Gili Air – paratiisisaari

Gili Air kuulostaa mun mielestä joltain lentoyhtiöltä, joka liikennöi vuohia kuhisevilla seuduilla vuoristojen keskellä. Todellisuudessa kyse on kuitenkin Indonesian ihan minikokoisesta saaresta, joka sijaitsee Balin itäpuolella parin tunnin lauttamatkan päässä, aivan Lombokin saaren läntisen rannikon tuntumassa.
Lue loppuun

Maailman helpoimmat vadelmamuffinssit

Sain joskus, aika päivää sitten illalliskutsun naapuriin. Halusin viedä kiitokseksi mukanani jotain jälkiruokaa isäntäväen yllätykseksi. Koska kutsu tuli yllättäen, täytyi keksiä jotain helppoa saatavilla olevista ainesosista. Niinpä tein viemiseksi kaapeista löytyvistä aineksista vadelmamuffinsseja. Tekeleet olikin niin helppoja ja herkullisia, että päädyin leipomaan samoja herkkuja vielä seuraavana aamuna aamupalallekin.
Lue loppuun

Kun elämä vie

Tällä hetkellä päivät ja viikot vain lipuvat ohitse hirveää kyytiä. Vastahan vuosi alkoi! Toisaalta on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, toisaalta elämä rullaa hyvinkin tuttuja polkuja. Päivät täyttyvät ei-oikein-mistään ja samaan aikaan kaikesta.
Lue loppuun