Nyt siellä varmaan ensimmäiset miettii, että eikö tuleva opettaja muka tiedä, miten samppanja tai sapluuna kirjoitetaan. Onneksi tiedän, ja otsikon kirjoitusasu on tiedostettu ”virhe”. Täytynee ehkä kuitenkin vähän avata tarinaa tämän kirjoitusviban takaa enemmänkin. Ja antaa vinkki valotauluihin.
Olemme jo syksystä saakka suunnitelleet yhteistä iltaa käsityön sivuaineporukalla juustojen ja viinien merkeissä. Sovimme jo yhden illan syksylle, mutta päädyimme siirtämään sitä kiireiden vuoksi. Olimme toisen kämppikseni kanssa luvanneet, että voimme kokoontua porukalla meille, sillä meillä on sen verran iso asunto, että isompikin porukka mahtuu mukavasti kylään. Yhteinen ilta oli jo unohtunut tässä kaikkien koulukiireiden, vuoden vaihtumisten ja muiden menojen alle, kunnes yksi ryhmäläisemme muistutti, ettemme ole vieläkään kokoontuneet. Tulikin aika kiire sopia sopivaa päivää, sillä kommuunielämämme on juuri loppumassa muuttuneiden elämäntilanteiden johdosta ja sohva oli lähdössä asunnosta näillä näppäimillä pois. Niinpä päätimme pitää illanistujaiset pian.
Illan nimeksi muotoitui vitsikkäästi Shampanjaa & shabluunoita, sillä yhden käsityönopettajamme kaikissa dioissa luki virheellisesti shabluuna sapluunan sijaan ja tästä syntyi ikään kuin oma sisäpiirivitsi. Halusin hyödyntää tilaisuuden sekä saada iltaan pienen viimesilauksen, ja laittaa lightboxiin illan nimen. Tuo Shampanjaa & shabluunoita oli kuitenkin valotaulun omilla kirjaimilla liian pitkä teksti lykättäväksi tauluun, joten päästin luovuuteni valloilleen ja kirjoitin tekstin itse. Leikkasin piirtoheitinkalvosta sopivan kokoiset palat, joihin kirjoitin tussilla tekstin (asetin kalvon tietokoneen näytölle, jolloin pystyin piirtämään valmiin tekstin fontteineen kalvolle) ja liu’utin kalvon palat boksiin. Ei ole siis tämän vaikeampaa tehtailla omia tekstejä tai kuvia omaan lightboxiisi. Mitä sinä kirjottaisit valoboksiin näin perjantain kunniaksi?