1. adventti

Leppoisaa sunnuntaita! Se on kuulkaas jo ensimmäinen adventti. Ja jos adventtikynttilät jäi kaupan hyllylle, olisi tässä aika kätevä ja superhelppo sekä nopea tapa päivittää kynttilät adventtiin sopivaksi vielä tämän illan aikana. Lue loppuun

Kivaa halloweenia!

Halloween on ihan muutamassa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa Suomenkin juhlakalenterissa. Ja miksipä ei, juhlia ei juuri voi olla liikaa. Niinpä tartuin eilen ensimmäistä kertaa kurpitsaan ja kaiversin oman version illan pimeyttä varten. Menin hieman hempeämmällä linjalla, kun olen nykyään aika nynny ja jänishousu. Pidemmittä puheitta haluankin toivottaa jokaiselle hyvää pyhäinpäivää sekä halloweenia!
Lue loppuun

Kupariset pullot

Kupari on ollut jo parin vuoden ajan pinnalla sisustuksessa ja jatkaa yhä edelleen vahvaa porskuttelua trendien aallonharjalla.

Kaapin pohjalla oli jo jonkin aikaa pyörinyt Frooshin smoothie-pulloja, joille olin miettinyt uusiokäyttöä. Yksi päivä töissä myymälän puolella pyöriessä törmäsin kuparimaaliin automaaliosastolla, muistin pullot ja siitä se ajatus sitten niin sanotusti lähti. Purkki kassan kautta kotiin ja maalaushommiin. Koska halusin pulloihin jotain twistiä, niin teippailin maalarinteipillä kumpaankin pulloon raidat. Nämä kohdat jäi maalailun jälkeen läpinäkyviksi ja katkovatkin kivasti klassista linjaa. Perusklassinen kun ei ole ihan suoranaisesti mun juttuni. Lue loppuun

Takin uusi elämä

Viime keväänä pelastin ressukkakoiran karkureissulta Ruissalosta. Samassa rytäkässä takkini sai muistoksi pysyvät verijäljet koiran auenneesta tassusta. Mitkään konstit ei auttaneet jälkiin, niin päädyin sitten pienen pohdinnan jälkeen värjäämään takin. Värjäyspäätöstä helpotti se, etten koskaan ollut ihan sinut takin vaalean beigen värin kanssa. Äitini mukaan näytin sossutantalta. Niinpä takki väriaineineen koneeseen ja peukut pystyyn. Valitsin väriksi klassisen Navy Bluen, ettei ajauduta liian kauaksi sossutanttaudesta. Ulos tuli onneksi makean värinen ja ihan uuden oloinen takki.
Lue loppuun