Tällä hetkellä kiinnostaa

Tällä hetkellä päälimmäisenä mielessäni ovat toki meneillään oleva perusharjoittelu viidennellä luokalla ja alle kuukauden päässä häämöttävä Balin matka, kumpikin kiinnostaa, mutta varsinkin ensimmäinen aiheuttaa myös melkoista stressiä aika ajoin. Näiden lisäksi muutama muukin juttu kiinnostaa.
stars.jpg
Sukeltaminen
En ole koskaan laitesukeltanut, ainoastaan snorklaillut hieman. Ja viimeksi, kun snorklasin, näin pohjassa luikertelevan korallikäärmeen, niin pulikoin aika helkkarin nopeasti pois vedestä. Tosin nyt, kun yritin etsiä Googlesta kuvaa sellaisesta käärmeestä, johon törmäsin Brasiliassa snorklaillessa, alkoi koko sukeltamishomma epäilyttää, kun lueskelin lisätietoa merikäärmeistä. Eniten niitä on tietenkin Australiassa ja tadaa, Indonesiassa! Silti nyt, kun Balin reissu häämöttää aivan lähitulevaisuudessa, kiinnoistaisi minua ihan hirveästi päästä laitesukeltamaan joko Gili Airille tai Nusa Penidalle. Tai edes snorklaamaan, sillä viime reissulla snorklausreissu peruuntui kaamean ukkosmyrskyn takia. Ja tuskin niitä merikäärmeitäkään nyt riesaksi saakka on.

Työskentely ulkomailla
Törmäsin viime viikolla työilmoitukseen, jossa haettiin opettajia Saudi-Arabiaan. Toki tämä ei ole tällä hetkellä kohdallani millään tavalla ajankohtaista, sillä valmistumiseeni on vielä aikaa ainakin 1,5 vuotta, mutta silti asia alkoi kiinnostaa ihan toden teolla. Lähinnä kokemuksen ja palkkauksen vuoksi. Olisi mielenkiintoista käydä kokeilemassa työskentelyä jossain täysin erilaisen koulukulttuurin maassa.

Musiikki
Etenkin se, miten musiikkia tehdään. Olen itse aivan onneton, mitä tulee musiikkiin, niin siksi on jotenkin äärettömän mielenkiintoista miettiä, kuinka joku kappale on syntynyt. Pysähdyn usein hyvän kappaleen kohdalla miettimään, mistä melodia on saanut alkunsa ja kuinka sitä on alettu työstää sekä jatkojalostaa. Tähän antoi hyvää pohdinnan aihetta myös viime viikolla katsomani Avicii: True Stories -dokkari (löytyy Netflixistä) ja tällä hetkellä leffateattereissa pyörivä Bohemian Rhapsody -elokuva.
hyva_pojat
Hyvä Pojat!

Edelliseen liittyen olen nyt kuunnellut paljon tämän pienen turkulaisen bändin musiikkia. Olen ollut Hyvä Poikien keikalla alkuvuodesta 2016, kun vielä asuin Turussa ja siitä saakka olen kuunnellut todella tiheään (ainakin viikottain) heidän Piikkilankakuu-kappaletta. Pari viikkoa sitten bändi soitti serkkuni kolmekymppisillä ja päädyin tutkimaan pitkästä aikaa heidän tarjontaansa Spotifysta, johon olikin tässä ajansaatossa tullut uusia, kivan kuuloisia biisejä. Niitä sitten olen tässä kuunnellut aika paljon. Omia suosikkejani ovat Eteenpäin, tässä on kaikki ja Saitko Siipeen. Suosittelen ottamaan kuunteluun. Vaikka minulla on laaja musiikkimaku, olen kuitenkin sellainen, että jumitan samoissa, suppean valikoiman, biiseissä kuukausia, jopa vuosia. Spotify-soittolistanikin ovat säälittävän lyhyitä ja samat biisit pyörivät listalta toiselle. Eli luultavasti Hyvä Pojatkin raikuu taas hyvän tovin soittolistoillani, kun musiikkivaihtuvuuteni on aika hidasta.

Itseni kuntouttaminen
Nyrjäytin nilkkani reilu kuukausi takaperin crossfit-treeneissä ja se on edelleen hieman mäsänä. Eilisellä ilmajoogatunnilla huomasin sen olevan aika paljonkin vielä mäsänä. Eniten haluaisin, että nilkka olisi kunnossa Balille lähtiessäni, jotta pääsen surffaamaan. Niinpä pomput ja nilkan vääntelyt ovat nyt pannassa, mutta pienet kuntouttavat liikkeet sen sijaan tervetulleita. Eli jos on tiedossa hyviä kuntouttavia liikkeitä, niin huikkaa kommenttiboksiin! Lisäksi haluaisin saada hieman käsiin ja keskikroppaan voimaa, jotta surffaus olisi helpompaa ja miellyttävämpää. Tosin juuri nyt sohva houkuttelee sata kertaa enemmän kuin sateessa salille polkeminen. Sohva tai oma sänky voittavat myös kotijumpan tekemisen. Laiska, mikä laiska. Eli taidan mennä ihan vain sillä, mikä tilanne on nyt.
cof
Jooga

Jos tuo itseni kuntouttaminen ei nyt ihan toteudu, niin odotan, että pääsen Balille joogaamaan ja surffaamaan. Vaikka joogaus onnistuu varsin hyvin myös Suomessa, ei sitä ole pahemmin tullut täällä taas harrastettua. Niinpä odotan jo aivan innoissani, että pääsen aloittamaan aamuni joogatunneilla kattoterassilla auringon sarastaessa riisipeltojen yli, tirauttamaan pari kyyneltä hyvän olon takia ja hiljentymään omien ajatusteni pariin. Siinä jos jossain kuntoutuu, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kirjoitin tähän listan jatkoksi jo joulu ja pätkän joulusta, kunnes tajusin, ettei se juuri nyt kyllä kiinnostakaan. Glögi ja kynttilät kyllä, mutta joulu ei varsinaisesti. Vietän aikaa vanhempieni kanssa myös ilman joulua. Ja veljenikin kanssa tulee oltua nykyään enemmän yhteyksissä vaikka välissä onkin kevyet 7000 km. Niin joulu ei tällä hetkellä tunnu niin tärkeältä. Läsnäolo ja yhteydenpito kyllä sitten sitäkin enemmän.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN
Mainokset

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s