3 herkkuvinkkiä Torontoon

Toronto on herkuttelijan ja ulkonasyömisen taivas. Loputtomasti ravintoloita ja kahviloita sekä muita herkuttelupaikkoja. En tiedä, mihin kategoriaan nämä vinkkaamani kolme kuuluisi, sillä ne ei suoranaisesti ole ravintoloita tai kahviloita, mutta herkutteluun ne sopivat mainiosti. Ja mikäs sen parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin muistella ja fiilistellä vähän näitä mahtavia herkkutaivaita! Lue loppuun

Sorrento – Italia keskellä Savoa

Käväisin viikonloppuna kotona Kuopiossa moikkaamassa vanhempiani. Hitsi, että onkin aina ihanaa käydä kotikotona, vaikkei niin kauheasti mitään puuhaisikaan tai kerkeäisi (valitettavasti) törmäämään ystäviin. Kuopio otti heti turhat luulot pois, kun lauantaiaamun aloitti juoksu- ja porrastreenillä Puijon mäkihyppytornin maisemissa. Pohkeet huutaa vieläkin armoa.

Aamureippailujen jälkeen olikin hyvä käydä koko poppoolla nauttimassa lauantain herkutteluna pasta-annokset italialaisessa ravintolassa. Kuopiossa on nimittäin melko autenttinen italialainen Trattoria Sorrento. Ravintola on saanut alkunsa Ravintolapäivästä ja on nyt jo kolmisen vuotta ollut ihan vakituinen ruokapaikka. Omistaja Paco ja hänen kätyrinsä ovat italialaisia, jotka taitavat mainion tunnelman sekä ruuan loihtimisen. Paikalla vierailee silloin tällöin myös Pacon papa ja mamma Italian auringon alta. Pääsimme lauantaina nauttimaan siis myös papan höpinöistä.

Lue loppuun