Kallo

Olen ravannut Porissa useamman kerran vuoteen koko ikäni, sillä suurin osa sukulaisistani asuu siellä. Silti en ollut koskaan käynyt Porin upeimmalla paikalla, Kallossa. Tieto tuli hieman järkytyksenä äidilleni sekä muille sukulaisilleni, niinpä asia täytyi korjata. 

kallon_kalliotkallo
Niinpä pari viikkoa sitten Porissa ollessani pyysin äidiltäni, jos voisimme ajella Kalloon auringonlaskun aikoihin, jotta minäkin näkisin vihdoin tuon paikan, josta kaikki porilaiset puhuvat. Kallo sijaitsee Porin Mäntyluodossa, joka on asutukseltaan ja palveluiltaan valitettavasti aika kuolevaa seutua nykyään. Onneksi joku rohkea on kuitenkin uskaltanut tarttua härkää sarvista ja päätti rakentaa Kalloon kahvilan, joka sopii ympäristöönsä mielestäni upeasti. Pari viikkoa sitten kahvila ei vielä ollut toiminnassa, mutta alkoi näyttää jo varsin valmiilta. Jotakin vastamutinoita on kuulunut kahvilaa kohtaan, mutta itse liputan ihan täysin tällaisen kahvilan puolesta. Se ei ihan oikeasti häiritse kenenkään olemista Kallossa ja tuo alueelle palveluja. Kahvilan terassilta on varmasti mahtavaa katsella auringonlaskuja tai syysmyrkyjen tyrskyjä.

Kallo on kallioinen saari, joka pääsee oikeuksiinsa auringonlaskujen ja syysmyrskyjen aikaan. Tällä kertaa saimmekin ihastella upeaa auringonlaskua, vaikka keskustasta Mäntyluotoon ajellessamme epäilimmekin hieman pilvistä säätä. Onneksi menimme perille saakka ja ihastelimme auringonlaskua sileillä kallioilla. Päätin jo, että  syksyn edetessä, kun suuntaan jälleen Poriin sukuloimaan pakkaan mukaani kuoritakin ja -housut sekä termarin ja suuntaan Kalloon fiilistelemään syysmyrskyjä. En malta odottaa, millainen paikka on, kun syysmyrskyt ja meri näyttää mahtinsa.
fishermanmajakanvartijakallon_majakka
Jos asuisin Porissa, olisi tämä juuri sellainen paikka, jossa kävisin itsekseni välillä istuskelemassa ja mietiskelemässä maailman menoa. Perjantaiset puukotukset Turussa olisivat ajaneet minut Kalloon, jos vain olisin ollut Porissa. Vanhassa kotikaupungissani, Turussa, ollessani olisin ehdottomasti suunnannut Ruissaloon, Kuuvannokkaan, joka on tunnelmaltaan melko samanlainen kuin Porin Kallo. Tosin, jos asuisin vielä Turussa, olisin ollut suurella todennäköisyydellä aivan tapahtumien ytimessä palatessani kotiin töistä noihin aikoihin. Suurin osa puukotuksista tapahtui vanhan kotioveni edessä.

Olen aiemmin suhtautunut terrori-iskuihin ja muihin tällaisiin tragedioihin melko rationaalisesti, mutta tällä kertaa isku meni pahasti ihon alle. Itkulta ei voinut välttyä, kun mietin kaikkia ystäviä ja tuttuja, joita Turussa on. Onnekseni kaikki läheiseni ovat kunnossa, vaikkakin osa oli valitettavasti näkemässä lähietäisyydeltä tämän järkyttävän tapahtumaketjun. Haluan esittää syvimmät osanottoni kaikille uhrien läheisille sekä muille, joita isku kosketti. Onneksi rakkaus kuitenkin lopulta voittaa ja tälläkin kertaa nähtiin, että yhtä pahaa vastaan on kymmeniä sydämellisiä ja hyviä ihmisiä ❤
kaislikkomajakka

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset

13 kommenttia artikkeliin ”Kallo

  1. Toi on ihana paikka! Me oltiin just kuun alussa ystäväperheen luona Porissa ja ne veivät meidät tuonne piknikille. Oltiin aivan myytyjä! Meidän siellä ollessa ohi lipui konttilaiva ja jotenkin se sopi karuudessaan siihen paikkaan.

    Samaan reissuun olikin helppo yhdistää Yyteri, kun oli sopivasti matkan varrella takaisin. 🙂

    Tykkää

    1. Joo, tänne itsekin haluaisin piknikille! Sukulaiseni käyvät täällä joka kesä eväsretkellä, enkä yhtään ihmettele, miksi 🙂

      Tykkää

  2. Olen kotoisin Porista, mutta olen varmasti vain kerran käynyt Kallossa. Onhan se vähän kaukana..mutta pitäisi kyllä oikeasti tehdä uusinta visiitti. Joka kesä haaveilen myös Yyteristä, mutta aina se vain jää.

    Tykkää

    1. Jotenkin ne oman kaupungin nähtävyydet yms helposti jää vähemmälle käynnille. Ehdottomasti menet käymään Kallossa ja Yyterissä, kun ne kuitenkin lähellä ovat! 🙂

      Tykkää

  3. Yksi porilainen täälläkin. Ja Kallossa kävin tänä kesänä, edellisestä kerrasta olikin kulunut reilut 20 vuotta. Kahvilaa muuten puuhaa ”Metsolan Erkki” eli näyttelijä Kari Hakala.

    Tykkää

    1. Kävipäs tuuri, että samana kesänä ollaan päädytty tuonne ihastelemaan Kalloa! 🙂 Ja hei, kiitos tästä kahvilainfosta. Mietiskelinkin, kuka on päättänyt ottaa härkää sarvista ja alkaa puuhata kahvilaa.

      Tykkää

  4. Minun koko elämäni on sellaisen pakenemista, mitä tapahtui Turussa ja etenkin Turun jälkeen. Suomi on pilalla, mutta onneksi on paikkoja, jossa suomalaisia on minimaalisesti. Toivon, että kun yksinäisyys tappaa, niin jättämällä rasistiset mouhuajat yksin, ne kuolisivat lopulta pois.

    Tykkää

    1. Onneksi maailmassa on niin paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Paha on vain saanut nyt turhan paljon enemmän palstatilaa kuin se hyvä.

      Tykkää

    1. Kannattaa aivan ehdottomasti käydä! Porista yleensä mainitaan Yyteri, mutta Kallo jää harmillisesti pimentoon, vaikka sijaitseekin Yyterin suunnilla.

      Tykkää

    1. Kallo on kieltämättä upea paikka! Kuten sanoit, vesi ja kallio on lyömätön yhdistelmä. Lämmittää tämän järvi-suomalaisenkin sydäntä ja tällaisiassa maisemissa koen olevani kotona.

      Tykkää

  5. Vierailemme usein Porissa ja melkein jok akeraa kotiin lähdetään Kallon kautta vaikka hieman kiertomatkaa tulee. Niin upea paikka! viimeksi olimme myrskyn aikaan siellä ja minulla oli kyllä vaikea lähteä sieltä pois, niin mahtavaa se oli. Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä siellä:) Ja kahvi maistuu merituulessa aina parhaimailta.

    Tykkää

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s