Matkustelin menneenä kesänä ennätyksellisen paljon. Matkat suuntautuivat niin ulkomaille kuin rakkaaseen kotimaahankin. Laskeskelin, että olin kesäkuun kahdeksannen ja elokuun viidennentoista välillä maksimissaan kolme yötä samassa tukikohdassa kolmea paria yötä pidempää stoppia lukuunottamatta. Melkoista kiertolaiselämää on tullut elettyä siis.
Ulkomaanreissujen jälkeen keskityin Suomessa reissaamiseen. Piipahdin toki Helsingissä moikkaamassa ystäviäni sekä Suomessa kesäänsä viettänyttä veljeäni, mutta ehkä eniten Suomen reissuista odotin kuitenkin road trippiä Turun saaristoon. Äitini puoli suvusta on vahvasti Turun saaristosta lähtöisin, mutta en ole päässyt käymään noilla seuduilla 15 vuoteen, joten nyt oli sopiva sauma suunnata pelipaikoille kolmen sukupolven voimin. Oli ihana huomata, että isomummulan pihapiiri näytti ihan yhtä tutulta kuin silloin 15 vuotta sitten. Huussi sijaitsi samalla paikalla ja kalliot olivat ihan yhtä liukkaat sateella kuin menneinäkin vuosina.
Saaristolaiselämä on mukavan arkista ja rauhallista. Perunat nostetaan omasta kasvimaasta ja kalat pyydetään tutuilta vesiltä. Äitini serkku oli valmistanut meille taivaallisen hyvän päivällisen oman maan perunoista, lähimetsän kantarelleista ja vastapyydetystä kuhasta. Päivällinen nautittiin myrskylyhtyjen ja kynttilöiden valossa venevajassa samalla, kun odotettiin Kiira-myrskyä saapuvaksi. Muistan lapsuudestani ukkosmyrskyt Jenny-mummulasta, kun ukkonen jäi pyörimään kalliolle rakennetun talon ympärille pitkiksikin ajoiksi. Tällä kertaa Kiira oli meille suotuisa ja myrsky ohitti meidät yhdellä voimakkaalla jyrähdyksellä.
Saaristossa tunnen oloni aina jotenkin hirveän rauhalliseksi ja tyyneksi. Nautin suunnattomasti kallioisista rannoista ja meren tuoksusta. Elämän rytmi on saaristossa jotenkin hyvin erilainen ja se tuntuu sopivan minun pirtaani vallan mainiosti. Ehkä se pienenpieni (¼) suomenruotsalaisuus puskee minusta näin esiin, heh. Vielä kun oikeasti osaisi puhua ruotsia, niin asioiminen noilla alueilla olisi huomattavasti jouhevampaa. Kahvipöydissä olin poikkeuksetta ainut, joka ei puhunut ruotsia, mutta onneksi sukulaiseni puhuvat suurimmaksi osin niin selvää ruotsia, että sentään ymmärrän heitä. Ja heille voi vastata suomeksi, sillä poikkeuksetta he vähintääkin ymmärtävät omaa kotimaistani, lisäksi melkein kaikki heistä myös puhuvat suomea.
Högsårassa piipahtaessamme totesin, että Turun saaristo olisi juuri sellainen paikka, jossa haluaisin viettää tulevaisuuden kesäni. Saaristossa tuntuu paistavan aurinko huomattavasti useammin kuin mantereella ja ihmiset viettävät aikaansa enemmän ulkona, mikä näkyy terveenä päivetyksenä poskipäillä. Sitten joskus, kun olen valmistunut opettajaksi ja kesälomat ovat useamman viikon mittaisia, voisin hyvin kuvitella suuntaavani jonnekin pieneen pitäjään Turun saaristoon viettämään leppoisia kesäpäiviä.
Unelmamaja 
Ah, Turun saaristo! Minunkin lapsuuteni kesämaisema, johon muodossa tai toisessa melkein joka kesä palaamme. Tänä vuonna Nauvoon ja Utöhön, ensi vuonna jonnekin muualle ehkä.
TykkääTykkää
Turun saaristo on kyllä upea! Toivottavasti itsekin pääsen tulevina vuosina enemmän käymään näissä maisemissa. Nauvo ja Utö kiinnostaisi täälläkin suunnalla valtavasti. Ehka ensi vuonna niihin?
TykkääTykkää