Pomponrahka

Onpa ihanaa, kun iltaisinkin alkaa olla jo valoisaa! Miten se valon määrä joka kevät hämmästyttääkin niin kovasti? Vai eikö olekin hassua, kuinka karhumaisesti sitä vaan talvella jumittuu kotiin ja kun kevään ensisäteet osuu silmään, alkaa riittää virtaa ihan eri tavalla? Tai ei kai se sen kummempaa ole, kun vähän asiaa pohtii. Enihau, piti sanomani, että tykkään keväästä ja lisääntyvästä valosta, mikä innostaa ulkoilemaankin ihan eri sfääreissä kuin pimeällä loskailmalla.  Lue loppuun

Metsästä revitty

Vaikka asunkin niin ydinkeskustassa kuin vaan mahdollista ja rakastan sitä, että kaikki palvelut on ihan kulman takana, olen sisäisesti aika mehtäläinen. Keskustan vilinästä on välillä ihanaa kipaista metsään ja rauhoittua. Rakastan luontoa, metsässä hortoilua, sienestystä, eläinten bongailua… Ehkä siksi partiokin koukutti mut mukaansa 16 vuotta sitten.
Lue loppuun

Kruunuvuoren hylätyt huvilat

Vietettiin viikonloppuna kaveriporukalla mukava sunnuntai-iltapäivä Helsingissä Kruunuvuoren hylätyillä huviloilla. Aikataulullisista syistä mentiin alue melko nopeasti läpi ja haluaisinkin palata huvila-alueelle vielä joskus uudestaan kunnolla tutkimaan. Paikka on nimittäin maaginen. Samaan aikaan kylmiä väreitä herättävä ja haikea, mutta menneellä loistokkuudellaan lumoava pakopaikka keskustan hälinästä. Lue loppuun

Tervetuloa

Tervetuloa matalaan majaani! Olen Sanna, kahdenkymmenen puolivälissä huiteleva majailija. Olen pitänyt Lilyn katon alla blogia noin kaksi ja puoli vuotta. Jokunen hetki sitten aloin kaivata blogipohjaa, joka olisi sellainen kuin itse haluan. Paikka, joka on rento, mukava ja minun näköinen. Paikka, jossa on DIY-juttuja, designia ja sitä ihan tavallista arkea. Näin syntyi UnelmaMaja.

Muutto on vasta hoidettu ja pientä pintaremonttia ehkä joudun vielä puuhailemaan blogissa, mutta toivottavasti siitä ei koidu sinulle turhia hermon kiristyksiä. Tule kanssani rakentamaan unelmamajaa ja katsotaan millaiseksi se aikojen saatossa muovaantuu. Ota kuppi kuumaa, käperry viltin alle ja tee olosi kotoisaksi.

Haluan vielä kerran toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi majaani.

sannahof

engWelcome to my UnelmaMaja blog! I had a blog under Lily page for two and half years but now it was time for my very own blog page. Here you can find posts about DIY, design and snaps about normal life. I hope you enjoy your stay! Once again, welcome!

@: unelmamaja@gmail.com
Facebook // Instagram // Bloglovin // Blogit.fi