Aina kannattaa lähteä

Mulla ainakin on vähän sellainen huono tapa, etten oikein jaksaisi lähteä tai tehdä asioita, ainakaan kovin spontaanisti. Vaikka olisin sopinut jonkin menon yhdessä muiden kanssa, tulee minulle usein olo menon lähestyessä, että miksi pitikin mennä lupautumaan, että ei yhtään jaksaisi. Kuitenkin kun jaksaa raahautua paikalle, tulee oikeastaan aina olo, että onneksi jaksoin lähteä.

Löysin äsken muistivihkoni ja sieltä kirjoitukseni kesältä 2020. Olin kirjoittanut muistiinpanoni otsikoksi Aina kannattaa lähteä. Kirjoitus osui hyvään hermoon taas muistuttelemaan siitä, että välillä kannattaa vain puskea eteenpäin ja lähteminen aika usein kannattaa. Halusin jakaa tekstin myös sinulle, joten lue teksti ajatuksella ja paina se sydämeesi muistutukseksi.

Kävelin hiihtolatupohjaa ja itikat inisivät korvissani. Metsäinen maisema laittoi mielikuvituksen laukkaamaan ja mieleeni mönkivät rikospodcastien tositarinat. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, onko laavulle tarpominen todella tämän arvoista. Muutaman kerran mietin tosissani, että käännyn takaisin. Päätin kuitenkin jatkaa. Lopulta laavu osui näköpiiriini juuri, kun aurinko alkoi värjätä taivaanrantaa oranssin ja violetin sävyillä. Laavu oli ihan ok, mutta en tajunnut ottaa tulitikkuja tms. mukaan, niin kokemus jäi hieman valjuksi. Laavu sijaitsi kuitenkin komealla paikalla kallioisen rannan harjulla. Kävelin alas rantakalliolle, josta avautui kaunis suomalainen järvimaisena upean auringonlaskun aikaan.

Olin pukenut uikkarit jo majapaikassa ylleni, sillä ajattelin käydä laavuretken jälkeen uimassa luostarin lähellä olevalla yleisellä uimarannalla. Autio kallioinen ranta auringonlaskuineen houkutteli kuitenkin uimaan jo täällä. Laskeuduin varovasti sileää kalliota pitkin järveen. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito ja rantakallio pyllylle sopivan sileä. Vedessä lillumisen jälkeen istahdin vielä päivän paisteesta lämpimälle rantakalliolle ihastelemaan alati muuttuvaa auringonlaskua. Ja onneksi istuinkin, sillä yhtäkkiä ohitseni lipui vesilintuperhe vain parin hassun metrin päästä minusta. Kaunis auringonlasku, rauhoittava lintujen laulanta ja muuten loputonta hiljaisuutta. Maagista jopa luonnossa liikkumaan tottuneelle suomalaiselle. Kunpa jokainen saisi joskus kokea jotain samanlaista. Kunpa jokainen uskaltaisi joskus lähteä ja yllättyä maailman kauneudesta.

Valamon luostarissa 20.7.2020

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s