Yhdistin kaksi addiktiota

Oikeastaan ensimmäinen addiktio aiheutti toisen addiktion ja sitten päätin yhdistää ne. Tai toinen addiktio johti vielä kolmanteenkin. Ja sitten yhdistin ne. Aluksi minuun nimittäin iski neuloosi, joka aiheuttaa kauheaa neulomishinkua ja koko ajan vaan pitäisi neuloa.  Lue loppuun

Ystävänpäivä ystäville

Tänä vuonna ystävänpäivä on hieman erilainen kuin viimeiseen 11 vuoteen. Näinä aiempina vuosina minulla on aina ollut se joku mielitietty, kenen kanssa viettää tätä imelää päivää, mutta tämä vuosi tekee poikkeuksen. Vaikka Suomessa päivä onkin tarkoitettu erityisesti ystäville ja ystävyyssuhteiden juhlimiselle, on päivä kallistunut viime vuosina aika vahvasti Jenkki-tyyliin pariskuntapainotteiseksi.  Lue loppuun

Esimakua Torontosta

Ainakin Unelmamajan Instagram-seuraajat varmasti huomasivat, että joulukuussa seikkailtiin Köpiksen lisäksi isomman lätäkön takana Kanadassa, Torontossa. Torontossa vierähti puolitoista viikkoa hujauksessa hurmaten minut aivan täysin.  Lue loppuun

Soluista elämää

Näinä päivinä tänne Unelmamajan puolelle löytää tiensä aika moni Kantasolurekisteriin kuuluva sekä heidän läheisiään. Eilen Kantasolurekisterin jäsenille nimittäin kolahti postiluukusta Soluista elämää -lehti, jonka kannessa minä paistattelen.

Lue loppuun