Voihan elämän kevät

Mistähän tuo otsikon sanonta oikein tulee? Tulipa mistä hyvväänsä, on se sopinut tämän vuoden alkupuoliskoon enemmän kuin hyvin. On nimittäin ollut melkoinen kevät, elämän kevät oikein kerrassaan.

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on tarjonnut enemmän suruja ja murheita kuin moni aiempi vuosi yhteensä. Huoli läheisestä, rakkaan karvakuonon menettäminen, erilaisten ihmissuhteiden päättymisiä ja muutama iso projekti aivokapasiteettia viemässä. Ihan näin muutaman mainitakseni. Siksi ei olekaan ihme, että allekirjoittaneen pääkopassa on ollut ehkä hiukan vaisumpaa ja hajamielisempää meininkiä. Näille kaikille tunteille ja myrskyille kun on annettava aikansa.
kuutamo
Jos jotain pahaa, niin onneksi myös hyvää! Ilon aiheita kun on aivan hurjasti, esimerkiksi aiemmin tällä viikolla vietin ihanan aurinkoisen keskiviikkoillan ystäväni seurassa piknik-huovalla höpötellen. Haluankin välittää tässä välissä lämpöiset halit ja terveiset kaikille ystävilleni ja kavereilleni, kiitos että olette olemassa. Olen ehkä maailman surkein pitämään teihin yhteyttä, vaikka usein mielessä pyörittekin.

Eikä siinä vielä kaikki ilonaiheet. Kerrottakoon nyt, että tämä neiti ottaa ja muuttaa susirajalle, Joensuuhun! Sanoin muutama vuosi sitten muuttaessani Joensuusta pois, että sinne en enää muuta, mutta kas vain, syön sanani. Olin juuri lähdössä juhannuksen viettoon, kun sain tietää, että pääsin opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon luokanopettajaksi! Tämä oli nyt kolmas kerta kun kävin noissa pääsykokeissa ja tällä kertaa tärppäsi. Niin vain kymmenen vuotta sitten syttynyt haave on jälleen askeleen lähempänä toteutumista. Näihin kuviin ja tunnelmiin, iloa ja riemua alkavaan uuteen viikkoon!

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI

2 kommenttia artikkeliin ”Voihan elämän kevät

  1. Hurraa ja onneks olkoon, tuleva ope! Kesäterveisin eka opesi, jo eläkeläinen, Kuopiosta! PS. Kiitos hyvästä raparperipiirakan ohjeesta! Kahdesti olen sen piirakan jo tehnyt.

    Tykkää

    1. Voi ei, miten mahtavaa Irmeli kuulla sinusta! Ja hurjasti kiitoksia onnitteluista. Vieläkin hieman vaikea uskoa, että nyt vihdoin saavutin tavoitteeni ja sain haluamani opiskelupaikan.

      Kiva kuulla, että ohjeesta on ollut hyötyä ja iloa. Se piirakan ohje kuuluu kieltämättä omaan lempparireseptien kavalkadiin.

      Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s