Syyshässäkkä

Pienet välimoikat ja -kuulumiset täältä suunnilta syyshässäkän keskeltä. Blogissa on nyt ollut hieman hiljaisempaa, mutta toivottavasti tähän saadaan muutos lähipäivinä, kun arki alkaa rullata ja asiat asettua uomiinsa. 

Muutin tosiaan torstaina Joensuuhun ja aloitin samana päivänä yliopisto-opinnot. Peltipurkit ja astiat on jo omilla paikoillaan, mutta muuttolaatikoita on yhä aivan liikaa purkamatta ja kunnon netti hommaamatta. Viimeisin vaikuttaakin suuresti kirjoitustahtiin tällä hetkellä. Suunnittelin alunperin selviäväni puhelimen netillä, mutta puhelimen liittymä toimii aika kehnosti täällä kotonani, eikä kuvien latailusta meinaa tulla juuri mitään. Täytyy siis sittenkin hommata ihan oikea netti, että koneella puuhastelu olisi vähän jouhevampaa ja mielekkäämpää. Plussaa myös Netflixin vähän tehokkaammasta pyörittämisestä. Netti onkin to do -listani kärjessä ensi viikolle!
purkit
Heti kun saan tekniset ongelmat selätettyä ja tavarat paikoilleen, lupaan vilauttaa uuden kodin ilmettä myös teille. Sillä välin kannattaakin seurailla puuhiani Instagramin puolella, löytyy nimimerkillä unelmamaja, tai sitten tuosta sivupalkista klikkailemalla. Instaan tulee päivitettyä pieniä arjen tunnelmia melkein päivittäin.

Täällä siis hommat hoidossa ja kunhan saan vielä tuon netin hoidettua, alkaa asiat olla aika reilassa. Yritän pikkuhiljaa kotitutua Joensuuhun ja alkaa nauttia uusvanhasta kotiseudusta. Ihanaa syksyn alkua ihan jokkaiselle!

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN // BLOGIT.FI
Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Syyshässäkkä

  1. Moikka! Hei, kyselen tähän postaukseen liittymätöntä asiaa, jos sopii. Elikkäs, sulla on se r-collectionin vihreä pitkä anorakki, jonka ostit kesällä. Itsellä oisi sama takki hakusessa, joten kyselisin, mitä kokoa sun takkis on? Voiko vielä kysyä, että mitä kokoa yleensä ostat naisten vaatteissa, niin osaisi arvioida onko se kokomääritys about sama vai eri, kun kyseessä on kuitenkin unisex mitoitus? Itse käytän yleensä S, mut mietin oisko sopiva koko enempi XS vai jopa XXS. Kiitos tuhannesti avusta!!

    Tykkää

    1. Moikka Mari! Käytän normaalisti M-koon vaatteita, vaihdellen 38-40, mutta tuosta pitkästä anorakista mulla on koko S. Takin mitoitus on aika reilu, niin ainakin numeroa pienempi kannattaa ottaa kuin yleensä. Mulla toi S on istuva eikä kauhea teltta, mutta kuitenkin sen verran väljä, että alle mahtuu helposti vaatetta ja on helppo liikkua. Toivottavasti tästä oli jotain apua ja pääset nauttimaan ihanasta takista 🙂

      Tykkää

  2. Kiitos vastauksesta ja avusta! 🙂 Takki tosiaan vaikuttaa ihanalta, joten pakko varmaan klikkailla kotiin 🙂

    Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s