Montakohan kertaa tämä kliseinen lause on komeillut naisten lehtien etusivulla?
Siihen on kyllä varmasti myös syynsä, miksi tuota lausetta hoetaan siellä sun täällä. Sinä itse olet kuitenkin ainut ihminen, jonka kanssa sinun tulee elää elämääsi ihan ihka ensimmäisestä päivästä siihen viimeiseen saakka. Ei ole siis ihan sama, kuinka itseensä suhtautuu. On hyvä muistaa olla itselleen lempeä, rakastava ja vastapainoisesti myös vaatia välillä hieman enemmän. Uskon, että näin rakentuu aika tasapainoinen ihminen.
Miksi tuntuu väärältä sanoa, että olen ollut aina aika tyytyväinen itseeni? Onko se sitä suomalaista nöyryyttä, ettei itseään saisi kehua tai olla tyytyväinen itseensä? Tai onko se sitä, etten ole mallin mitoissa, enkä vastaa ulkoisesti asetettuja ihanteita, niin en saisi olla itseeni tyytyväinen?
Joka tapauksessa, olen aina ollut melko tyytyväinen itseeni. Toki melkein päivittäin tulee vähän puristeltua mahamakkaroita ja manattua keskivartaloon kertyneitä kiloja, mutta noin pääpuolisin koen olevani juuri hyvä, juuri näin. Uskon, että iso osa tästä on peruja lapsuuden kodistani. Olen aina saanut olla juuri sellainen kuin olen ja minua on kasvatettu niin, että itsetuntoni on ollut aina terve, enkä ole joutunut nöyristelemään turhia. Olen saanut mennä ruokakauppaan Disneyn Jasmin-puvussani, olen saanut ilmaista mielipiteeni seurasta riippumatta ja olen myös saanut kannustusta vaikuttaa omiin asioihini. Ihan ruohonjuuritasoisena esimerkkinä tästä on se, etten koskaan saanut Mäkkärissä hampurilaista pelkällä ketsupilla, ellen rohkaistunut ja sanonut itse sitä kassahenkilölle, sillä vanhempani sanoivat aina, että jos haluan hampurilaisen sellaisena, täytyy minun itse sanoa se kassalla. Ja niin pieni Sanna-neiti keräsi hieman rohkeutta ja pyysi reippaasti Mäkkärin kassalla hampurilaisen pelkällä ketsupilla ja pihvillä.
Vaikka kroppani voisi aina olla kiinteämpi, pienempi, isompi, notkeampi, vahvempi, nopeampi, ihan mitä vain, olen kiitollinen, kuinka vartaloni pystyy tekemään ihmeellisiä asioita ja pystyn kehittämään omia fyysisiä taitojani entisestään. Ulkoisten avujeni lisäksi olen onnellinen, että voin käyttää myös älyäni muuhun kuin hömppäsarjojen katseluun (vaikka niihinkin käytän kapasiteettiani melko tehokkaasti) ja kykenen käymään järkeviä keskusteluja hyvin erilaisista aiheista monenlaisten ihmisten kanssa. On ollut myös ihanaa huomata, kuinka oma sanavarasto ja kielenkäyttö ovat lähteneet jälleen uusille raiteille pitkän jumitusvaiheen jälkeen, kun aloin taas lukea enemmän kirjoja. Tai kuinka olen oppinut uusia käsityötekniikoita opintojeni ansiosta. Koen, että tämä on myös itseni rakastamista. Haluan kehittyä, enkä suostu jumittamaan paikoillani.
Itseni rakastamiseen kuuluu näinä päivinä liikuntaa (jota haluaisin kyllä taas lisätä reippaasti omaan arkeeni), hyvää ruokaa (jota yritän taas muuttaa terveellisempää ja ravitsevampaan suuntaan herkkuja unohtamatta), henkisestä hyvinvoinnistani huolehtimista (tässä olen nykyään jo melko hyvä) sekä jatkuvaa itseni haastamista ja kehittämistä (tässä on haastetta, heh). Halusin tämän kirjoituksen kuvitukseksi kuvia, joissa joogaan, sillä jooga on ihan huippuihanaa liikuntaa, jossa tulee hoidettua sekä kroppaa että mieltä. Sellaista, mikä varmasti auttaa rakastamaan itseään aina vähän enemmän. Joogasin Balilla taas aika paljon ja muistin jälleen, kuinka ihanaa puuhaa se on. Hommasinkin vihdoin itselleni kotiin hyvän joogamaton ja joogablockin, jotta voin entistä enemmän joogailla ihan vain omassa kotonanikin. Suosittelen muuten Spotifysta Peaceful Meditation -soittolistaa kotijoogan taustalle.
Miten sinä pidät huolta itsestäsi ja itsesi rakastamisesta?
Unelmamaja 