Onko se Ho Chi Minh City vai Saigon?

Ensimmäinen miettimäni asia Vietnamiin ja Hồ Chí Minh Cityyn (HCMC) lentäessäni oli, että kuuluuko kaupunkia sanoa Hồ Chí Minh Cityksi vai Saigoniksi. Molempia nimiä kun kuulee käytettävän. Onko jotenkin epäkorrektia käyttää jompaa kumpaa nimitystä? Tai täytyykö olla tietoinen seurasta, kumpaa nimeä käytän? Tosin nimi ei ollut ainoa asia, joka aluksi hämmensi tuossa miljoonakaupungissa.

hcmc_cityhall.jpg
Olen viettänyt elämästäni hieman reilut viisi päivää tässä Vietnamin suurimmassa kaupungissa, joten kamalan syväluotaavaa analyysia ei kannata odottaa. Lähinnä vain joitain pintapuolisia huomioita ja hämmennyksiä, joihin noina päivinä törmäsin.

Ensimmäiseksi hämmennyin liikenteestä. Osasin odottaa Indonesian liikenteen perusteella jonkinlaista sekasortoa, mutta pakko myöntää, Vietnam veti pidemmän korren. Tosin sekasortoisuuden puolustukseksi sanottakoon, että sekaan oli ainakin kävelijänä helpompaa solahtaa kuin Indonesian liikenteeseen kävelijänä. Kunhan vain katsoin sopivan välin ja pidin tiukasti katseen kohtiajavissa kuskeissa, niin kulkuväylää avautui kumman helposti. Eihän hekään halua ajaa kenenkään päälle tieten tahtoen, joten yhteispeli liikenteessä on avain sujuvaan liikkumiseen. Katso hyvä väli, astu sekaan, ota katsekontaktia kuskien kanssa, etene tasaista ja rauhallista vauhtia, jolloin kuskit pystyvät ennakoimaan liikeratasi ja antamaan sinulle tietä. Älä pakita, jos näyttää, että kulkuväylä sulkeutuu, vaan pysähdy mieluummin kuin peruuttelet tai juokset liikenteen seassa. Kaupungissa on myös ilahduttavan paljon jalkakäytäviä, tosin usein ne ovat (parkkeerattujen ja ajavien) mopojen sekä ruokakojujen valtaamia, jolloin täytyy joskus kiepauttaa hieman ajoradan kautta. Lopulta liikenne ei tuntunutkaan niin kamalalta kuin se aluksi näytti.

En myöskään ollut odottanut näkeväni niin paljoa kypäräpäisiä mopoilijoita, mutta lähes tulkoon jokaisella kuskilla ja kyyditettävällä oli kypärä päässään. Tosin kypärän laadusta voidaan olla montaa mieltä. Kypärät muistuttivat enemmän muovisia riisikippoja ja todellinen suoja olisi ollut varmasti käytännössä nolla. Malleja tosin olikin sitten vaikka millaisia. Oli lipattomia, lyhyt- ja pitkälipallisia, ponnariaukollisia jne. Harmillisesti vain harvalla lapsella näkyi kypärää, sillä kuulemani mukaan paikalliset uskovat, että kypärä muovaa lapsen päästä väärän mallisen. Mitäpä sitä tuhoutuneesta kallosta, kunhan on oikean mallinen.

Paikallisbussi lentokentän ja keskustan välillä voi maksaa 5000 VND (n. 0,2€) tai 10 000 VDN. 5000 VND on normaali taksa yhdeltä henkilöltä, mutta toinen 5k voi tulla maksettavaksi matkalaukusta/rinkasta. Kentältä keskustaan maksoin 10k VND, sillä rahastajapoika osoitti rinkkaani ja vaati siitä extramaksun, kuten kaikilta muiltakin, jotka tulivat bussiin matkatavaroidensa kanssa. Muutama päivä myöhemmin nousin saman linjan (152) bussiin tasan samoilla matkatavaroilla ja maksoin tällä kertaa vain 5k VND. Ja arvatkaa mitä! Vaikka kyseessä on yli 12 miljoonan asukkaan kaupunki ja tuota linjaa ajetaan neljä kertaa tunnissa per suunta, sattui tälle bussilinjalle tasan sama henkilökunta kuin aiemmalla vuorollani, vaikka ajankohdat olivat aivan eri aikaan vuorokaudessa. Aika hauska sattuma. En tiedä, sainko siksi rinkkani maksutta mukaan vai eivätkö he vain rahastaneet siitä, kun matkasimme keskustasta lentokentälle päin.

Nyt kun pääsin raha-aiheeseen kiinni, niin jatkan sillä. Maana Vietnam on hyvin edullinen meille länkkäreille. Eikä Hồ Chí Minhin kaupunki tee tähän poikkeusta. Silti rahaa saa myös uppoamaan ihan kohtalaisiakin summia, jos niikseen haluaa. Esimerkiksi aamupalani maksoivat mitä vain 25k VND (n. 1€) ja 385k VND (n. 15€) välillä, riippuen ihan täysin aamupalapaikasta. Halvimmat aamupalani ostin katukojuista, jotka tarjoilivat phở-keittoa tai bánh mì -sämpylöitä. Kalleimman aamupalani söin puolestaan tyylikkäästi sisustetun ravintolan kattoterassilla hyvin vuolaan asiakaspalvelun saattelemana. Lupaan kirjoittaa ruokapaikoista ihan omat kirjoituksensa myöhemmin, sillä sen ne ansaitsevat.
breakfast.jpg
Kaupunki koostuu lukuisista kaupunginosista, jotka on nimetty numeroin 1-12 (district 1-12) ja näiden lisäksi on vielä nimillä kutsuttavia kaupunginosia. Ihan ydin sijaitsee kaupunginosassa 1, mutta noin muuten kaupunginosien numerot eivät mene mitenkään loogisessa järjestyksessä, että esim. toisiksi lähimpänä ydintä olisi kaupunginosa 2 jne. Eniten turistit liikkuvat ehdottomasti kaupunginosassa 1, jossa onkin ihan valtava tarjonta herkullisia ruokapaikkoja, erilaisia temppeleitä sekä vanhasta ajasta muistuttavaa ranskalaista arkkitehtuuria. Lisäksi kaupunginosat 3, 4, 5 ja 10 sijaitsevat ensimmäisen kaupunginosan lähettyvillä. Näistä ainakin kolmonen on käymisen arvoinen.

No miksikä sitä kaupunkia sitten kutsutaan? Kaikki tapaamani paikalliset kutsuivat kaupunkia Sài Gòniksi. Myös lentokentän tunnus on SGN. Ja satamassa oleva iso kyltti huutaa kaupungin nimeksi Saigonia. Hồ Chí Minh -nimellä viitataan lähes poikkeuksetta Pohjois-Vietnamin edesmenneeseen hallitsijaan, joka oli nimeltään Hồ Chí Minh. Sài Gònin kaupunki nimettiin hänen mukaansa Vietnamin sodan päätyttyä, kun yhdistetyn Vietnamin tasavalta perustettiin vuonna 1976. Kaupungista käytetään yhä siis kumpaakin nimitystä, enkä kokenut, että kumpikaan olisi ollut väärin. Juuri maahan tulleet ulkkarit tuntuivat puhuvan Hồ Chí Minh Citysta, mutta pidempään maassa olleet ja paikalliset puhuivat melkein poikkeuksetta Saigonista.
Saigon.jpg

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

16 kommenttia artikkeliin ”Onko se Ho Chi Minh City vai Saigon?

    1. Vietnam on monipuolinen ja kiinnostava! Ja herkullinen! Kirjoittelinkin just Instagramin puolelle, että Vietnamin-reissu vaati selkeästi enemmän prosessoitavaa kuin muut matkani ja vasta nyt pienen hetken jälkeen olen alkanut ymmärtää maata. Reissasin pari viikkoa ja siinä ajassa kävin: Saigon, Hanoi, Halonginlahti, Hue ja Hoi An. Yritän kirjoitella näistä muistakin asap lisää, nyt kun vielä muistaa ja on ehtinyt myös käydä läpi kohteita 😊

      Tykkää

  1. Saigoniksi me sitä kutsuttiin, jotenkin sen kummemmin ajattelematta. 🙂 Myöhemmin oltiin paikallisen miehen opastamana yksityisretkellä Dalatissa ja keskusteltiin tästä nimiasiasta. Kun kerrottiin, että me kutsutaan sitä Saigoniksi, se kiitti meitä vuolaasti. Saigon oli meillekin aikamoinen kokemus, varsinkin aluksi jet lagin kourissa liikenteeseen oli vaikea tottua. Eikä ruokamyrkytys oikein auttanut asiaa! Silti tahtoisin vielä mennä Pohjois-Vietnamiin.

    Tykkää

    1. Ai kamala, ruokamyrkytys ei varmasti ole helpottanut jet lagia ja alkuhämmennystä miljoonakaupungissa! Itsekin haluaisin vielä ihan kunnolla koluamaan Pohjois-Vietnamia, kun nähtynä on vasta Hanoi ja Halonginlahti ☺️

      Tykkää

  2. Saigoniksi kaupungin nimi kääntyi minustakin jatkuvasti siellä ehkä viitisen vuotta sitten vieraillessamme. Ja kuten totesitkin, aamiaisista, niin suurkaupungeista löytyy aina myös laaja skaala tarjonnassa ja sen myötä hinnoissa, hyvin edullisesta, hyvin kalliiseen luksukseen asti – tämä tuntui pätevän myös Vietnamissa ja Saigonissa.

    Tykkää

    1. Samanlaisia havaintoja olemme siis tehneet, vaikka tuollainen kaupunki varmasti muuttuu ja kehittyy viidessäkin vuodessa paljon.

      Tykkää

    1. Suosittelen lämpimästi! Huomaan haikailevani sinne yhä uudestaan. Joten toivon, että jonakin päivänä itsekin pääsen vielä hallitun liikennekaaoksen sekaan jälleen.

      Tykkää

  3. Eipä sillä nimellä ole minusta välillä. Maapallo on täynnä maita/kaupunkeja, joiden nimet ovat vaihtuneet ja lisää vaihdoksia tulee jatkuvasti. Olin Etelä-Afrikassa, jossa ilmeni, että sielläkin kaupungit saavat uusia nimiä, kun siirtomaa-aikaisista nimistä halutaan eroon. Saattaa vaan mennä tovi, ennen kuin esim. Pretoriaa opitaan kutsumaan Tshwaneksi : D

    Tykkää

    1. Nimi nyt ei onneksi ehkä ollut ihan niin vakavan pohdinnan kohteena kuin otsikosta voisi päätellä. Lähinnä se oli sellaista kevytmielistä ajatuksenvirtaa kaiken muun ihmettelyn keskellä 🙂

      Tykkää

  4. Mullekin nämä kaksi nimeä on aina ollut suuri mysteeri Ho Chi Minhissä monesti matkanneena! 😀 Ekalla kertaa liikenne todella järkytti, mutta kummasti siihen tottui ja seassa oppi suljumaan 😀

    Tykkää

    1. Keskustelin tästä nimiasiasta ennen matkaani siellä käyneiden kanssa, eikä kukaan oikein osannut vastata siihen, mutta omalla reissullani sain siihen sentään vastauksen 😀 Oli hämmentävää, kuinka nopeasti liikenteeseen tottuikin. Ja välillä tuli mentyä jo jopa ehkä liiankin huolettomasti siellä seassa.

      Tykkää

  5. Minä luin jo ennen vuoden takaista Vietnamin matkaamme, että paikalliset kutsuvat kaupunkia Saigoniksi. Ho Chi Minh City on maan yhdistymisen myötä tullut pohjoisen vallan antama nimike. Minusta onkin ollut aina luontevinta puhua Saigonista – ja onhan se myös monin verroin helpompaa 🙂

    Minä tykästyin kaupunkiin kovasti. Liikenne oli yllättävänkin loogista, kun sitä hetken seurasi. Me asuimme 3. kaupunginosassa, josta oli helppo siltayhteys 1. kaupunginosaan nähtävyyksien äärelle. Meidän kotikulmillamme oli rauhallista, ja löysimme monia ihania ravintoloita täynnä paikallisia. Kun opimme tilaamaan ilman englanninkielistä listaa, ateriat sujuivat mallikkaasti. Palaisin Saigoniin mielelläni vaikka heti!

    Tykkää

    1. Itse en löytänyt oikein mitään tyhjentävää vastausta pohdintaani, mutta aika pian se kyllä selvisi, kun paikan päälle pääsin 🙂 Saigon tuntuu luontevammalta juuri hallitsijaan sekoittamisen vuoksi, ja kuten sanoit, onhan Saigon myös helpompi.

      Itse tykästyin nimenomaan tuohon 3. kaupunginosaan ja sen kahviloihin sekä ravintoloihin. Ihaninta on mutustaa herkullista ruokaa paikallisten keskellä ja ehkä vähän arvailla, että mitähän sitä parhaillaan kulhosta lappaa kiduksiinsa 😀

      Tykkää

    1. Nyt vaan suunnitelmaa toteutukseen. Suosittelen ehdottomasti, vaikka en ihan aluksi paikkaan palavasti ihastunutkaan. Sopivan ajan kuluessa aloin pitää maasta paljon ja nyt haluaisin kyllä ehdottomasti palata tuonne tutkimaan maata vieläkin paremmin.

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s