Uluwatu – Balin hiljainen helmi

Bali alkaa olla jo aika täynnä populaa ja liikenneruuhkat tukkivat tiet. Silti saarelta löytyy yhä paljon rauhallisia kolkkia, joissa mahtuu hengittämään ja nauttimaan. Eikä silti tarvitse olla erakkona.
padangpadang
Vietin uudenvuoden tienoilla pari yötä Balin eteläisemmässä osassa, Uluwatussa. Olin kuullut, että alueella on kaunista ja hieman rauhallisempaa kuin muualla Balilla. Kuulopuheet pitivät paikkansa. Uluwatun alue on älyttömän kaunis ja aivan erilainen kuin vaikkapa Canggu. Saatika Kuta. Täältä löytää myös Balin yhdet parhaimmista surffispoteista, mutta niihin mennäkseen pitää olla oikeasti jo hyvä laudalla. Moni on meinannut näissä aalloissa päästä hengestään.

Saavuin Uluwatulle uudenvuoden aattona ja kaiken ylimääräisen hotellisäätämisen takia meinasin jättää uudenvuoden juhlinnatkin välistä, mutta onneksi jaksoin liikkua hotellilta muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle kuuluisalle Single Finn Clubille. Kyseessä on pienehkö baari/klubi, jolla on valtava terassi aivan meren äärellä, korkean kallion päällä. Uudenvuoden tunnelma oli aivan käsittämättömän upea, kun sadat ihmiset laskivat kymmenestä alaspäin ja Kutan rannikko välkkyi kaukaisuudessa ilotulituksista.
bdruluwatu_templeuluwatutemple
Biletykseen Uluwatu ei välttämättä ole se paras paikka, vaan soveltuu enemmänkin rauhalliseen fiilistelyyn, nautiskeluun ja rentoutumiseen. Nautin myös matkan yksiä parhaimpia ruokia täällä, niin paikallista vegaanista sapuskaa kuin elämäni parhaan pasta carbonarankin. Kyllä, Indonesiassa. Ja laskun tullessa pöytään, tuotiin kylkeen vielä keittiön kiitoksena taivaallinen jälkiruoka. Ruokaelämysten lisäksi rannat ja auringonlaskut hivelivät silmiäni. Aurinkoisena päivänä Padang Padangin ranta tarjosi kunnon rantalomafiiliksen turkoosin värisen veden ja melkoisten turistilaumojen siivittämänä. Illalla Uluwatu Temple oli auringonlaskun aikaan upea paikka ja jäin paikan päälle vielä fiilistelemään sekä seurailemaan paikallisten rukoushetkiä pimeän tultua.

Jos suuntaat Uluwatuun, suosittelen skootterin vuokraamista. Paikalla ei ole yhtä selkeää keskustaa, vaan alue on levittäytynyt laajemmalle alueelle ja ravintolat, kaupat yms. sijaitsevat hieman hajautetusti. Uluwatussa skootterilla ajaminen olikin aivan erilaista kuin muualla Balilla, sillä tiet ammottivat suurimmaksi osaksi tyhjyyttään ja alla oli aivan priimakuntoinen uusi asfaltti. Toki kannattaa muistaa pitää mukana kypärä ja kansainvälinen ajokortti. Balilla on jonkin verran poliisien tekemiä etenkin turisteille kohdennettuja tiesulkuja, joissa lätkäyttävät ihan älyttömiä sakkoja milloin mistäkin. Itse meinasin joutua juurikin Uluwatussa tiesulkuun, mutta onneksi muut tiellä liikkujat viestivät näistä aika hyvin esim. valoja vilkuttamalla, tööttäilemällä ja muuten viittomalla.
btybtybtybdr
Nyt kun säät hellii meitä myös Suomessa, päivittyy blogi hävettävän hitaasti. En millään malta viettää aikaani sisällä koneen ääressä, kun aurinko pistää parastaan. Olenkin nyt jo oikeasti paljon ruskeampi kuin tämän Balin reissun jälkeen. Kertonee jotain ulkona auringossa vietetystä ajasta. Siksi suosittelenkin seurailemaan touhujani Instagramissa, @unelmamaja, jos vähänkään kiinnostaa nähdä puuhailujani enemmän. Sinne päivittelen melkein päivittäin niitä näitä.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Uluwatu – Balin hiljainen helmi

  1. Vaikuttaa ihanan rauhalliselta paikalta. Olis pitänyt itsekin mennä vaikka Uluwatuun tai ihan mihin vaan muualle kuin Kutaan uudeksivuodeksi, siellä oli nimittäin aika helvetillistä. Aivan tolkuttomasti porukkaa ja ilotulitteita lenteli todella hasardisti ympäriinsä :/

    Tykkää

    1. Ouh, en edes uskalla kuvitella millainen Kuta on ollut uutenavuotena. Uluwatu on sellainen melko seesteinen ja just silloiseen olotilaan sopivan rauhallinen. Suosittelen!

      Tykkää

    1. Itsekään en jaksa bilemestoja, enkä niitä todellakaan kaipaa reissuillani, joten Uluwatu oli just sopiva kohde. Käyhän joskus testaamassa 🙂

      Tykkää

  2. Kesällä suuntaan taas Balille/Indonesiaan ja vielä olisi yksi viikko matkasuunnitelmista auki, että mihin mennä. Ubud kiehtoisi, mutta olen kuullut lisäksesi myös parilta muulta, että Uluwatu on rento kohde viettää aikaa siellä edes pari päivää verrattuna perus visiittiin Single Finissä surffiaaltoja kyyläämässä. 🙂 Joten ehdottomasti täytyy tsekata josko löytäisin kivan majapaikan sieltä!

    Tykkää

    1. Oi, ihanaa, että pääset jälleen tuonne päin maailmaa ❤️ Uluwatu on aika hyvä sellainen parin päivän piipahdukselle. Viikossa ehdit varsin hyvin nauttimaan sekä Ubudista että Uluwatusta 😊

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s