Mieli lepää järven jäällä

Olin pari viikkoa sitten käymässä vanhempieni luona Kuopiossa. Parin kuukauden tauon jälkeen oli taas ihana päästä tuttuihin lapsuuden maisemiin, teinivuosien omaan huoneeseen ja vanhempieni kanssa löhöämään telkkarin ääreen. Pidennetty viikonloppu sujahti supernopeaa ohi, vaikkei tullut edes aikataulutettua viikonloppua täyteen.  Lue loppuun

Lempipaikka

Muutama viikko sitten päädyin melkoisten sattumien kautta supermakealle laavupaikalle, jonka nimi on otsikon mukaisesti Lempipaikka. Kuvasimme Kantasolurekisterille videopätkiä ja still-kuvia näissä maisemissa. Eipä paljon parempia puitteita olisi voinut olla.  Lue loppuun

Rakkauskirje Turulle

Muuttokuorma on pakattu, kuljetettu ja osittain jo purettukin itäiselle puolelle Suomea, Joensuuhun. Silti haluan palata vielä hetkeksi muistelemaan entistä kotikaupunkiani, Turkua. Kaupunki, josta kaipasin välillä aivan kauheasti pois, osoittautuikin lopuksi äärettömän rakkaaksi paikaksi.  Lue loppuun

Ruisrock 2016

Viikko sitten Ruissalon kansanpuiston tanner tömisi ja Suomen vanhin rockfestivaali teki yleisöennätyksensä. Kyseessähän on tietysti legendaarinen Ruisrock, jossa aina jollain ilveellä onnistuu paistamaan aurinko ja lämpöasteet hätyyttelevät hellelukemia.

Lue loppuun

Kasvitieteellinen puutarha

Vietin reilu viikko sitten aikaani Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Puutarha sijaitsee Ruissalossa hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta silti tämä oli vasta toinen kerta, kun vierailin siellä. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen kyllä suuresti, miksen ole siellä enempää käynyt.
Lue loppuun

Bambi

Pari viikkoa sitten, kun saimme nautiskella ihanan aurinkoisista ja lämpimistä päivistä, suuntasin yksi ilta Ruissaloon. Olin liikkeellä puoli yhdeksän aikaan, jolloin on otollista törmätä bambeihin, eli valkohäntäpeuroihin. Kävin katsomassa muutaman vakiopaikan, mutta jäin reissulta tyhjin käsin. Ei peuran peuraa.  Lue loppuun

Pop Å

Moni teistä on varmasti kuullutkin Pop Å:sta. Ainakin jos vähääkään seurailet kotimaista design-kenttää, etenkin turkulaista skeneä. Kyseessä on melko uudenlainen konsepti, jossa yhdistetään koti ja kauppa. Pop Å on kauppa, joka sijaitsee oikeassa kodissa.
Lue loppuun