltani löytyi.
TYGR Sushi: Laadukas sushi-ravintola Nüden naapurissa. Viiden naisen sushiöverit  misoineen, edamameineen ja juomineen maksoi noin 10 euroa / nuppi.

Hieronta- ja kauneushoitolat ovat hyvin edullisia, joten niitä kannattaa myös käyttää. Esimerkiksi paketti, johon kuului tunnin kokovartalohieronta ja mani- sekä pedikyyri, maksoi vajaan kympin. Ei paha.

Oletko käynyt Canggussa? Mitkä oli sun lempparipaikkoja?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Näillä Canggu hurmasi minut

  1. Kivan oloisia paikkoja! Olen vieläkin lievästi katkera että päädyimme majoittumaan Kutalla pari vuotta sitten Balilla vieraillessani. Olimme siellä onneksi vain pari yötä, mutta sekin oli aivan liikaa, Kuta oli aivan hirveä paikka: aivan liian täynnä porukkaa ja koko ajan oli joku huutelemassa kadulla. Canggu vaikuttaa huomattavasti kivemmalta!

    Tykkää

    1. Kun varasin lennot Balille ja aloin suunnitella reissua, ainut varma asia oli, etten yövy Kutalla. Niin paljon kuullut sitä huonoa. Ja ihan päiväkäynti Kutan rannalla ja ostarilla riitti meikäläiselle 😊

      Tykkää

  2. Olen kuullut Canggusta paljon hyvää, ja sinäkin sait sen vaikuttamaan tosi kivalta. Ensi kesänä tekisi mieli mennä käymään. Mutta mietityttää, kuinka nuorta porukka siellä on. En ole kiinnostunut surffauksesta kuin silmänruokamielessä, eikä joogakaan ole mun juttu. Mutta kivat puitteet ja hengailu kyllä. Pelottaa, olenko liian vanha. Mieleltäni en, enkä edes naamalta, mutta mietin, olisiko siellä seuraa nelikymppiselle.

    Tykkää

    1. Toki suurin osa on varmastikin siellä parinkympin hujakoilla, mutta itsekin näin kolmekymppisenä olin monesti nuorimpia. Meidän surffileirilläkin melkein kaikki oli mua vanhempia, jota kuinkin 33+. Eli sinne vaan! Ja Ubudissa oli vielä enemmän neljänkympin korvilla olevia 🙂

      Tykkää

    1. Siinä tapauksessa Canggu on just oikea paikka! Mun päivät koostui aika pitkälti syömisistä, ruokapaikkojen etsimisistä ja ruokakoomasta selviytymisessä 😅

      Tykkää

  3. Canggussa en ole käynyt, mutta nuo ruokakuvat ja erityisesti smoothiet toivat elävästi Balin matkan mieleen ja veden kielelle! Täytyy pistää Canggu harkintaan, kun ensi syksynä palaamme Balille! 🙂

    Tykkää

    1. Smoothiet ja smoothiekulhot oli niin herkullisia Balilla! Aivan eri maata kuin esim Suomessa. Itse kaipailen tasaisin väliajoin takaisin Cangguun. Eli suosittelen! 😉

      Tykkää

  4. Voi itku kun itsellä jäi Canggu näkemättä! Tuo on ensi kerralla listallani ehdottomasti. Ihanan näköisiä ruokapaikkoja ja ihan hirveän paljon olit ehtinyt käymään läpi. Itselleni Bali oli myös aika erilainen kuin olin odottanut, mutta reissusta jäi silti oikein hyvät fiilikset. 🙂

    Tykkää

    1. Canggu osui mulle ihan täysin! Joskus vielä palaan sinne. Mukavasti tuli kyllä ehdittyä, mutta silti jäi vielä ensi kertaankin ihan valtavasti nähtävää, koettavaa ja maustettavaa 😉

      Tykkää

  5. Oi Canggu! ❤ Tuolla on tullut vietettyä niin monta kuukautta, mutta silti huomaan kaipaavani takaisin surffiaalloille ja Canggun menoon. Ja noista paikoista monet on tosiaa ensikertaa Cangguun matkaaville hyviä "must see and do" vinkkejä, niitä joihin kaikkien tiet käy ainakin kerran Canggussa ollessa. 🙂

    Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s