Minut tunnetaan melko liikkuvana ja menevänä tyyppinä, joka on oikeastaan enemmän muualla kuin kotona (vaikka arjessani olen kyllä ihan täysin kotihiiri). Usein viikonloppuisin suuntaan jonnekin päin Suomea ja silloin tällöin valtion rajojen ulkopuolellekin.
Kun olin muksu, perheemme matkusti usein Itä-Suomesta länteen sukuloimaan tai sitten jonnekin muualle päin Suomea veljeni jääkiekkopelien perässä. Kaikki lapsuuteni kesät vietimme kuukauden road tripeillä Euroopassa kunnes aloimme rakentaa omaa mökkiä Savon sydämeen. Viiden tunnin automatka ei ole tuntunut mitenkään erikoiselta ja nykyäänkin olen valmis istumaan junassa tai autossa muutaman tunnin ihan vain päästäkseni vaikka Helsinkiin vuorokaudeksi. Kun on pienestä saakka tottunut liikkumaan paikasta toiseen, ei näin aikuisenakaan ole iso kynnys viettää aikaa liikkuen ympäriinsä. Joensuu-Turku-etäsuhdekaan ei tuntunut pahalta parikymppisenä ja junassa tuli istuttua lukemattomia kertoja 15 tuntia per viikonloppu ihan vain, että pääsin toiselle puolen Suomea.
Minulla on vahvat juuret niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta huomaan silti juurieni levinneen melko laajalle, varsinkin näin aikuisiällä. Vahvimmat juuret minulla on luonnollisesti Kuopioon, jossa olen syntynyt ja elänyt 19 vuotta. Olen saanut elää turvallisen ja onnellisen lapsuuden kauniissa Järvi-Suomessa, mualiman navassa, niin kuin me kuopiolaiset sanomme. Vaikken ole enää kymmeneen vuoteen asunut Kuopiossa, tulee kaupunki ikuisesti olemaan minulle kotikaupunkini. Siellä olen syntynyt, käynyt peruskoulun ja lukion, saanut ensimmäiset ystävät ja rakastunut ensimmäisen kerran. Siellä on lapsuuden kotini, jossa vanhempani yhä asuvat ja jonne on aina yhtä kotoisaa mennä.
Kuitenkin kun on asunut muualla käytännössä koko aikuisuuden, kolmasosan elämästään, alkaa oma kotikaupunkikin tuntua vieraalta. Nykyään kun menen käymään Kuopiossa, tuntuu hieman kuin olisin turistina omassa kaupungissani. Paikka näyttää suurin piirtein samalta, mutta silti paljon on muuttunut. KalPan pelissä tai kaupungilla käydessäni harvemmin enää törmään tuttuihin. Tuttuja kasvoja toki näkyy yhä paljon katukuvassa, mutta koko ajan vähenemään päin. Olen ollut itse kaupungista jo kaun pois, mutta niin on moni muukin. Ja yhä harvemmin osuu samaan aikaan tutuille seuduille.
Kuopion lisäksi olen asunut muutaman kuukauden Helsingissä, vuoden Brasiliassa, neljä vuotta Turussa ja nyt jo yli kuusi vuotta Joensuussa (kahdessa osassa). Juuri mietiskelin, että Joensuu on siis se paikka, jossa olen asunut toisiksi eniten elämässäni, vaikka tuntuu, että olen vain pari vuotta pyörähtänyt täällä. Joensuu kuuluu isona osana elämääni, sillä olen aloittanut täällä 9 vuotta sitten AMK-opinnot sekä oman aikuiselämäni omassa kodissa, kolme vuotta sitten palasin kaupunkiin aloittamaan yliopisto-opinnot ja itsenäisen elämäni pitkän parisuhteen jälkeen. Silti en näe paikan kanssa kovinkaan todennäköistä tulevaisuutta valmistumiseni jälkeen. Kaupunki on minulle vahvasti juurikin opiskelukaupunki ja tiedostan, että paikan henki muuttuu kovasti, kun opiskelukaverini muuttavat jokainen omiin suuntiinsa jälleen opintojen jälkeen.
Valmistumisen lähestyminen onkin saanut minut pohtimaan omaa paikkaani ja omia juuriani. Mihin suunnata valmistumisen jälkeen? Mikä paikka vetää eniten puoleensa? Minne voisin kuvitella kasvattavani juuriani? Vaikka Kuopio onkin vahvin juurilleni ja jossain vaiheessa olin ihan valmis muuttamaan sinne takaisin, en koe paikkaa enää niin omakseni, kuten edellä jo kerroinkin. Silti ajatus tutuista paikoista ja arki-iltojen teestä vanhempieni luona tuntuvat houkuttelevilta, joskin hyvin epätodennäköisiltä. Puolestaan Turusta muuttaessani olin ihan varma, että palaan sinne heti valmistuttuani opettajaksi, mutta nykyään sekin paikkakunta alkaa vaikuttaa hieman etäiseltä, vaikkakin tunnen oloni aina niin kotoisaksi siellä. Helsinki hurmasi kesällä ja siellä tunsin olevani jälleen osa jotain, kun paras ystäväni ja oma veljeni muiden kavereideni kanssa olivat lähellä. Tuntuisiko kaupunki silti kuitenkaan kodikkaalta pidemmän ajan jälkeen? Myös ulkomaat kiinnostavat ja haaveilen tasaisin väliajoin joskus vielä asuvani jossain eksoottisessa maassa ihan erilaisessa ympäristössä. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi enää yhtään enempää levittää juuriani muualle, että voisin edes jossain kokea olevani täysin kotonani, vaikka toisaalta tunnen olevani kotonani missä vain.
Huomaan välillä tavallaan kadehtivani kavereitani, joilla on selkeät suunnitelmat. Kuinka he ovat asuneet maksimissaan kahdessa eri paikassa ja kuviot ovat todella selviä, kun ei ole levittäytynyt ympäriinsä ja jättänyt sydämestään palasia ympäri maailmaa. Rinnalla on samat isot kaveriporukat kuin aina ennenkin, eikä kaveripiiri ole juurikaan levittäytynyt ympäri Suomea, saatika ympäri maailmaa. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen, ettei oma elämäni ole mennyt niin, vaan olen uskaltanut lähteä ja koittaa onneani. Vaikka ystävät, kaverit ja sukulaiset ovatkin melko levällään siellä sun täällä. Olen saanut kokea monta paikkaa kodikseni, saanut mielettömän määrän mahtavia ihmisiä elämääni (vaikkakin olen edelleen ihan surkea pitämään yhteyttä) ja rikastuttanut pankkitilini sijaan sydäntäni sekä kokemuspankkiani. Väitän saaneeni näin omalle kohdalleni enemmän. Kai tällainen kiertolaisuus vain on osa minua ja sopii pirtaani paremmin kuin paikalleen jääminen.
Tulevasta en siis osaa sanoa vielä juuta enkä jaata ja todellisuudessahan suuntaan sinne, mistä töitä irtoaa. Kasvattelen sitten omaa kasvualustaani jälleen tilanteen mukaan annetuilla aineksilla, annettuun maaperään. Ja onneksi emme ole puiden lailla sidottuja juuristamme yhteen fyysiseen paikkaan, vaan olemme valmiita liikkumaan tilanteiden mukaan paikasta toiseen. Nuoresta saakka olen ollut liikkuvaa sorttia ja sellaisena varmasti tulen myös pysymään. Eräänläinen juureton tapaus, gypsy soul, wanderlust.
Unelmamaja 