Miljoona linnunpönttöä

Oletko jo kuullut YLEn maaliskuussa lanseeraamasta Miljoona linnunpönttöä -kampanjasta, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti saada Suomeen miljoona toimivaa linnunpönttöä? Kampanja kalskahtaa ehkä vähän antiikkiselta, mutta ihan ajanhermolla tässä ollaan. Tällä kamppiksella nimittäin vastataan kolopesijöiden asuntopulaan. Nyt on kerrankin kampanja, johon osallistuminen on helppoa sekä konkreettista. Kamppiksen tiimoilta on järjestetty jo erilaisia tempauksia ympäri maata ja kampanjan nettisivuilla on vinkkivitosta ynnä muuta mielenkiintoista aiheeseen liittyvää.

Iloitsin, kun kuulin, kuinka tarmolla porukka on lähtenyt tähän prokkikseen mukaan. Kampanjaa on takana vasta pari kuukautta ja plakkarissa on jo noin 700 000 pönttöä. Eli 7/10 tavoitteesta täynnä. Ja aikaa on kuitenkin vielä vuosi. Voitaispa siis vaikka tuplata tuo tavoite. Saadaan vähän useammalle talitintille ja töyhtöhyypälle koti. Tai mistä minä tiedän, mitkä linnut niihin pönttöihin pesii. Ehkä jotain tuommoisia?
iska_ja_mina
Viime viikonloppuna olin Kuopiossa käymässä lapsuudenkodissani ja sain tietooni, että partiolippukuntani Leijona Tytöt olisi lauantaina Kuopion torilla, mualiman navassa, veljeslippukunnan, Puijon Poikien, kanssa paistamassa lettuja, rakentamassa linnunpönttöjä ja keräämässä Yhteisvastuukeräystä. Lähdettiin vanhempieni kanssa kaupungille muillekin asioille ja piipahdettiin sitten samalla lettupisteessä tapaamassa tuttuja. Eipä siinä kyllä pitkään seisottu tumput suorina iskän kanssa, kun tartuttiinkin jo laudan pätkään ja sahaan kiinni ja alettiin nikkaroida mökille linnunpönttöä. Yhteistyö sujui muitta mutkitta, samaan tapaan kuin penskana, kun autoin iskää joululahjajoutsenten valmistuksessa meidän autotallissa. Kun saatiin pönttö valmiiksi, iskettiin kiinni huippuhyviin muurinpohjalettuihin ja nokipannukahviin. Pöntöstä ja letuista äiti luiskautti vielä anteliaan lahjoituksen Yhteisvastuukeräykseen. Tuli aika hyvä mieli. Yhdessä tekemisestä, auttamisesta, herkuttelusta ja tuttujen tapaamisesta. Päivän nippelitietona kerrottakoon, että minun ja iskän pöntön numeroksi tuli rekisteröinnin yhteydessä 690 637.
LT
Yksi hauskimmista jutuista oli kuitenkin seurata sivusilmällä pienten sudenpentupoikien touhuamista, kun pojat yritti kolmen tarmolla kasata omaa pönttöä. Vaikka seinät olikin välillä vähän vinksallaan ja naulat sinne päin, tuli pönttö valmiiksi ja jälleen yksi lintuperhe sai uuden kodin. Kaikista parasta oli kuitenkin nähdä poikien onnistumisen riemu ja yhdessä puurtaminen. Tätä on partio parhaimmillaan! Ja katsokaapa tuosta alla olevasta kuvasta, aika hyvännäköisen pöntön pojat saivat aikaiseksi.
PP

Näihin kuviin kiteytyy kyllä mahtavasti minulle tärkeitä asioita. Perhe, partio, Kuopion tori ja kaupungintalo. Tekemisen meininki ja hyvä fiilis. Joko siellä on muuten nikkaroitu yksi miljoonasta pöntöstä? Tai olisiko nyt korkea aika?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI

eng Me and my dad made a birdhouse to our cottage. This birdhouse thing is part of campaign where the goal is to get at least one million birdhouses here in Finland. Now there is about 700 000 birdhouses and we still have one year left of the campaign. So maybe it’s time to double the goal? Oh, and these fellows are scouts and guides from my hometown. Actually they are members of my guides group and our partner group. It was amazing to see how these little mates were working together. This is what the scouts and guides are about!

Advertisements

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s