Näköjään ikä saa aikaan jotain muutakin kuin ryppyjä silmäkulmiin. Olen nimittäin alkanut kiinnittää ihan erilailla huomiota omaan hyvinvointiin kuin aiemmin. Enää ei voi vetää makeaa ja rasvaista safkaa samaa tahtia kuin vielä vaikkapa viisi vuotta sitten. Miten tämä nyt sitten liittyy otsikkoon?
Siten, että kävin paremman itseni ja terveellisempien herkkujen vuoksi Ruohonjuuressa ja ostin kauniin paketin suklaata. Kaunis pakkaus houkutti kokeilemaan ihkaensimmäistä kertaa raakasuklaata. Valitsin aika miedon tumman suklaan, sillä olen yleensä enemmän valkosuklaatyyppiä. Mahdollisimman makeaa, kiitos. Suklaasta valitsinkin tutun ja turvallisen mintun, ettei tule liian radikaalia muutosta kuitenkaan. Päädyin raakasuklaaseen, koska haluaisin oppia syömään makeaa idealla laatu korvaa määrän. Pala tai kaksi tuollaista tummahkoa raakasuklaata auttaa aika tehokkaasti makeanhimoon, eikä tarvitse aina vetää irtokarkkeja tai suklaata montaa sataa grammaa saadakseen sokerihampaan kuriin.
Olen sitä mieltä, että suklaa sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen ja on silloin tällöin aika jees arjen piristäjä. Toinen, mistä en myöskään koskaan kieltäydy on hollantilaiset vohvelit, stroopwaffelit. Nuo herkulliset täytevohvelit tuossa suklaan vierellä. Kaunokainen minttusuklaa tosin kaipaa vielä hieman vakuuttelua yltääkseen vohveleitten korvaajaksi, mutta vannon ja vakuutan, ettei raakasuklaat jääneet osaltani tähän. Pakkohan mun on testata Helsingissä valmistettuja muitakin kauniisiin pakkauksiin säilöttyjä raakasuklaita.
Oletko jo testannut? Tai jopa tehnyt itse raakasuklaata? Mikä on sun lemppari? Saa ehdottaa hyviä makuja mullekin testiin.
// EDIT Mulla ja ystävälläni Kiialla on ollut taas melkoista telepatiaa, ja Kiia kirjoitteli ihan samoihin aikoihin saman puljun suklaista. Käy vierailemassa Piki Design -blogissa ja lukaise Kiian juttu Goodion suklaista.
I tried raw chocolate for the first time ever. It was okay, but I need some time to get used to it. Instead I felt in love with the package design right away!
What’s your favorite raw chocolate flavor?
On kyllä äärimmäisen hyvää! Mulla saattaa se perussuklaalevy kadota kuukaudessa, niin ei haittaa maksaa tästä vähän enemmän ja silti levy kestää kuukauden!
TykkääTykkää
Mulla on vielä vähän totuttelemista, mutta ihan hyvä alkutaival on jo. Tuo levy kyllä onneksi kestää vähän pidempään kuin perus Fazerin sininen, niin tyyriimpi hinta ei haittaa kyllä yhtään.
TykkääTykkää