Berliini – liikkuminen ja majoittuminen

Berliini on paikka, jossa jokaisen kannattaa joskus elämässään käydä. Monipuolinen, keskeisellä paikalla sijaitseva ja historiallinen, mutta samalla viimeisimpien trendien mukana elävä kaupunki sopii monenlaiseen lomailuun. Itse pääsin vihdoin tutustumaan tähän paljon kehuttuun kaupunkiin heinäkuussa muutaman päivän ajan.

Lue loppuun

Komodo, pala kauneinta ja karuinta Indonesiaa

Oma Indonesia-tuntemukseni rajoittuu oikeasti aika suppealle alueelle sisältäen ainoastaan Jakartan, Balin, Lombokin ja Floresin palasia, mutta silti aion laukoa otsikon ihan täysin totuutena. Vaikka en ole mikään Indonesia-guru, olen kuitenkin nähnyt monipuolisesti erilaisia paikkoja ja alueita, joten pystyn pohjustamaan tätä näkemystäni.
Lue loppuun

Tylsä aikuinen

Pääosin meidän perusaikuisten elämä taitaa olla suurimmaksi osaksi perusarkea, johon kuuluvat tietyt rutiinit ja aikataulutukset. Vaikka itse en olekaan tällä hetkellä aamukasista neljään -työssä ja elämänrytmini vaihtelee aika paljonkin, onhan se arki aina silti arkea ja rutiinit ovat osa elämää. Olen siis tylsä aikuinen.
Lue loppuun

Balin matkan budjetti

Yleensä matkoille lähtiessäni en tee minkäänlaisia budjetteja, vaan haluan elää lomalla huolettomasti. Nyt pidemmän matkan osuessa kohdalle, budjetille oli kuitenkin tarvetta. Opiskelijana rahaa ei ole loputtomasti käytettäväksi, niin budjetti on hyvä olla olemassa, jotta pysyy kartalla rahan menosta. Myös matkan jälkeen tulisi olla varaa maksaa vuokra ja laskut.

Lue loppuun