Vietnam on suunnilleen Suomen kokoinen valtio ja sen pääkaupunkina toimii maan pohjoisosassa sijaitseva Hanoi. Se on maan toisiksi suurin kaupunki reilulla kolmella miljoonalla asukkaallaan.
Lue loppuun
Aasia
Onko se Ho Chi Minh City vai Saigon?
Ensimmäinen miettimäni asia Vietnamiin ja Hồ Chí Minh Cityyn (HCMC) lentäessäni oli, että kuuluuko kaupunkia sanoa Hồ Chí Minh Cityksi vai Saigoniksi. Molempia nimiä kun kuulee käytettävän. Onko jotenkin epäkorrektia käyttää jompaa kumpaa nimitystä? Tai täytyykö olla tietoinen seurasta, kumpaa nimeä käytän? Tosin nimi ei ollut ainoa asia, joka aluksi hämmensi tuossa miljoonakaupungissa.
Kun Bali on jo nähty
Oikeastihan Balilla riittäisi nähtävää varmasti vuosikausiksi, mutta itselleni se on ehkä nyt kuitenkin hetkeksi nähty. Tulen varmasti vielä jossain vaiheessa palaamaan Balille sen ainutlaatuisen tunnelman, kulttuurin ja helppouden vuoksi.
Lue loppuun
Gili Air – paratiisisaari
Gili Air kuulostaa mun mielestä joltain lentoyhtiöltä, joka liikennöi vuohia kuhisevilla seuduilla vuoristojen keskellä. Todellisuudessa kyse on kuitenkin Indonesian ihan minikokoisesta saaresta, joka sijaitsee Balin itäpuolella parin tunnin lauttamatkan päässä, aivan Lombokin saaren läntisen rannikon tuntumassa.
Lue loppuun
Uluwatu – Balin hiljainen helmi
Bali alkaa olla jo aika täynnä populaa ja liikenneruuhkat tukkivat tiet. Silti saarelta löytyy yhä paljon rauhallisia kolkkia, joissa mahtuu hengittämään ja nauttimaan. Eikä silti tarvitse olla erakkona.
Lue loppuun