Pop Å

Moni teistä on varmasti kuullutkin Pop Å:sta. Ainakin jos vähääkään seurailet kotimaista design-kenttää, etenkin turkulaista skeneä. Kyseessä on melko uudenlainen konsepti, jossa yhdistetään koti ja kauppa. Pop Å on kauppa, joka sijaitsee oikeassa kodissa.

chairsbedesignkeittio

Näin kuluttajalla on mahdollisuus päästä näkemään tuotteet niiden oikeassa käyttöympäristössä, oikeassa kodissa. Pop Å järjestetään aina pop up -tyylisesti kuukauden pätkänä. Nyt järjestettävä Pop Å on jo neljäs laatuaan. Tällä kertaa konsepti on viety jälleen uudelle levelille ja aiempien kerrostaloyksiöiden ja -kaksioiden sijaan kohteena on ihastuttava puutaloasunto kahdessa kerroksessa Martin kaupunginosassa. Pop Å:n tuotteet on pääosin turkulaisilta tuotemerkeiltä, mutta löytyy joukosta myös muutama muukin brändi. Linja on taattua skandinaavista tyyliä ja asunto kerrassaan ihana. Etenkin alakerran huonekorkeus ja yläkerran kattoikkunat ihastuttavat tyylikkään sisustuksen siivittämänä!
kids_cornerylakerta

kitchen_detailskitchen
Pop Å on auki aina toukokuun loppuun asti osoitteessa Tiilentekijänkatu 11 as. 2. Kauppa on auki kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin, joten jos olet toukokuun aikana Turussa, piipahda ihmeessä täällä!

Pop Å 4.-29.5.2016
Tiilentekijänkatu 11 as 2
ti-pe 12-18, la 11-16, su 12-16

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI

eng Pop Å is a Finnish design pop up shop which is located in real home. This is how you can see the products in the real using environment. If you are in Turku in May, go and check it out!

Mainokset

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s