Onko joulua ulkomailla?

Olen viettänyt muutamia jouluja ulkomailla eri kokoonpanoilla. Tämä joulu on itselleni viides joulu kaukana Suomesta ja tutuista ympäristöistä. Moni onkin hämmästellyt ja kysellyt,  millaista on viettää joulu ulkomailla ja onko siellä jossain muualla joulua tai joulufiilistä.
Lue loppuun

10 matkakuvaa tarinoineen

Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tekee sanat joskus kuvastakin kiehtovamman ja informatiivisemman. Näin on ainakin ollut monen kuvan kohdalla, kun bloggaajat ovat avanneet kuviensa taustoja suositussa blogihaasteessa, joka lähti liikkeelle Lentopelko-blogista. Lue loppuun

Arkiaamut helpommiksi

Vähän naurattaa, että tällainen iltavirkku antaa aamuvinkkejä. Toisaalta juuri hän, kenelle aamut on vaikeita, osaa ehkä vinkata muille saman kaltaisille aamuja helpottavista pikkutempuista. Varsinkin näin maanantaina, kun viikonloppu on mahdollisesti heittänyt unirytmin taas sekaisin.
Lue loppuun

Matkustan ympäri maailmaa

Olen matkustellut elämäni aikana aika paljon, kiitos reissaamisesta pitävien vanhempieni. Sekä koti- että ulkomaanmatkailu on tullut tutuksi ja luontevaksi sekä suureksi osaksi omaa elämäntyyliäni. Harva se viikko olen jossain päin Suomea menossa ja satunnaisemmin myös maamme rajojen ulkopuolella.
Lue loppuun